Sukellus sisään slaavilaisiin kotibileisiin. Miehet juovat, soittavat ja tanssivat. Naiset tanssivat ja keimailevat. Kukaan ei erotu joukosta. Tärkeintä on yhdessä olo: seurue, ystävyys, sisäpiiri.
Tunnelma on kotoisa ja lämmin, kutsuva.
Katsomossa on tulisilla hiilillä koreografiopiskelija Reetta-Kaisa Pirhonen. Oulusta tanssinopettajaksi valmistunut neitokainen on loppusuoralla. Tämä on hänen taiteellinen lopputyönsä Teatterikorkeakoulussa ja ympärillä teoksen ensimmäinen yleisö.
"Voi kun saisi joku päivä tanssiesityksen menemään suoraan rintalastan läpi eikä älyn kautta!" Reetta-Kaisa huokaa.
Hänelle itselleen slaavilainen musiikki tekee juuri niin. Lavalla soittavien, laulavien ja liikkuvien Sibelius-Akatemian opiskelijoiden viulusta, haitarista ja huuliharpusta lähtee kletzmeriltä kuulostavia väristyksiä. Ne menevät suoraan läpi ja jalan alle.
Ensi-illan nimi on Toiset tottuu hämärään. Kyse ei ole valon määrästä, vaan ulkopuolisuudesta, muistoista, ihmisistä.
"Miten saada tanssiesitykseen ihmiset ihmisinä, normaaleina elävinä olentoina, niin kuin heidät olisi kadulta poimittu", kertoo Reetta-Kaisa Pirhonen pyrkimyksistään. "Siitä lähti idea, että ihminen poimii kadulta näkemiään mielenkiintoisia tyyppejä. Harmaa herra Rukka-sadetakissa sillalla, katusoittajat Pasilan asemalla, nuori pari, kaksi kollia Valintatalon takana tauolla, raskaana oleva naurava nainen..."
Kaikki nämä henkilöt ovat mukana tanssiteoksessa, mutta muistumina, aihelmina, tilanteina.
Tavoitteena oli tehdä tanssiesitys, jossa yleisö ei jää hämärään eli aihe tulee selkeästi selville.
"Nykytanssia pitää katsoa aika kauan ennen kuin löytää siihen avaimet. Kansantanssi tuo mukaan ihmisläheisyyden ja yhteisöllisyyden. Se on semmoista mitä itse tykkään katsoa. Teos on sydämellä tehty ja inhimillinen. Minä haluan, että mun äitikin ymmärtää, mitä tanssilla sanon."
Puhkeaa puhumaan
Reetta-Kaisa Pirhosta kiinnostaa teatterin ja tanssin yhdistäminen. Hän rikkoo taiteenlajien ja esittäjien välisiä rajoja.
Uutuusteoksessa muusikot tanssivat, askeleet tuottavat musiikkia, näyttelijä tanssii. Eri osatekijät keskustelevat pilke silmäkulmassa eivätkä marssi ryppyotsaisesti omissa kategorioissaan. Reetta-Kaisa haluaa rikkoa rajoja.
"Halusin näyttelijän puhkeavan puhumaan", toteaa Pirhonen. Ohjaajaksi valmistuneen Iiristiina Varilon teokseen kirjoittama teksti kääntää näkökulman. Ulkopuolisuus vaanii sisäpiirin keskellä.
Reetta-Kaisa poimi lopputyöhönsä tuttuja ja luotettuja esiintyjiä, joiden edessä ei tarvitse päteä. Oulun koulusta saakka tuttuja ovat teoksessa tanssivat kansantanssin opettaja Antti Savilampi ja opiskelijakaveri Johanna Elovaara (o.s. Ekman).
"Nautin siitä kun ihmiset tanssivat omalla tavallaan ja tuovat oman persoonansa liikkeeseen."
Elävä musiikki on must
Kokoillan tanssiteoksen henkinen äiti on noin kymmenminuuttinen juhlakohtaus Bernardo Bertoluccin elokuvasta Koskematon kauneus. Sen Reetta-Kaisa näki sattumalta televisiosta.
Koreografin mukaan elävä musiikki on elintärkeää tälle teokselle. "Tutustuin muusikoihin Oulussa Petri Kauppisen Tupakuhinat-produktion aikaan. Muistan Eero Turkan elävästi, kun hän juhlissa yhtäkkiä nousi pöydälle, rupesi puhumaan venäjää ja lauloi välillä."
Huuliharppua soittava Eero puhuu venäjää myös näyttämöllä. Tuubaa ja haitaria soittava Hannu Oskala suoritti siviilipalveluksensa Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän sävelsi musiikin Reetta-Kaisan edelliseen ryhmäkoreografiaan Ihmiset, Olennot, Lähimmäiset, jonka Pirhonen teki Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoille vuosi sitten tammikuussa.
70-luvun suurikuvioiset kankaat ja köynnösmäiset kuviotapetit mieleen tuovan lavastuksen on suunnitellut Paula Susitaival Taideteollisen korkeakoulun tekstiiliosastolta.
Pintaa syvemmälle
Tulevaisuudessa Reetta-Kaisa jatkaa oululaisten tanssinopettajaopiskelijoiden perustamassa Tanssiteatteri Tsuumissa Helsingissä. Siellä saa tehdä kaikkea: tanssia, tehdä koreografioita ja jonkun verran myös opetuskeikkoja.
"Teatterin ja tanssin yhdistäminen kiinnostaa. Siinä on vasta raapaistu pintaa. Tanssi teatterissa ei ole pelkästään musikaalia, jossa on se suuri tanssinumero. Kyllä minua sekin kiinnostaa, mutta myös lähteä vähän pidemmälle käyttämään tanssin keinoja teatterissa."
Toiset tottuu hämärään on Teatterikorkeakoulun ohjelmistossa 29. tammikuuta saakka. Pirhonen aikoo lähettää siitä videon myös JoJolle Ouluun. Tietysti hän toivoo, että teos voisi vierailla Oulussa - tai vaikka Haukiputaalla. Sitä voi suositella: Toiset tottuu hämärään on taiteellisesti viimeistelty ja tunteita herättävä, sellainen jonka äitikin ymmärtää.
Keväällä Reetta-Kaisa Pirhonen vielä työskentelee osana opintojaan Jorma Uotisen assistenttina Teatterikorkeakoulussa.
"Tämä on ollut kolme vuotta koulua, mutta kymmenen vuotta oppimista", hän toteaa koreografikoulutuksesta.
Viime syksynä Reetta-Kaisa toimi assistenttina Kom-teatterissa Reko Lundánin näytelmässä Tarpeettomia ihmisiä. Kom-teatterin esitys vierailee Oulun kaupunginteatterissa 18.-23. maaliskuuta.