Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n tämänvuotisen Asiallisen Tiedon Omenan on saanut lastenpsykiatri Tytti Solantaus. Tunnustus jaettiin Helsinki Pride 2004 -tapahtuman yhteydessä.
Setan mukaan Solantaus on pitkään osoittanut kiinnostusta perhemuotojen moninaisuutta sekä nais- ja miesparien lasten hyvinvointia kohtaan. Hän on levittänyt eri tavoin asiallista ja tuoretta tietoa sekä vanhemmuuksista että lasten kehityksestä.
Tänä vuonna Seta ei jakanut Kunniarottaa, mutta nosti sen hengessä esille erään seikan. Nimittäin kun lapsi syntyy, kerrotaan heti, onko vastasyntynyt tyttö vai poika. Tällainen jaottelu synnyttää Setan mielestä joukon erilaisia väliinputoajia, esimerkiksi trans-ihmiset ja biseksuaalit.
Asiallisen Tiedon Omenan jakamista edelsi Pride-kulkue Hesperian puistosta Kaisaniemen puistoon. Rankkasateesta huolimatta marssijoita oli poliisin arvion mukaan pari sataa.
Jo perinteeksi muodostunut Helsinki Pride on kaikille avoin homo-, lesbo-, bi- ja transkansa (hlbt) -tapahtuma. Tapahtuman teemana oli Nuoruus eilisen, tämän päivän ja huomisen hlbt-nuorten kokemuksissa.