"Monilla meistä on ongelmana yksinäisyys. Minäkin asun aivan Rovaniemen kaupungin keskustassa, mutta iltakävelyt jäävät usein haaveeksi, kun talutusapua ei ole." Lapin lääninhallituksesta 14 vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Eila Siren (74) sanoo, ettei hän puhu vain itsestään, vaan myös monilla hänen ystävistään tilanne on sama.
"Elämän laadun paraneminen voi olla pienestä kiinni. Jos joku piipahtaisi joskus iltaisin auttelemassa kotona ja veisi iltakävelylle, se piristäisi kummasti", hän sanoo.
Valtakunnallisen vanhustenpäivän pääjuhlaan naapurinsa kanssa saapunut Eila Siren valittelee polviaan, jotka ovat tehneet liikkumisen hankalaksi. Mielellään hän kävisi muissakin tilaisuuksissa, mutta yksin se ei enää onnistu. "Monilla järjestöillä on vapaaehtoisia vanhusten avustajia, mutta ainakin minun on käytännössä ollut vaikea sellaista löytää", hän sanoo.
Sirenin mielestä nuorten ja vanhusten olisi löydettävä toisensa. Hän uskoo, että Rovaniemellä on paljon nuoria, jotka mielellään kävisivät iltaisin vanhojen luona, juttelisivat, kuuntelisivat ja tarvittaessa auttaisivat. Rovaniemellä on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan oppilaitoksia, jolloin hyöty olisi molemminpuolinen.
""Vanhukset saisivat kaipaamaansa seuraa ja opiskelijat käytännön kokemusta. Ehkä joillakin olisi varaa jopa maksaa avusta", hän arvelee.
Nuoret vanhoja auttamaan
Eila Sirenin mielestä on tärkeää, että aloite tulisi oppilaitoksista, joissa nuoret itse ilmoittautuisivat avustamisrenkaaseen. Silloin vanhukset tietäisivät, mistä apua tarvittaessa löytyy. "Tärkeää olisi sekin, että sama nuori kävisi saman vanhuksen luona. Se olisi turvallisuudentunteen kannalta tärkeää", hän sanoo.
Vanhustenpäivän teemana tänä vuonna on ´Oikeus hyvään vanhuuteen´. Tätä korostetaan paitsi YK:n julistuksissa myös EU:n direktiiveissä. Eila Sirenin tavoin suurella osalla vanhuksista on menossa hyvä tai ainakin tyydyttävä elämänjakso, jonka laatua pienillä asioilla voidaan parantaa entisestään.
Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Siksi vanhustenpäivää ja -viikkoa koordinoiva Vanhustyön keskusliitto on katsonut asialliseksi korostaa teemaa entisestään. Aina ei näet jakseta uskoa, että vanhuuteen liittyvät perusoikeudet toteutuisivat tasapuolisesti ympäri maata ja kaikkien ikääntyneiden kohdalla.
Aktiivinen kolmas elämä
Milloin ihminen on vanha, se ei olekaan aivan yksiselitteinen juttu. Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, ylilääkäri Antti Liikkanen kertoo, että ihmisen geeneihin perustuva ikä on 40-45 vuotta, jonka jälkeen alkaa hänen kehonsa vanhuus. Poistuvia ja heikkeneviä soluja on silloin enemmän kuin uusia ja kehittyviä. Sosiaalinen vanhuus alkaa 65-vuotiaana, jolloin suomalainen eläkejärjestelmä katsoo kansaneläkeoikeuden alkavan.
"Psykologinen vanhuus on vuorossa silloin, kun ihminen ryhtyy tekemään tiliä elämästään junan veturin ikkunasta koko perässä tulevaa vaunustoa radanmutkassa katsellen. Tuon elämänvaiheen alku ajoittunee juuri biologisen vanhuuden lähtöviivoille, jolloin ihminen on ikään kuin katon harjalla. Hän muistaa hyvin menneen ja näkee tulevankin realiteettien valossa", Liikkanen kertoo.
Vanhuusvaihe, jota lapsuuden ja aikuisuuden jälkeen usein kutsutaan kolmanneksi elämäksi, on nykyisin monilla varsin tervettä ja toimintakykyistä aktiivisen elämän aikaa. "Vaikka fyysinen vanhuus osaltaan vaivaakin, yhä useampi elää entistä terveempänä ja entistä kauemmin. Psykologisen vanhuuden suurin ongelma on arvoiltaan kovanlaisen it-yhteiskunnan ylenkatse ja sitä kautta ulkopuoliseksi joutumisen uhka", Liikkanen sanoo.
Rakenteet jääneet jälkeen
Päätoimittaja Tapani Ruokanen arvioi hyvän vanhuuden tarkoittavan oikeutta elää mahdollisimman pitkään autonomisesti - siis muista mahdollisimman riippumattomasti - terveesti ja oman elämänsä tarkoitusta toteuttaen.
"Elämän tarkoitus taas on moniulotteinen asia. Yksi siihen liittyvä puoli ovat hyvät ihmissuhteet ja oma paikka yhteisössä. Ikääntyvillä olisi annettavaa, sillä heillä on aikaa, varoja ja halua elää aktiivisesti. Yhteiskuntamme rakenteet ovat kehittyneet liian hitaasti verrattuna eliniän jatkumiseen ja terveyden edistymiseen."
Ruokasen mielestä me ajattelemme vieläkin liian kaavamaisesti ihmisen elinkaarta varhaisesta lapsuudesta vanhuuteen. Olisi opittava sovittamaan yhteiskunnan vaatimukset ja itse elämä nykyistä joustavammin toisiinsa.
Vanhuus ei koskaan tule yksin, vaan sen seurana ovat vaivat ja yksinäisyys. Eila Sirenin tavoin myös Ruokanen kääntää katseensa nuorten suuntaan. "Eikö esimerkiksi vapaaehtoisia tai nuoria työttömiä voitaisi käyttää apuna kaupassakäynnissä, asioinnissa tai perussiivouksessa? Jokaisella on velvollisuus antaa joku panos yhteiskunnassa - vanhus on useimmiten sen jo antanut. On kaikkien etu - ei vähiten taloudellinen - että vanheneva ihminen säilyttää autonomisuutensa ja asuu mahdollisimman pitkään omassa kodissaan", hän sanoo.
Vanhustenpäivän pääjuhlassa jaettiin myös La Carita -säätiön apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Professori Simo Koskisen johtama Lapin yliopiston Kaupunkielvi-työryhmä sai 5000 euroa sosiaaligerontologiaan liittyvään tutkimukseen. 4000 euron apurahat saivat tutkimustöihinsä Hanna Palkeinen ja Leena Vuorinen sekä 3000 euron apurahan Kirsi Vainionpää. Tunnustuspalkinnon saivat inarilainen SamiSoster, Rovalan setlementti sekä Lapin muistihäiriö- ja dementiayhdistys.