Sepe jälleen ilmaan

Pelastushelikopteri Sepe lähtee taas lentoon perjantaina. Sepen tuki ry ja ruotsalainen Scandinavian AirAmbulance Ab (SAA) ovat solmivat lento-operaattorisopimuksen. Toiminnanjohtaja Petri Häli kertoo, että helikopteri saadaan paikalle jo torstaina ja koulutus käyntiin.

Sepen lentotoiminta käynnistyy perjantaina 10.12.
Sepen lentotoiminta käynnistyy perjantaina 10.12.
Kuva: Sallmén Eljas

Pelastushelikopteri Sepe lähtee taas lentoon perjantaina.

Sepen tuki ry ja ruotsalainen Scandinavian AirAmbulance Ab (SAA) ovat solmivat lento-operaattorisopimuksen.

Toiminnanjohtaja Petri Häli kertoo, että helikopteri saadaan paikalle jo torstaina ja koulutus käyntiin.

Lentäjät ovat samat kuin Sepellä aiemminkin. "Operointikieli on suomi, joten se poistaa muut laskuista", Häli arvioi ruotsalaisyhtiön henkilökuntaa.

SAA:n Suomen asioiden hoitaja Dick Lindholm kertoo, että samat lentäjät tuntevat toiminnan ja ovat alueellisestikin tuttuja.

"Se on järkevä tapa toimia."

Sepe oli lentotauolla joulukuun alusta lähtien, koska Sepen tuki ry ja ahvenanmaalainen lento-operaattori Skärgårdshavets Helikoptertjänst (SHT) AB eivät yllättäen saaneetkaan solmittua uutta sopimusta lentotoiminnan jatkamiseksi.

SHT:llä oli hankausta lentäjien kanssa. SHT väitti, että lentäjät vaativat jopa 40 prosentin palkankorotuksia.

Häli sanoo nyt, että Scandinavian AirAmbulancen kanssa solmittu sopimus pitää kustannukset hyvin lähellä entistä. Lindholm toteaa, että lentäjien sopimusten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta entisistä sopimuksista hän ei tiedä.

Tällä hetkellä on meneillään isompi valtakunnallinen tarjouskilpailu pelastushelikoptereiden operoinnista, jossa SAA on myös mukana. Lentäjien sopimukset tehtiin määräaikaisina siihen asti, että tarjouskilpailu selviää. Toiminta siirtynee valtiolle vuonna 2012.

Katkoja lentämiseen ei enää pitäisi tulla. Ruotsalaisyhtiöllä on kotimaassaan mittavaa toimintaa, mutta Suomessa Sepen tukikohta on ensimmäinen. Häli arvelee, että Sepeä olisi tarvittu lentotauon aikanakin.

"Varmasti on ollut tilanteita, mutta niitä ei ole vielä analysoitu. Lentokatkon jälkeen tarkastelemme asiaa vielä tarkemmin."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä