Kynä ja paperi ovat järisyttäviä välineitä purkaa jännitteitä eri kulttuurien ja uskontojen väliltä. Käsittämättömille asioille löytyy usein selitys tarinoiden avulla.
Haifan yliopistossa Israelissa monikulttuurisuutta opettava tohtori Freema Elbaz-Luwisch sanoo, että kirjoittamalla ja lukemalla elämäkertoja erilaiset ihmiset huomaavat olevansa pohjimmiltaan melko samanlaista sakkia.
"Ihmiset haluavat vain pitää huolen perheistään ja elää tavallista, turvallista elämää. Tämän ymmärtäminen kulttuurien kesken on tärkeää, mutta monesti niin vaikeaa", Elbaz-Luwisch kertoo.
Tohtori Elbaz-Luwisch osallistuu tänään Oulussa alkavaan Elävä kertomus -konferenssiin, jossa eri alojen tutkijat käsittelevät kertomuksia taiteessa, tieteessä ja ammateissa.
Samanlaisuus yllättää
Haifassa on opiskeltu kaksi vuotta elämäkertojen kirjoittamista ja niiden tutkimista. Elbaz-Luwischin vetämällä kurssilla opiskelija esittelee tarinan muodossa oman elämänsä tapahtumia.
"Moni kertoo perheestään ja mitä sille on sattunut. Monissa tarinoissa on iso jännite sisällä."
Opiskelijat ovat israelilaisia, arabeja, afrikkalaisia, eurooppalaisia ja entisestä Neuvostoliitosta tulleita. Eri uskontojen ja kulttuurien edustajat lukevat tarinoita pienryhmissä. Eräs seikka nousee aina esille.
"Kiinnostavinta on se, kuinka samanlaisia asioita heille on tapahtunut, vaikka he tulevat erilaisista lähtökohdista", Elbaz-Luwisch korostaa.
Elämäkertakirjoittamisen kanssa on pitänyt olla varovainen Israelin vaikean tilanteen takia. Asioiden kaivelua ei pidetä hyvänä. Kirjoittaja saakin itse päättää, mitä kirjoittaa.
"Joskus on noussut hässäkkää. Arabi saattaa kirjoittaa, että juutalaissotilas tappoi setäni. Joku juutalainen voi sitten näyttää luokalle päätään, johon on osunut arabin nakkaama kivi."
Tarinoiden voima
Elbaz-Luwisch iloitsee, kuinka moni jäykkä karsinointi on saatu purettua pelkästään tutustumalla toisten tarinoihin. "Uskon, että tällä menetelmällä on mahdollista päästä eroon tyypittelyistä ja tunnistaa muissa kulttuureissa kunnioitettavia piirteitä."
Eräs Venäjältä tullut Israelin uudisasukas luki arabiopiskelijan elämäkertaa, jossa arabi kertoi isästään Mustafasta. Venäläinen ryhtyi arvostamaan suunnattomasti edesmennyttä Mustafaa, joka oli köyhyydestä ja omasta lukutaidottomuudestaan huolimatta kouluttanut kymmenen lastaan yliopistossa.
"Venäläinen sanoi kuvitelleensa, että suuret arabiperheet elävät jossakin aavikoilla täysin takapajuisina ja sellaisiksi haluavat jäädäkin."
Hankalia tilanteita
Tarinamenetelmää on yritetty siirtää Israelissa myös alakouluihin. Monet lapset ovat innostuneet kirjoittamaan elämäkertojaan.
"Olemme saaneet jännittäviä tuloksia tällä menetelmällä. Tämä voisi olla eräs väline, jolla vähentää keskinäistä jännitettä."
Koululaisten tarinoita ei mielellään käsitellä ryhmissä. Väkivallan keskelle joutuneiden lasten tarinat saattaisivat olla niin hankalia, että opettaja tarvitsee aivan erityisiä valmiuksia.
"Olen itse joutunut yliopistossa ottamaan kaksi taistelevaa henkilöä erilleen ryhmästä ja laittamaan heidät käymään tekstejä kahdestaan läpi. He ovat tuskan kautta pohtineet, mikä kirjoituksissa on tuntunut vaikealta. Siihen on voinut mennä paljon aikaa."