Orasacin kylässä, vajaa sata kilometriä Belgradista etelään, Sumadijaksi ( Metsäinen seutu) kutsutulla alueella on eräässä notkelmassa monimetrinen kuparinen taottu muistotaulu, joka esittää Aleksandar Petrovic Karadjordjea, turkkilaisten valtaa vastustamaan nostetun kansankapinan johtajaa.
Ensimmäinen serbialainen kansannousu alkoi tältä paikalta tasan 200 vuotta sitten, 15. helmikuuta 1804. Kupariin on hahmoteltu Karadjordje (Musta Yrjö) lähimpine kapinajohtajineen.
Kansannousun katsotaan olevan serbien historian ehkä tärkein tapahtuma, sillä se johti asteittain tapahtuneeseen vapautumiseen Turkin satoja vuosia kestäneen vallan alaisuudesta, loi uudelleen serbialaisen valtion, kirkon, uskonnon ja koululaitoksen.
Vuonna 1803 oli luotu suunnitelma Turkin vallan vastaisesta kapinasta 12 serbialaisen ruhtinaan keskuudessa, joka toteuttettiin kahdeksan kuukautta myöhemmin aseistuksen hankkimisen jälkeen. Sotainen kansannousu kesti vuoteen 1812, jonka jälkeen sen johtaja Karadjordje joutui pakenemaan Serbiasta.
Hän sai surmansa vuonna 1817 tällä välin valtaan nousseen ruhtinas Milos Obrenovacin määräyksestä yrittäessään palata Serbiaan nostamaan yleisbalkanilaista kapinaa.
Turkki hallinnoi
kovalla kädellä
Toinen Serbian kansannousu oli alkanut vuonna 1815, sillä Turkki oli sopimuksista välittämättä ryhtynyt palauttamaan raskaan käden hallintoaan, keräämään kovia veroja sotilashallintomiesten kontrolloidessa alueita. Milos Obrenovacin taktiikka oli kuitenkin toinen, varsinaisten taisteluiden sijasta hän pyrki saamaan Turkilta myönnytyksiä.
Vuonna 1833 solmittiin sopimus tietynasteisesta itsenäisyydestä, joka oli kuitenkin käytännössä rajoitettua autonomiaa, sillä turkkilaiset kasarmit jäivät yhä useisiin serbialaisiin kaupunkeihin.
Avainvuosi Serbian uudemmassa valtiollisessa 200-vuotisessa historiassa on 1878, Serbia oli saavuttanut Berliinin kongressissa täydellisen itsenäsyyden. Suurvallat velvoittivat Serbian rakentamaan rautatien, joka yhdisti Itävalta-Unkarin ja Turkin rautatiet, mutta samalla tämä käytännössä toi myös Serbian Eurooppaan.
Topolan pikkukaupungissa sijaitsee yksi Serbian kauneimpia nähtävyyksiä, kirkko, joka on samalla Karadjordje-kuningassuvun mausoleumi, jossa kuningassuvun jäsenten lisäksi on neljän Serbian ja Jugoslavian hallisijan haudat.
Sen seinille on yli 3 500 neliömetrin alalle kuvattu kirkollista historiaa, jonka aiheet on kerätty ortodoksisisten luostarien seinämaalauksista ympäri Serbiaa ja Makedoniaa.
Hautamausoleumin läheisellä pengermäalueella sijaitsevat kuuluisat Karadjordje-suvun viinitarhat.
Serbialaiseen historiaan tutustumisen paikan päällä voi päättää Arandjelovacissa Kralj (kuningas)Aleksandar-ravintolassa , jolla on rekvisiittanaan kuvia ja esineitä kuningassuvun vaiheista ja jonka ruokalistalta löytyy historiaan viittaavia aterioita: Maria-kuningattaren viuhka, Pavle herttuan leike, Aleksandar kuninkaan alkupalat.
Ehkä tavallisille kansalaisille niin traaginen ja koettelemusten täyttämä 1990-luku aiheuttaa sen, että Serbian historian tietyllä tavalla loisteliasta, vaikkakin sotien sävyttämää ja suuresti suurvaltojen asenteesta riippuvaa aikakautta muistellaan ylpeinä, mutta samalla verraten sitä tämän hetken sekavaan tilanteeseen.
Serbia lähempänä Eurooppaan ennen
Historiantutkijat sanovat nyt, että 125 vuotta sitten Serbia oli lähempänä Eurooppaa kuin nyt EUn jäsenyyttä tähyillessään.
Jo Serbian vuoden 1835 perustuslaissa oli kohta koskien kansalaisten oikeuksia, joita saattoi verrata Ranskan silloiseen perustuslakiin.
Ensimmäistä serbialaista kansannousua muistetaan kolmen päivän juhlallisuuksin, vaikka hallitusta ei ole saatu aikaan puolentoista kuukauden päästä vaaleista, ja uudet vaalit näyttävät melkoisen realistiselta vaihtoehdolta.
Maan presidenttikin on valitsematta, mutta parlamentti saatiin muodostettua kovan työn jälkeen.
Serbian ortodoksisen kirkonkin, joka suhtautuu hyvin myötämielisesti maahan takaisinpalanneeseen, valtatoiveita elättelevään Karadjordje-sukuun, osallistuminen juhlallisuuksiin oli välillä epävarmaa.
Nyt kuitenkin tiedetään, että Serbaian kirkon patriarkka Pavle tulee suorittamaan juhlajumalanpalveluksen Orasacissa, Serbian kansannousun syntymäpaikassa.
Samalla historiallisella paikalla tullaan esittämään viidensadan henkilön voimin draama Lautta, jossa sen päähenkilöt metaforisesti matkustavat vuodesta 1804 vuoteen 2004 Serbian historian halki.
