Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen Pohjantähtiopiston tiluksilla Kemijoen rantamailla pyryttää ja tuulee lauantaina arktiseen malliin. Moottorikelkkapartioilla on riittänyt kurvailtavaa koiravaljakkoreittien aukipitämisessä. Varikkoalueella haukku ja ulvonta yltyy: Sadat koirat tietävät, että kohta päästään valjaisiin ja nauttimaan vauhdin hurmasta.
Perämeren pohjukan ensimmäisessä koiravaljakkotapahtumassa ei paista päivä, mutta meininki on niin kuin tämän vuoden kotimaan suurimmassa valjakkokisassa pitääkin. Tapahtuman sielu Heikki Sormunen on hieman harmissaan tuhnusta kelistä, mutta ei suuremmin asiaa valittele. Ulkoilmariennoissa on säällä aina oma tärkeä roolinsa.
"Vuosiin ei Suomessa ole ollut valjakkokilpailuissa näin paljon osanottajia", tapahtuman ylituomari Kalevi Vainio Keravalta sanoo ja kehuu järjestelyjä. Tämä maan tällä hetkellä ainoa kansainvälisen tason tuomari on pikkuisen huolissaan lajista, se kun on viime vuodet on kolunnut aallonpohjassa.
Mutta nyt näyttää kuitenkin hieman paremmalta. Keminmaan kisa on siitä osoitus. Paikalle on tullut 47 kilpailijaa sekä lisäksi joukko safariajajia. Skottilainen ja sveitsiläinen valjakko nostavat Riverside Proloque 2005-tapahtuman kansainvälisiin mittoihin.
Meillä nappipeliä
Koiravaljakoita neljännesvuosisadan harrastanut Vainio myöntää, että suomalaiset pelaavat napeilla ruotsalaisiin ja norjalaisiin verrattuna, vaikka olosuhteet ovat monin paikoin yhtä hyvät kuin naapureillakin. Tasoero on niin selkeä, että suomalaisten huippuajajien on pakko käydä ulkomailla ajamassa kunnon kisatuntuman säilyttääkseen.
Yksi suomalaisista valjakkourheilun ykkösnimistä on Pasi Heinonen Kangasalta, joka pyyhälsi päämatkallaan kahdeksan koiran sprintissä suvereenisti Suomen mestaruuteen. Heinosella on useita SM-titteleitä ja muun muassa yksi Euroopan mestaruus. Keminmaassa ajettiin useissa lajeissa maan mestaruuksista.
Huippuajajien kaartiin ei ole asiaa kevyellä harrastepohjalla. Heinonenkin omistautuu lajiin täysipäiväisesti talvikuukaudet, lomaa on nyt maaliskuun loppuun saakka. Homma on kustannettava lähes kokonaan omasta pörssistä, sillä valjakkourheilu on marginaalilaji, jossa iso raha ei liiku, eivätkä sponsorit hätyyttele.
"Teen kesällä pitkää päivää, jotta pystyn talvella kilpailemaan", hän valaisee. Pasi Heinosella, 30, on kihlattunsa kanssa tukikohta lähellä Leviä, josta pakettiauto 12 koiraa sisuksissaan ampaisee kilpailukiertueelle lähinnä Ruotsiin ja Norjaan. Vastikään tuli kolmas sija Ruotsin mestaruuskilpailuissa.
"Jos tämä olisi postimerkkeilyä, ei tähän pantu raha menisi perheessä ikinä läpi. Kaikki menee, mikä tulee", Vainio, 64, heittää.
Kauhealla kiihkolla
Koiravaljakkokisojen päätähtien rotukirjo on kohtalaisen kapea. Esimerkiksi puhdasrotuiset huskyvaljakot ovat vähemmistö, valtaosa koirista on "epävirallista rotua". Heinosen sprintterit ovat sekoitus saksanseisojaa ja pointteria sekä ripaus huskya. Valjakkourheilijan on keskityttävä pitkäjänteiseen jalostustyöhön, jos mieli pysyä huipulla. Ja Heinosella näitä haluja riittää.
"Minulla on tänä vuonna kohtuullisen kokeneet koirat", hän kertoo reilun 16 kilometrin sprinttimatkan jälkeen.
Koirat eivät ole raskaskelisestä reissusta moksiskaan, mutta ryystävät ahneesti isännän tarjoaman palautusjuoman. Vastaavantapaisen sekoituksen hörppäävät maratoonarit ja hiihtäjät urakkansa jälkeen; juoma polttaa tehokkaasti pois maitohapot.
Ohjastajan ei tarvitse tehdä erityistemppuja ennen lähtöä, sillä koirilla on kauhea kiihko päästä baanalle. "Paremminkin on varottava, etteivät ne lämpene liikaa", Heinonen nauraa.