Kansalaissodassa valtaosa opettajista valitsi valkoisen puolen. Oppikoulunopettajien yhteiskunnallisen taustan kannalta asia on ymmärrettävä, mutta kansakoulunopettajien kohdalla olisi voinut käydä toisinkin.
Punaisten johto oli uskonut kansakoulunopettajien tukevan sen pyrkimyksiä heikon taloudellisen ja oikeudellisen asemansa vuoksi.
Opettajat, joilta oli totuttu odottamaan kuuliaisuutta ja nöyryyttä, olivat usein purnanneet kyseisistä asioista, ja punaisten johto oli olettanut napinan heijastavan laajempaakin tyytymättömyyttä opettajiston keskuudessa.
Punajohto oli myös otaksunut, että kansakoulunopettajat, jotka työnsä vuoksi olivat läheisesti tekemisissä rahvaan kanssa, olisivat olleet valmiita antamaan tukensa punaisten pyrkimyksille poistaa yhteiskunnallisia epäkohtia.
Keväällä 1918 punaiset olivat kuitenkin saaneet huomata esivallan kunnioituksen iskostuneen vahvasti kansakoulunopettajiin.
Punaisuussyytösten kohteeksi joutui kansalaissodan päätyttyä 92 opettajaa – joista 19 naisia –, mikä oli noin puolitoista prosenttia kansakoulunopettajistosta. Seitsemän kansakoulunopettajaa teloitettiin punaisina keväällä 1918 ja yksi murhattiin terrorikauden jo loputtua.
Helsingin yliopiston dosentti Jukka Rantala on tarkastellut punakapinasta syytettyjen opettajien kohtaloita tutkimuksessaan Kansakoulunopettajat ja kapina. Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS julkaisi tutkimuksen vastikään kirjana.
"Vaikka henki ja säilyivät, monet menettivät työpaikkansa tai ainakin joutuivat kärsimään valkoisten ylenkatseen", Rantala kirjoittaa.
Kaikkiaan 32 opettajaa erotettiin tai heiltä evättiin virkavahvistus. Lisäksi 34 opettajaa painostettiin eroamaan. Varoituksen saaneita oli kahdeksan.
"Vain kymmenen 92:stä syytetyksi joutuneesta kansakoulunopettajasta selvisi nuhteitta."
Todennäköisesti syytetyksi joutui enemmänkin opettajia, sillä kaikista tapauksista ei välttämättä kantautunut tietoa kouluviranomaisille tai valtiorikosoikeuksille.