Lissabonin sopimus on tukku uudistuksia, joista osaa on pidetty käytännössä välttämättöminä laajentuvan EU:n teknisen toimivuuden takaamiseksi.
Osa muutoksista on kuitenkin poliittisempia muutoksia, joita ilman EU voisi periaatteessa yhä jatkaa. Nykyinen Nizzan sopimus riittäisi siten monilta osin takaamaan unionin juridisen toiminnan.
Teknisen toimivuuden kannalta tärkeinä pidettyjä muutoksia ovat esimerkiksi komission koon rajaaminen niin, että jäsenmaat saavat oman komissaarin vain vuorovälein. Samoin EU-parlamentaarikkojen määrän rajaaminen 751 jäseneen nykyisen 785 sijaan auttaisi jatkuvasti kasvavaa unionia hillitsemään paisuvaa hallintoaan.
Sen sijaan Lissabonin sopimuksen poliittisemmat uudistukset, kuten EU-presidentin viran perustaminen, enemmistöpäätösten lisääminen tai EU-parlamentin vallan kasvattaminen eivät ole teknisesti yhtä välttämättömiä. Esimerkiksi Suomi vastusti alun perin presidentin viran perustamista, mutta tuki parlamentin vallan kasvua ja enemmistöpäätöksiä.
Yksi epävarmuustekijä uudessa sopimuksessa on sen sekavuus. Siksi ei etukäteen ole varmaa, miten se käytännössä toimisi.
Jäsenmaat eivät esimerkiksi ole vielä kyenneet sopimaan, mitä uuden EU:n presidentin pitäisi työkseen oikeastaan tehdä. Ratkaisematta on yhä tukku muitakin sopimukseen liittyviä kysymyksiä, joihin on ollut tarkoitus hakea vastausta tämän vuoden aikana.