Koulujen nuorille antama seksuaalikasvatus on hajanaista. Perhekasvatuksen puute on saanut asiantuntijat huolestuneiksi: nuorten ikäluokkien abortit, raskaudet ja sukupuolitaudit ovat lisääntyneet viime vuosina.
Kittiläläinen kouluterveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Erja Korteniemi-Poikela kertoo, että väkivaltaporno on vastannut nuorten tiedontarpeeseen. Seksiä pursuaa kyllä eri medioista, mutta hyödyllinen seksitietous puuttuu. Osa peruskouluista aloittaa jo tänä vuonna pakollisen terveystiedon opetuksen, jonka toivotaan tuovan parannusta tilanteeseen.
Korteniemi-Poikela on perillä suomalaisnuorten seksiongelmista, sillä hän antaa asiantuntijavastauksia Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan internet-sivuilla. Reilu vuosi sitten avatuilla sivulla on ollut 55 000 eri kävijää. Yli tuhat nuorta on saanut henkilökohtaista neuvontaa joko vastauksena kysymykseensä tai yksityiskeskustelussa chat-vastaanotolla. Internetin seksuaaliterveysklinikka on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.
"Vain 40 prosenttiin kysymyksistä ehtii vastaamaan", Korteniemi-Poikela pahoittelee.
Oma keho
askarruttaa
Nuorilla yleisiä ovat omaan kehoon liittyvät kysymykset. Lähes 70 prosenttia pojista on huolissaan kehostaan ja sen normaaliudesta. Epärealistiset pornofilmit aiheuttavat suorituspaineita pojille. Tyttöjä puolestaan askarruttavat oman kehon lisäksi seurustelu- ja ehkäisyasiat.
Kun koulujen pakollinen perhekasvatus lopetettiin vuonna 1994, nuorten tiedontaso on ollut riippuvainen koulun aktiivisuudesta. Tämä on näkynyt päivittäin Väestöliiton Nuorten Avoimien Ovien vastaanotolla.
Erikoissairaanhoitaja-kätilö, seksologi Pia Brandt kommentoi, että jos koulun seksuaalikasvatus on kunnossa, vastaanotolle tulevat nuoret ovat rauhallisia, he osaavat hakea neuvoja hyvissä ajoin.
Monta syytä
kehitykseen
Opetushallituksen ylitarkastaja Heidi Peltonen pitää yksioikoisena ajatusta, että pelkästään koulujen hajallaan oleva seksuaalikasvatus olisi nuorten aborttien, raskauksien ja sukupuolitautien syynä. Laman perinnöksi jäänyt kouluterveydenhuollon romuttaminen sekä perheiden ahdinko heijastuvat myös tilanteeseen.
Koulut kuitenkin terästävät otettaan, sillä uuden opetussuunnitelman mukaan terveystieto aloittaa porrastetusti lähivuosina omana oppiaineenaan peruskouluissa. Ennen vuotta 2006 kaikkien koulujen on annettava 7.-9.-luokilla terveystiedon opetusta kolme vuosiviikkotuntia, alemmilla luokilla aine yhdistetään biologian, maantiedon, fysiikan ja ja kemian kanssa. Lukioissa terveystietoa opetetaan yksi pakollinen ja kaksi syventävää kurssia. Seksuaaliterveys sisältyy terveystietoon.
Pia Brandtin mielestä terveystiedon aloittaminen kouluissa antaa uskoa tilanteen muuttumisesta. Koulujen biologian opetuksessa ihmisen lisääntyminen on hänen mukaansa hyvin hoidettu, mutta seksuaalisuuteen liittyvät vuorovaikutusasiat ovat jääneet usein pimentoon.
Erja Korteniemi-Poikela toivoo kouluille rohkeutta tarttua asiaan. "Jokaisen nuoren pitäisi saada perustiedot, jotta pystyisi pitämään itsestään huolta. Seksuaalisuus tulisi olla voimavara ja jokaisen Suomessa syntyneen lapsen toivottu ja suunniteltu", hän listaa.
Väestöliiton nuorten nettivastaanotto toimii internetissä osoitteessa www.seksuaaliterveys.org