Terveydenhuollon tietojärjestelmien hämmästyttävistä hinnoista, kangertelevasta toiminnasta ja keskinäisestä yhteensopimattomuudesta on kerrottu uutisia pitkään. Valtakunnallisena puheenaiheena on pysynyt jo kuukausien ajan Apotiksi kutsutun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n uuden potilastietojärjestelmän hankinta.
Järjestelmän hinta on 400–500 miljoonan euroa. Jos se laajennetaan koko Suomeen, loppusumma voi olla 1,8 miljardia euroa.
HUS:n hankintaa perustellaan sillä, että entinen järjestelmä vie kankeutensa takia liikaa lääkärien aikaa ja tulee siksi pitkän päälle vielä kalliimmaksi kuin uuden ostaminen. Maallikko kysyy, miksi aikoinaan hankittiin huono järjestelmä.
Tämä kuten monet muutkin tietojärjestelmiin liittyvät niin sanotut tyhmät kysymykset pyritään alalla sivuuttamaan toteamalla, että järjestelmiä voivat ymmärtää vain teemaan vihkiytyneet asiantuntijat. Ohjelmistojen ongelmat kuitenkin tulevat vastaan nimenomaan käyttäjillä.
Eivät heikosti toimivat järjestelmät toki ole vain terveydenhuollon erityispiirre. Rajavartiolaitoksen piti ottaa käyttöönsä Kieku-tietojärjestelmä vuoden 2010 syksyllä, mutta järjestelmä ei valmistu käyttöön edes tänä vuonna. Kiekua onkin alettu verrata Olkiluodon kolmosreaktoriin, joka valmistuu joskus.
Taiteen edistämiskeskuksen uusi tietojärjestelmä taas ei kykene antamaan ulos koottuja tietoja siitä, ketkä kirjailijat ovat saaneet apurahoja. Salama-nimistä järjestelmää on alettu kutsua Etanaksi.
Kirkon yhteinen uusi jäsentietojärjestelmä on osoittautunut niin puutteellisesti toimivaksi, että tavoiteltujen säästöjen sijaan seurakunnissa joudutaan pikemminkin pohtimaan uuden väen palkkaamista.
Juuri mitään ei tunnu vuosien mittaan opitun. Syitä yhä uudelleen toistuviin virheisiin on esitetty useita.
On esimerkiksi arvioitu, etteivät ostajat yksinkertaisesti osaa määritellä sitä, millaisen järjestelmän haluavat.
Jos määrittelyssä ollaan liian riippuvaisia järjestelmätoimittajista, ollaan alusta lähtien heikoilla. Silloin on vaarana, että hanketta ei vie eteenpäin ostaja vaan myyjä. Se mahdollistaa hintavedätyksen.
Pakostakin vakavien ongelmien jatkuminen vuodesta toiseen herättävää epäilyksen siitä, että liian moni taho hyötyy puolivalmiiden tuotteiden myynnistä ja järjestelmien yhteensopimattomuudesta.
Maanantain kauppalehdessä Aalto-yliopiston tutkija Mika Helenius arvioi yhdeksi epäonnistumisten syyksi sitä, ettei Suomessa ole panostettu tarpeeksi yliopistotasoiseen ohjelmistosuunnitteluun ja tietojärjestelmien syvälliseen osaamiseen. Jos näin on, asian kuntoon saattaminen ei tapahdu hetkessä mutta on silti hoidettavissa.
Keskeisen tärkeää on, että tietojärjestelmähankinnoista päättävät henkilöt, jotka pystyvät katsomaan järjestelmiä myös peruskäyttäjien näkökulmasta. Silloin huipputuotteen ominaisuuksiin luetaan myös sen helppokäyttöisyys.