Koko alan kerma kokoontui tämänvuotiseen sanomalehtien kustantaja- ja päätoimittajakokoukseen Dublinissa 8.-11.6. Paikalla oli noin 1 100 henkeä, peräti 88 maasta. Kyseessä oli kaikkien aikojen toiseksi suurin osanotto Sanomalehtien maailmanliiton WAN:in ja Päätoimittajien foorumin WEF:n yhteiskokousten historiassa. Uusi ennätys olisi syntynyt kivuttomasti, ellei sars olisi karsinut osanottoa Aasiasta.
Siellä missä sanomalehtien korkein johto kokoontuu, pidetään aina kovaa ääntä sananvapauden ulkoisista vaaroista: sensuurista, pahoista hallituksista, sotilasjuntista, asiakirjoja piilottelevista virkamiehistä, pajunköyttä syöttävistä sotilasjohtajista, taloudellisesta ja poliittisesta painostuksesta, toimittajien työn vaikeuttamisesta sekä työssä surmatuista toimittajista.
Niin tehtiin Dublinissakin. Valko-Venäjän toimittajaliitto sai Vapauden kultaisen kynän. Se oli protesti presidentti Aleksander Lukashenkon sensuuria ja tukahduttamispolitiikkaa vastaan. WAN:n kokous tuomitsi myös kuubalaistoimittajien vangitsemiset ja vaati vapautta internetiin. Toimittajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt hälyttävässä määrin, ja sitä paheksuttiin kovaan ääneen.
Päätoimittajafoorumissa kuultiin kuitenkin myös yksi kriittinen ja hyvin tervehenkinen arvio sananvapauden sisäisistä uhista. International Communication Forumin perustaja ja johtaja, ranskalainen Willian Porter kiinnitti huomiota muun muassa tapaan, miten toimittajat kirjoittavat ja otsikoivat juttujaan ja mitä uutisia he nostavat esiin.
Porterin perussanoma oli yksinkertainen. Hän muistutti kuulijoita siitä, etteivät sanomalehtien lukijat suinkaan koostu väkivaltaa rakastavista, seksihulluista idiooteista ja tolloista, vaan järkevistä, ahkerista ja perheitään rakastavista kunnon ihmisistä. "Heitä varten meidän pitää täyttää lehtiemme sivuja", hän korosti.
Porter kyseenalaisti uutis- ja toimitustyöhön sisältyvän sensationalismin tarpeen ja nimitti sitä alan sisäiseksi haavaksi. Porter mainitsi esimerkkinä sensationalismista toimittajien sanavalinnat. Kutsumme mielipide-eroa riidaksi, nimitämme pieniä tahdittomuuksia skandaaleiksi ja luonnehdimme täpärää voittoa loistavaksi menestykseksi ja tappiota urheilussa nöyryytykseksi.
Jotenkin noinhan se menee lähes kaikissa toimituksissa. Toimittajat haluavat ladata juttuihinsa sanavalinnoillaan ytyä, jotta ne vaikuttaisivat kiinnostavimmilta.
Suomalaiset journalistit voivat aina puolustautua sanomalla, että Suomessa ollaan kaukana monen suuren lehtimaan sensationalismin tasosta. Suomessa ei esimerkiksi mässäillä rikosuutisilla ja seksin käsittelykin on yhä maltillista. Kuitenkin jos asiaa tarkastelee trendinä, kuva muuttuu hieman toisenlaiseksi. Sensationalismi hiipii myös suomalaiseen journalismiin, ja paine sen lisäämiseksi kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän tuottoja omistajat ja markkinat odottavat mediayhtiöiltä.
Tiedotusvälineet eivät ole enää Suomessakaan puhdasoppisia journalistisia instituutioita, jotka tekevät informaation ja valistuksen avulla myös rahaa. Moni mediayhtiö on mennyt pörssiin, ja niiltä odotetaan samanlaista kasvavia osinkotuottoja ja kurssin nousua kuin miltä tahansa julkisesti noteeratulta yhtiöltä. Enää ei ole kovin tärkeää tai olennaista, millaisin journalistisin keinoin tuotto tulee. Pääasia on, että sitä tulee.
HS näytti suuntaa suomalaiselle journalismille vuosikymmeniä. Laatujournalismiin perustuva Hesarin menestyskonsepti, jossa on aina ollut vahvoja vaikutteita Lontoosta ja Yhdysvaltain itärannikolta, kävi hyvin kaupaksi. HS:n levikki kasvoi ja siitä tuli Pohjoismaiden suurin sanomalehti. Alueiden muut ykköslehdet seurasivat lippulaivan journalismia.
Käänne tapahtui 1990-luvun alkupuolella. Suomen ykköslehden levikki kääntyi laskuun, joka ei ole pysähtynyt vieläkään. Ilta-Sanomat ja Iltalehti kasvattivat samaan aikaan levikkiään hurjasti, ja ne ovat pystyneet varastamaan kalleudestaan huolimatta HS:lta suunnannäyttäjän roolia. Suomen journalismi on kokenut melkoisen tabloidisoitumisen kymmenessä vuodessa. Suunta on kohti keveyttä, viihteellisyyttä ja sensaatiohakuisuutta tärkeyden ja painavuuden kustannuksella. Suuntaus kun käy hyvin kaupaksi.
Iltapäivälehtien tapaa nostaa esiin kiinnostavia asioita ja ratsastaa viihteellisellä journalismilla apinoidaan nykyisin kaikkialla, televisiota myöten. Tv:lle kevyt käsittely sopii hyvin. Se kun ei pysty vastaamaan miksi-kysymykseen. Vain Hesari kulkee johdonmukaisesti omaa polkuaan. Se ei voi hypätä saman konsernin lehden tontille.
Tabloidisaation aiheuttaman journalistisen tärkeysjärjestyksen näkee, kun katsoo, miten IS on sijoittanut etusivulleen ja lööppeihin juttunsa Anneli Jäätteenmäestä. Lehti on pystynyt horjuttamaan pääministerin asemaa Irak-jutuillaan ja roikottanut häntä pitkään löysässä hirressä. Muut välineet lähtivät täysin rinnoin mukaan IS:n aloittamaan mediapyöritykseen.
IS ei kuitenkaan arvosta omia juttujaan Jäätteenmäestä korkealle. Sen pääministerijutut on haudattu etusivuilla ja lööpeissä pieniksi otsikkosuikaleiksi. Politiikka kun ei myy, ei edes sensationalismilla höystettynä. IS:n lööppejä koristavat seksi, onnettomuudet ja missukat.
William Porter sanoi Dublinissa, että ratkaisu sensationalismin uhkaan on lehtien omissa käsissä. Niillä on hänestä tärkeä tehtävä. Niiden pitää innostaa lukijat hyväksymään korkeatasoinen käytös ja kantamaan yhteiskunnallista vastuuta.
Niin pitäisi, mutta entäpä jos lukijat eivät tulekaan perässä, vaan seuraavat tabloidien vääriä profeettoja? Laskevia levikkejä ei kestä yksikään lehtiyhtiö pitkään.