Venäläisten partisaanien Seitajärven kylästä kesällä 1944 sieppaamien kahden siviilinuoren Eliisi ja Valtteri Ollilan sekä sotamies Matias Niirasen kohtalon selvittäminen ja teloituspaikan löytäminen on monien ihmisten kymmeniä vuosia kestäneen työn tulos.
Partisaanihyökkäyksiä selvitellyt kirjailija-toimittaja Veikko Erkkilä kertoi Ollilan sisarusten muistotilaisuudessa lauantaina Seitajärvellä, kuinka hän itse keskusteli ensimmäisen kerran seitajärveläisten kanssa partisaanihyökkäyksestä liki 30 vuotta sitten. Hän huomasi, että kylissä tehtiin päättymätöntä surutyötä, kadonneita kaivattiin alinomaa.
Erkkilä pääsi tutkimaan partisaanisotaa Venäjälle vuonna 1993 saatuaan yhteyden ylätulomalaisen kirjailijan Sven Lokan kautta historiantutkija Stanislav Dainskiin, joka tunsi Pohjolan partisaaniliikkeen. Kolmikko teki työtä yhtäjaksoisesti viisi vuotta.
Erkkilä pääsi haastattelemaan muun muassa partisaaniosastojen komentajia Aleksander Smirnovia ja Georgi Kalakinovia. Monien keskustelujen jälkeen hyökkäysten päivämäärät ja paikat alkoivat täsmentyä.
"Mikä osasto kävi Seitajärvellä, siihen vastaus saatiin vuonna 1995 Polarnyi Zorissa partisaanien tapaamistilaisuudessa. Eräs alkoholisoitunut partisaaniveteraani avasi vyyhden kertomalla ampuneensa tytön Suomessa. Mies muisti teloituksen yksityiskohdat, ja hänen kertomuksensa oli tunnistettavissa Seitajärvelle."
Myöhemmin Kalakinov paljasti Erkkilälle, että osasto oli valinnut tuhottavan kylän sattumanvaraisesti. Sisarukset ja sotilas oli tarkoitus kuljettaa rajan yli Neuvostoliittoon. Esikunta kuitenkin antoi radiolla määräyksen, että vangeista on luovuttava.
Sisarukset aiottiin säästää tiedolta, että heidät ammutaan, joten poika vietiin teloitettavaksi sadan metrin päähän pois näköetäisyydeltä.
Seitajärvellä käyneiden partisaanien ja Belomorskin väliset sähkeet paikallistivat Sallan Naruskan kairassa olevan Kierosharjun vankien teloituspaikaksi.
Naruskassa kalastusmatkalla ollut mies löysi heinäkuussa 1963 kahden ihmisen jäänteet. Sallassa nimismiehen lomansijaisena työskennellyt oikeustieteen opiskelija Jukka Pöyhtäri lähetti löytöpaikalle poliisin ja toimitti luut oikeuslääketieteellisen laitoksen tutkittavaksi.
Pöyhtäri lähti pian jatkamaan opintojaan, ei kuitenkaan oikeustieteelliseen, sillä hän halusikin opettajaksi.
"Pöyhtäristä kuitenkin tuli oikeustieteen kandidaatti runsaat kaksi viikkoa sitten. Hänen opinnäytetyönsä aiheena on Seitajärvelle tehdyn partisaanien tuhoiskun oikeudellinen tarkastelu. Hän on selvittänyt vuodesta 2002 lähtien Kierosharjusta löydettyjen luiden katoamista."
"Luut katosivat seitsemän vuotta löydön jälkeen. Samalla katosivat rikoksen todisteet eli venäläisen kiväärin hylsy ja muut löydetyt esineet", Erkkilä kertoo.
Mitä enemmän Pöyhtäri tutki vuoden 1963 aikaisia viranomaistoimia, sitä enemmän häntä ihmetytti asian käsittely. Miten voidaan kadottaa kahden vainajan maallinen jäämistö, mikä on valtion ja seurakunnan vastuu silloisten virkamiestensä ja työntekijöidensä toimista.
Eduskunnan oikeusasiamies katsoi vastuiden vanhentuneen.
Tuomiokapitulista taas todettiin, ettei Sallan seurakunnalla ole annettavana enempää tietoa.
Pöyhtäri valitti suomalaisviranomaisten toimista myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jota hän pyysi selvittämään myös sen, mikä on valtion vastuu, kun ihmisiä ei evakuoitu jatkosodan aikana rajaseudulta. Ihmisoikeustuomioistuin ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen, kun Suomi ei ollut vielä vuonna 1963 liittynyt ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaksi tehtyyn yleissopimukseen.
Erkkilä kertoo, että Ollilan sisarusten ja sotamies Niirasen teloituspaikat löydettiin uudelleen vasta heinäkuussa 2006. Eliisin ja Matiaksen jäänteiden löytämisessä ratkaisevaa oli hakaneulan puolikkaan antama kaiku metallinpaljastimeen.
Kiväärin hylsyn antama signaali ohjasi etsijät Valtterin surmapaikalle, joka oli 99 metrin päässä edellisestä löytöpaikasta.
