Serbit ja Serbia olivat 1990-luvulla lähes hylkiökansakunnan maineessa. Syyllisyys Jugoslavian hajoamissotien verisistä vuosista lankesi serbeille pitkälle aiheestakin.
Maanosan pimeimpään historiaan jäivät noilta vuosilta Srebrenican joukkosurma ja Sarajevon piiritys. Siviilien suojelu tai muut kansainvälisten sopimusten velvoitteet eivät olleet minkään arvoisia kun kansalliskiihko ja Suur-Serbian tavoittelu saivat ylivallan. Raakuuksiin eivät sotavuosina tosin syyllistyneet vain serbit vaan myös kroaatit, bosniakit ja Kosovon albaanit.
On jopa hämmästyttävää, kuinka nopeasti Serbia on noiden vuosien jälkeen kyennyt irtautumaan historian taakasta ja suunnannut kohti demokratiaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Merkittävän tunnustuksen maa sai tästä valtavasta muutoksesta torstaina Brysselissä, jossa Serbia hyväksyttiin EU:n jäsenehdokasmaaksi.
Jäsenyys voi vielä olla vuosien päässä, mutta jos sama vahva tahto vallitsee Serbiassa vastedeskin, se toteutuu varmasti.
Kansakunnan suunnan kääntäminen ei ole ollut helppoa. Muutamissa vaaleissa maan paluu kansalliskiihkoiseen menneisyyteen on ollut lähellä. Matkan varrella kaatui muun muassa muutosta ajanut pääministeri Zoran Dzindzic. Hänet salamurhattiin vuonna 2003. Jäsenehdokkaan asemaan pääsyssä ratkaisevaa oli, että Bosnian serbien entinen komentaja, tuhansien siviilien surmasta vastuussa ollut Ratko Mladic otettiin viime keväänä Serbiassa kiinni.
Balkanin valtioiden surullisin tapaus on pitkään ollut Bosnia ja Hertsegovina. Kansallisuusryhmien väliset kiihkoiset asenteet eivät maassa ole sotavuosien jälkeen juuri lientyneet. Koossa valtio pysyy lähinnä kansainvälisen yhteisön tekohengityksellä.