Seitsemän palestiinalaista on saanut surmansa uusissa yhteenotoissa palestiinalaisalueilla varhain torstaina. Israelin taisteluhelikopterit ovat tehneet lisäksi raketti-iskuja kolmeen palestiinalaiskaupunkiin.
Israelilaiset helikopterit tekivät aamulla iskuja Ramallahiin ja Nablusiin, jotka sijaitsevat Jordanjoen länsirannalla. Lisäksi iskun kohteena oli Gazan kaistalla sijaitseva Rafah.
Apache-helikopterit tulittivat raketein palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin turvallisuusjoukkojen, Force-17:n, rakennuksia sekä Ramallahissa että Rafahissa. Israel syyttää Force-17:ää äskettäisistä terrori-iskujen sarjasta Israelia vastaan.
Nablusissa kohteena oli kaupungin pääpoliisiasema, mutta kukaan ei loukkaantunut iskussa, kerrottiin palestiinalaislähteistä.
Iskut olivat uusimmat hyökkäyssarjassa, joka alkoi kun palestiinalaiset ampuivat tiistaina kuusi israelilaista sotilasta armeijan tarkastuspisteellä lähellä Ramallahia.
Jo torstain vastaisena yönä Israelin tankit vyöryivät jälleen Gazaan.
Ainakin kuuden palestiinalaisen kerrottiin kuolleen ja yli 20:n loukkaantuneen Israelin asevoimien kahdessa yöllisessä iskussa, joista toinen suuntautui Gazan eteläosassa sijaitsevalle pakolaisleirille Rafahin kaupungissa.
Toisen iskun kohteena oli televisiokeskus Gazan kaupungissa. Voice of Palestine -televisioaseman työntekijät kertoivat, että isku katkaisi aseman lähetykset.
Lisäksi Israelin helikopterit ampuivat raketteja rakennukseen, joka sijaitsee lähellä palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin toimitiloja Jordanjoen länsirannalla.
Kahden viime päivän väkivaltaisuuksissa Israelin ja palestiinalaisten kesken on kuollut ainakin 40 ihmistä.