Halusimme sitä tai emme, seuraavat kaksi puoli viikkoa Suomessa vietetään ennennäkemätöntä kiekko-hulabaloota, joka on puheenaihe numero yksi. Kaduilla, kuppiloissa, kotona, työpaikoilla. Jääkiekko suorastaan vyöryy olohuoneisiimme voimalla, jota ei ennen ole koettu. Joitakin ärsyttää, kun taas toiset elävät pumpulissa tai huippuhurmiossa – ihan miten vain.
Tarjonnan määrän valitsee kuluttaja itse. Jos maksaa paljon, saa kaiken. Jos ei maksa mitään ylimääräistä, näkee rajatun todellisuuden.
Koko hypetys kulminoituu Leijonien otteluun numero kahdeksan, joka on puolivälieräottelu. Voitto vie joukkueen aurinkoon kohti mitalipelejä, kun taas tappio aiheuttaa totaalisen lässähdyksen – kaksiviikkoisen sirkuksen äkkikuoleman.
Tuo päivämäärä on torstai 17. toukokuuta. Siihen asti jääkiekon hehku on varmasti todella kuuma.
Hehku voi kantaa finaalipäivään 20. toukokuuta saakka, sillä Suomella on ihan oikeasti jalkeilla joukkue, joka kuuluu mestarisuosikeihin siinä missä Ruotsi, Tshekki, Kanada tai Venäjä.
Mutta huipulla on tilaa vain yhdelle, joten Leijonien vuoden takaiset kultajuhlat toistuvat vain noin 20 prosentin todennäköisyydellä.
Varoituksen sanan antaa Ruotsi, joka detroitilaisine supertähtineen on huikea. Jos vielä New York Rangers kellahtaa NHL:n pudotuspeleissä Washingtonille, maailman parhaisiin maalivahteihin lukeutuva Henrik Lundqvist lennähtää Tukholman kautta Helsinkiin. Silloin kolme kruunua olisi valuuttana ylivertainen.
Suomalaisten menestys kaukalossa on vielä arvailujen ja valistuneiden veikkausten varassa, mutta varmaa on se, että kisakoneisto takoo hurjan tuloksen. Viivan alle jäävä tulos on tänä vuonna 8–10 miljoonaa euroa.
Sama karnevaali tulee vastaan myös vuoden kuluttua sillä erotuksella, että kolme viimeistä kisapäivää pelataan Tukholmassa. Mutta kova positiivinen tulos Pohjanlahden molemmilla puolilla on kiistaton fakta.
Voisi kysyä, onko mielekästä pelata MM-kisat joka vuosi – myös olympiavuosina? Eikö mestaruudesta pelaaminen koe inflaation, kun esimerkiksi kuningas-jalkapallo kokoontuu yhteen vain kerran neljässä vuodessa?
Vastaus kulminoituu kahteen hyvin erilaiseen instituutioon. Ensimmäinen on raha, ja toinen alati kasvava kannattajien lauma. MM-kisat ovat niin kansainvälisen jääkiekkoliitolle (IIHF) kuin kansalliselle jääkiekkoliitolle täydellinen rahasampo, josta kannattaa repiä taloudellisesti irti kaikki mahdollinen.
Intohimoinen jääkiekon ystävä taas säästää vuoden päivät rahaa, jotta hän pääsee nauttimaan paikan päälle MM-kisojen ainutlaatuisesta ilmapiiristä.
Televisio on laiha korvike, kun livenä täyttymys on todellinen. Mutta silti. Suomalaisfanille kotikisat eivät ole taivas, koska ulkomailla pörrääminen on hänelle miljoona kertaa elämyksellisempää kuin dallailu suomineidon syleilyssä.
Kolumni