Pintaperho halkoo ilmaa Lestijoen Kallisenkosken kuohuissa. Iltapäivän yksinäisen kalastajan liikkeet ovat vähäeleisiä, mutta samalla harkitun määrätietoisia ja tehokkaita.
"Tämä on hyvää vastapainoa urheilulle."
Sanat kuuluvat Teemu Wirkkalalle. 21-vuotias toholampinen on perhokalastajana jo konkari. Parhaiten nuori mies tunnetaan silti yleisurheilukenttien saavutuksista. Keihäänheiton nuorten maailmanmestaruus ja EM-kulta ovat meriittejä, jotka kotimaan media noteeraa - naisille suunnattuja erikoisjulkaisuja myöten.
Wirkkala on oman tiensä valinnut.
Se tie on päinvastainen kuin minkä Harri Haatainen aikanaan valitsi.
"Kuvia naistenlehtiin? Ei tällä naamalla."
Hiljainen maalaispoika uskoo tekoihin, ei puheisiin.
Seuraava näytönpaikka on sunnuntaina Tampereella, jonne suuntaa koko maan keihäseliitti. Wirkkala avaa samalla kilpailukautensa. Stadionilta on vain hyviä muistoja, sillä heinäkuussa 2003 nuorukainen juhli Ratinassa 19-vuotiaiden Euroopan mestaruutta.
"Tavoitteena on heittää oman ennätyksen (80,97) tuntumaan ja tai jopa MM-kisojen A-rajan (81,80) yli. Siis jos vain käsi kestää", Wirkkala linjaa.
Kipua ei voi vierastaa
Keihäänheitto on laji, joka rikkoo harrastajansa paikat ennemmin tai myöhemmin. Myös Wirkkala tiedostaa raa''at realiteetit.
"Jos ei koe ja pysty sietämään kipua, on turha haaveilla menestyksestä."
Viime vuoden maaliskuuhun asti Wirkkalan ura eteni kuin elokuvissa. Onnistumisten kierre katkesi Maltan EM-talvimestaruuskisoihin. Vaikka superlupaus keihästi ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin nykyisellä ennätystuloksella, ei pronssi ylentänyt keskipohjalaisen mieltä liikaa.
"Loukkasin selkäni."
132 päivää Maltan-täysosuman jälkeen keppi kaarsi lukemiin 71,43.
"Olin tuloksella Vaasan Kalevan Kisojen karsinnan 16:s ja jäin finaalin ulkopuolelle."
Wirkkala ei ollut heinäkuisen lauantaiaamun ainoa alisuorittaja. Vaikeaa oli myös suomalaisen keihäänheiton ykköstähdellä.
"Aki Parviainen voitti minut seitsemällä sentillä."
Viime kesänä Wirkkala ja valmentajaisä Hannu joutuivat ensimmäistä kertaa pohtimaan keihäänheiton perimmäisintä kysymystä: pelataanko varman päälle vai yritetäänkö Ateenan-olympiakoneeseen selän välilevyn pullistumasta huolimatta?
Tilannetta ei helpottanut Suomen urheilumedia, joka oli muutaman viime vuoden aikana oivaltanut parikymppisen luonnonlapsen lahjojen erityisyyden.
"Päätös oli helppo. Kesä vedettiin käsijarru päällä", Hannu Wirkkala painottaa.
"Teemulla ei ole kiire mihinkään. Pekingin olympialaisissa (2008) jysähtää."
Hannu Wirkkala on lukenut läksynsä. Hän tietää, ettei yhden kesän aikana tehdä olympiavoittajaa. Mahdollisuus unelman toteuttamiseen on sen sijaan helppo tuhota.
Olkavamma riesana
Uuden kilpailukauden kynnyksellä isää ja poikaa askarruttaa heitto-olkapään kunto.
"Sen kanssa on ollut pieniä ongelmia", Teemu myöntää.
Tarvittaessa Wirkkalat ovat valmiita jarruttelemaan toisenkin kesän. Tampereen-kisa toimii tärkeänä suunnannäyttäjänä.
"Kokeilen verryttelyssä, miltä olka tuntuu. Jos ongelmia ei ilmene, vedän kisan täydellä teholla", Wirkkala lupaa.
Yleisurheilun sisäpiiriläiset luonnehtivat Wirkkalaa oman tien kulkijaksi. Nuorukainen ei niele mitään tietoa pureksimatta.
"Olen jääräpää", heittonsa hyvään tekniikkaan perustava Wirkkala sanoo ja jatkaa:
"Suomesta löytyy paljon teoreettista lajitietoa, mutta oikeasti keihäänheitto on yksinkertaista puuhaa: kova vauhti, tukijalka maahan ja keihäs matkaan."
Wirkkalan inhorealismi ei lyö - ainakaan vielä - yli Seppo Rädyn ja Kimmo Kinnusen tapaan. Joka tapauksessa toholampinen jatkaa legendaaristen edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Yli-imelää ja -makeilevaa toivevävyä Wirkkalasta ei saa tekemälläkään.
"Joskus tilanteen perisuomalainen nollaaminen on paikallaan", Wirkkala virnistää.
Kaksi vuotta sitten Wirkkala ilmoitti tavoitteekseen "neljä olympiavoittoa ja maailmanmestaruutta sekä vähintään pari EM-kultaa".
"Heitin kaiken vitsinä. Jos noista edes jokin toteutuisi, olisi se kova juttu."
Ensimmäinen askel kohti suurta unelmaa on tarkoitus ottaa Tampereella.
"Toivottavasti MM-kisojen A-raja menee rikki jo sunnuntaina. Ehtisin heinäkuussa isän ja veljien kanssa Lappiin..."
Kerran kalamies, aina kalamies.