Sepen hälytystehtäviin kirjattiin viime viikolla erikoisempi tapaus, kun kopteri evakuoi haaksirikkoutuneen perheen Haukiputaan ja Iin edustalla sijaitsevasta saaresta juhannuspäivänä.
Perheen vene oli ajautunut saaren kivikkoon. Veneeseen oli tullut merkittäviä vaurioita. Perhe oli pelastautunut kiviä pitkin saareen.
Merivartioston saapuessa paikalle perhe oli jo kylmissään. Yksi merivartioston miehistä hyppäsi veteen ja vei perheelle hypotermiapakkauksia.
Pelastajat eivät halunneet riskeerata perheen vauvan turvallisuutta. Siksi paikalle kutsuttiin Sepe, jonka laskeutumista varten oli tarjolla hyvä ranta. Veneellä pelastaminen olisi ollut turvallista.
Perhe ja vauva toimitettiin turvaan ja he selvisivät onnettomuudesta pelkällä säikähdyksellä.
Muuten Sepeä työllistivät liikenneonnettomuudet ja viikonvaihteessa kiireelliset sairaalasiirrot. Maayksikkö auttoi sairauskohtauksissa. Sepe sai viikon aikana 13 ja maayksikkö kahdeksan hälytystä yhteensä 12 kunnan alueelle.
Vuoden alusta Sepe on hälytetty 252 ja maayksikkö 305 kertaa eli yhteensä 535 hälytystä.