Ei ole kauan siitä, kun kaikki Serbiaan liittyvä oli kansainvälisen huomion keskipisteessä. Ajat ovat muuttuneet. Sodanlietsojana tunnettu serbijohtaja Slobodan Milosevic istuu Haagin sotarikostuomioistuimessa, maa tuntuu normalisoituneen ja samalla se on joutunut pois valokeilasta. Serbian presidentinvaalit sujuivat kuitenkin koko Euroopan kannalta hyvin huolestuttavasti.
Ongelma ei ole siinä, että joku puheiltaan tai politiikaltaan arveluttava ehdokas olisi noussut Serbian presidentiksi. Ongelma on siinä, ettei vaaleja voittanut kukaan. Äänestysprosentti jäi alle viidenkymmenen ja vaalit mitätöitiin. Seuraava yritys on pidettävä kolmen kuukauden kuluessa. Nykyisen presidentin Milan Milutinovicin toimikausi päättyy vuoden lopussa, ja edessä on ainakin tilapäinen poliittinen tyhjiö väliaikaisjärjestelyin maan johdossa.
Presidentin puuttumista vakavampaa on mielenkiinnon puuttuminen. Demokratian toteutumiseen eivät riitä pelkästään vapaat vaalit. Jonkun pitäisi myös äänestää.
Osasyy tilanteeseen löytyy vaalilaista. Ellei siihen olisi kirjattu 50 prosentin leikkuria, nykyinen Jugoslavian presidentti Vojislav Kostunica olisi valittu Serbian presidentiksi ja sillä siisti. Lähes yhtä alhaisilla äänestysprosenteilla on esimerkiksi Yhdysvalloissa valittu presidenttejä. Suomessa taas jäi europarlamentin vaaleissa äänestysinto 30 prosentin pintaan.
Nyt kuitenkin kävi näin maassa, jota ei millään muotoa voi pitää vakiintuneena demokratiana. Vuosikymmen täynnä sotia, kansainvälistä eristäytymistä ja Milosevicin yltiökansallista itsevaltiutta on vaihtunut uuteen aikakauteen, jossa kansalaiset eivät näytä luottavan mihinkään. Serbia tarvitsisi kansalaisten tukemia taloudellisia ja poliittisia uudistuksia, mutta niitä on mahdoton saada aikaan, ellei maalle saada valituksi edes presidenttiä.
Vaalien epäonnistumisen ei sinänsä tarvitsisi olla kuin epämiellyttävä välivaihe, josta ei ole pitkäaikaisia seurauksia. Mutta todennäköisemmin ainekset ovat syntymässä repivään sisäpoliittiseen kamppailuun oloissa, jotka kansalaiset mieltävät demokratian epäonnistumiseksi.
Milosevicin syrjäyttämistä pidettiin ulkomailla demokratian voittona. Sunnuntain vaalien perusteella voitto ei ole osoittautunut kovin kestäväksi. Kiihkokansallinen radikaalijohtaja Vojislav Seselj kehotti äänestäjiä boikotoimaan vaaleja. Milosevicin kaatanut oppositio on sekaisin, ja vanhan ajan tukimiehiä on yhä voimissaan. Kahden demokratian vuoden saldona näyttää olevan kasvava poliittinen sekasorto. Euroopan tämän kolkan vakaus on ehkä vain näennäistä.
paakirjoitus@kaleva.fi