Sep­po-koi­ra va­lit­tiin Hyvän mielen lä­het­ti­lääk­si – "Pie­nis­tä asiois­ta naut­ti­mi­nen on tie onneen"

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut vuoden 2020 Hyvän mielen lähettilääksi Seppo-koiran.

-
Kuva: Petteri Poukka

Mielenterveyden keskusliitto on valinnut vuoden 2020 Hyvän mielen lähettilääksi Seppo-koiran.

Seppo on onnistunut levittämään hyvää mieltä ympärilleen yhdessä omistajansa kanssa niin sosiaalisessa mediassa kuin fyysisesti vapaaehtoistyön parissa.

Seppo on yhdeksänvuotias shetlanninlammaskoira, jonka omistaja ja Viestintäliiga Oy:n sisältöjohtaja Petteri Poukka ylläpitää Sepon hyväntuulisia ja hymyn huulille tuovia Facebook-, Instagram- ja Twitter- tilejä.

Seppo ja isäntänsä ovat tehneet vapaaehtoistyötä yksinäisten ihmisten parissa vuodesta 2013 lähtien. 

– Noin seitsemän vuotta sitten päätin hetken mielijohteesta perustaa Sepolle omat Facebook-sivut. Ensimmäiset kuukaudet siellä oli yksi seuraaja, eli minä, mutta hiljalleen seuraajia alkoi tulla ja nyt heitä on valtavasti, Poukka kertoo.

– Alusta lähtien punainen lanka on ollut hyväntuulinen koira ja arjen pienistä asioista nauttiminen. Seppo saa paljon viestejä yksinäisiltä ja masentuneilta ihmisiltä - todella koskettavia ja henkilökohtaisia asioita ihmiset kirjoittavat. Itse vastaan aina takaisin ja kiitän vuolaasti viesteistä. Tuollaiset palautteet ovat avanneet silmäni ja olen havahtunut yksinäisyyden laajuuteen.

Ihminen jää mielenterveysongelmiensa kanssa helposti neljän seinän sisälle. Koira on oivallinen kuljettamaan ihmisen luontoon, jolla on tutkitusti positiivinen vaikutus ihmisen mieleen. 

– Seppo on tosi usein loistotuulella ja sitä kautta olen myös itse saanut suuren opetuksen elämääni, että pienistä asioista nauttiminen on tie onneen. Esimerkiksi kun ollaan Sepon kanssa metsälenkillä ja hän löytää metsätien varrelta kasan hevosenkakkaa, niin Sepi katsoo mua yltiöonnellisena ja innoissaan. Olen oppinut itsekin nauttimaan arjen pienistä onnistumisista.