Ympäristöministeriön virkamies tekee lähtöä työpaikalleen. Hän tuskailee, kun stressiä pukkaa ja olo on jo valmiiksi epätoivoinen. Hänen pitäisi osata tehdä jotain, että Suomessa ei koettaisi enää yhtään Talvivaaran ympäristökatastrofin kaltaista mokaa.
Hänellä ei käy mielessäkään tuttu opetushallituksen virkamies, joka samaan aikaan tuskailee, että mistähän suunnasta tänään tuijottaisi pöydällä makaavaa seiskan vaakasuoraa poikkiviivaa.
Opetushallituksen virkamiehellä onkin sellainen taakka, että siitä riittäisi jaettavaa myös kaverille. Kateellisena hän ajattelee, että helppoahan se on sillä tutulla kaverilla ympäristöministeriössä. Siellä puuhastelevat vain jonkin syrjäisen Kainuun lätäköllä. Opetushallituksessa pitäisi sentään osata ratkaista koko kansakuntaa kauaskantoisesti koskettava asia – seiskan poikkiviiva.
Numeron seitsemän poikkiviiva poistettiin koulujen opetussuunnitelmasta vuonna 2004. Sillä haluttiin helpottaa suomalaisten elämää antamalla mahdollisuus kirjoittaa seiskakin siten, että numeron saa piirrettyä alusta loppuun nostamatta kynää paperista.
Nyt poikkiviiva on kaivettu jälleen esille ja nostettu pöydälle. Viivaton seiska on kuulemma ongelma ainakin äänestyslipuissa.
Hätäilemään opetushallituksessa ei ole lähdetty. On kuitenkin ryhdytty harkitsemaan, että josko seiskan poikkiviiva tuotaisiinkin takaisin.
On ajateltu, että jos oikein tehokkaita ollaan, poikkiviivaa ehditään harkita kaikilta mahdollisilta kanteilta niin, että sen mahdollinen palauttaminen voisi tapahtua opetussuunnitelman uudistuksen yhteydessä vuonna 2016.
Siellä sitä nyt tuijotetaan ja harkitaan. Vastuukin painaa, koska lopputulema tulee vaikuttamaan jokaisen suomalaisen elämään.
Opetushallituksen virkamiehen taakkaa ei helpota se, että oikeusministeriö on suhtautunut ylimielisesti kahdeksan vuoden takaiseen poikkiviivan poistamiseen. Se on kurittomasti ohjeistanut kansalaisia, viimeksi lokakuun kuntavaaleissa, kirjoittamaan numeron seitsemän poikkiviivalla.
Ei ihme, jos opetushallituksen virkamiehen raskas työtaakka näkyy hikiläikkinä kainaloissa. Poikkiviivan pohtimisen lisäksi hän joutuu miettimään, miten saisi näpäytettyä oikeusministeriötä moisesta kurittomuudesta.
Työpäivänsä päätteeksi opetushallituksen virkamies on väsynyt ja turhautunut. Hän tietää, että sama tuska ja taakka odottavat taas seuraavana työpäivänä.
Hän ajattelee salaa ja kateellisena tuttua ympäristöministeriön virkamiestä, jolla on varmasti ollut helpompaa kainuulaisen kuralätäkkönsä kanssa. Kunhan on puhunut uhkasakoista ja vaatinut paikallisia viranomaisia ottamaan homman haltuun.
Ympäristöministeriön virkamieskin on saanut työpäivänsä päätökseen. Hänellä on edelleen käsissään sama akuutti hätä kuin oli aamulla töihin lähtiessä. On puhuttu, on pohdittu, on harkittu. Poliitikot vaativat toimenpiteitä, eikä kansakaan pysy hiljaa omien vaatimustensa kanssa.
Ensimmäistä kertaa päivän aikana hänelle tulee mieleen tuttu kaveri opetushallituksessa. Ympäristöministeriön virkamies tietää kaverin harkinneen koko päivän seiskan poikkiviivaa. Katkerana hän ajattelee ehdottavansa tälle hallintokuntarajat ylittävän työryhmän perustamista poikkiviivan harkitsemiseen, ettei raukka vain uuvu yksin taakkansa alle.
Tasan eivät mene nallekarkit valtionhallinnossakaan. Niin kovin eri kaliiberin ongelmilta vaikuttavat virkamiesten murheet ainakin tavallisen kansalaisen silmiin.
Siinä missä toisen olisi pitänyt ratkaista ympäristökatastrofi jo eilen, toisella on vuosia aikaa harkita yhtä pientä viivaa.
”Tasan eivät mene nallekarkit valtionhallinnossakaan.”