Seksuaalisuus tulisi olla osa kasvatusta siinä missä pöytätavatkin, sanoo seksuaalikasvattaja Patricia Thesleff Sexpo-säätiöstä. Siitä se alkaa, että annamme nimet jokaiselle ruumiinosalle, myös sukuelimille.
”Näytin äidilleni joskus viitosluokalla, että sain koulusta näytepakkauksen kuukautissiteitä, jolloin äitini kysyi, puhuttiinko koulussa näistä asioista. Kun vastasin myöntävästi, äitini totesi: ’hyvä, sitten minun ei tarvitse’. Eikä asiasta todellakaan puhuttu. En tohtinut kertoa äidille edes siitä, että kuukautiseni alkoivat. Pyrin siihen, että oma lapseni kasvaisi hieman avoimemmassa ympäristössä.”
Näin muisteli kolmissakymmenissä oleva nainen kotoaan saamaansa seksuaalikasvatusta.
Sexpo-säätiössä työskentelevä seksuaalikasvattaja ja seksuaaliterapeutti Patricia Thesleff sanoo, että ihmiset alkavat usein hätäillä, kun eteen tulee sanapari seksi ja lapsi. Vanhemmat yhä siirtäisivät mielellään vastuuta seksuaalikasvatuksesta päiväkodille ja koululle.
– Alkuun kyse on esimerkiksi vain siitä, että meillä on sanat ja nimet jokaiselle ruumiinosalle, myös sukuelimille. Ja että vastataan lapsen kysymyksiin, lapsen tasolla ja niin, että ei valehdella. Pieniä paloja lapsen kehitystason mukaisesti.
Seksuaalikasvatuksen aloittaminen heti pienestä pitäen on tärkeää siksi, että aiheesta syntyy perheessä yhteinen kieli.
Vanhempien on usein hyödyllistä ennakoida seksuaalikasvatuksessa. Jos puhumme lapsille ja nuorille vaikka murrosiästä siinä vaiheessa, kun he jo itse ovat murrosiäisiä, he saattavat torjua keskustelun, koska aihe on silloin liian henkilökohtainen.
– Vuotta, paria, kolmea aikaisemmin he ovat monesti kiinnostuneita, Thesleff sanoo.
Puhetta yleisellä tasolla
Seksuaalikasvatus ei tarkoita sitä, että vanhempien pitäisi kertoa lapsille omista kokemuksistaan. Kannattaa puhua aina yleisellä tasolla.
– Toki jos tyttö kysyy, että milloin sinulla äiti alkoi ensimmäiset kuukautiset, sen voi kertoa. Vaikka lapset tivaisivat ja kyselisivät, että miltä seksi sinusta tuntuu, tällaisiin ei vastata, Thesleff rajaa.
Hän vetoaa asiassa sekä käytännön kokemukseensa että lastensuojelulakiin: lapselle ei pidä kertoa seksiviritteisiä tarinoita.
Omista kokemuksista vaikeneminen on Thesleffin mielestä tärkeää myös siksi, että jokainen seksuaalisuuteen liittyvä kokemus on henkilökohtainen ja erilainen.
– Pitää saada kehittyä omaa tahtiaan ja rakentaa omaa seksuaalisuuttaan.
Toisaalta nuorilla on valtava tiedonjano siitä, että mitä seksissä tapahtuu ja he haluavat siitä konkreettista tietoa.
– Siihen ei ole oikeata vastausta, kun seksuaalisuus on niin laaja käsitys. Kannattaa painottaa vain sitä, että mitä haluaisi ja mikä itsestä tuntuu hyvältä, ja mistä kumppani pitää. Ettei toimi vastoin omien tai kumppaninsa rajojen. Se on tutkimusmatka.
Nuoret hakevat tietoa
Pornossa nuoret näkevät kaikenlaista.
– Sekä tytöt että pojat saattavat miettiä, että kuuluuko jokin asia perusyhdyntään, kun se ei pornossa ole tabu, vaan enemmänkin sääntö. Heille voi olla tosi helpottavaa kuulla, ettei sitä tarvitse tehdä, jos ei halua.
Sexpo-säätiö vastaa netissä nuorten kysymyksiin ja lisäksi sillä on useamman tunnin viikossa auki oleva neuvontapuhelin. Näihin tulee yli sata kysymystä viikossa.
Väestöliiton nettisivuilla vierailee kuukausittain noin 30 000 kävijää, sen Kysy asiantuntijalta -palstalle lähetetään keskimäärin 30 viestiä kuukaudessa ja ajanvaraukseen perustuvalla nettivastaanotolla käytiin viime vuonna runsaat 130 keskustelua. Poikien Puhelimeen tulee vuosittain kymmenisen tuhatta puhelua, joista noin puolet käsittelevät seksuaalisuutta, seksuaalista suuntautumista tai seurustelua. Myös monet muut tahot vastaavat nuorten kysymyksiin.
Osa aikuisista ajattelee, että lapset pysyvät lapsina, kun heille ei kerrotaan asioista vasta sitten, kun se varmasti on ajankohtaista.
– Mitä enemmän asiallista tietoa lapsilla ja nuorilla on, sitä paremmin he pystyvät tekemään järkeviä päätöksiä. Kun asioista on puhuttu, he osaavat itse pitää paremmin puoliaan, Thesleff sanoo.