Päättäväinen ilme Pauliina Räisäsen kasvoilla vakuuttaa sivustaseuraajan siitä, että tulossa on tyylipuhdas suoritus.
Seiväs puristuu nyrkkeihin, sitten vauhdinotto ja ponnistus. Kuuluu mätkähdys, kun tyttö putoaa patjaan vähemmän tyylipuhtaasti ja takoo sitä muka vihaisena nyrkillään.
"Parasta tässä lajissa on se, että tämä on hauskaa", Räisänen kiteyttää sen, mitä katsojakin juuri todisti. 14-vuotias tyttö treenaa yleisurheilua Kuivasjärven Auran riveissä, päälajeinaan seiväshyppy ja aidat.
Treenit alkavat verryttelyjen ja venyttelyjen jälkeen keinahduksilla.
"Niissä ei vielä hypätä riman yli, vaan yritetään saada vartalo seipään suuntaisesti, jalat ylös", nuori hyppääjä valaisee.
Tyylipuhdas suorituskin löytyy, ja valmentaja Jouni Koistinen on tyytyväinen.
"Nopeutta, koordinaatiota, kehon hallintaa ja älyttömästi voimaa. Ja rohkeutta", Räisänen luettelee ominaisuuksia, joita lajissa tarvitaan.
Seiväshyppyä ei yleisesti pidetä tyttöjen lajina.
Maanantai-illan harjoituksissa on Räisäsen lisäksi vain Oulun Pyrinnön Rosette Korhonen.
"Ehkä pojilla on enemmän rohkeutta", tytöt miettivät.
Mukana treeneissä on tälläkin kertaa myös Korhosen isä, joka näpsii kuvia digitaalikameralla. Kyse ei kuitenkaan ole perhealbumin täydentämisestä, vaan valmennuksen tehostamisesta.
"Kuvasta on helppo nähdä, jos vaikka käsi on jäänyt koukkuun silloin, kun sen pitäisi olla suora", Räisänen selvittää.
Tähtäin kolmessa metrissä
Räisänen myöntää, että kun hän puolitoista vuotta sitten aloitti seiväshypyn, se hieman pelotti. Eikä asiaa auttanut sekään, että treeneissä oli vaihe, jolloin tyttö ponkaisi useita kertoja patjan ohi Ouluhallin kovalle harjoitteluradalle.
"Sellaisessa tilanteessa pitää yrittää heti uudestaan, ettei jää kammo."
Ennätyskorkeudessa rima on ollut 2,70 metrissä.
"Valmentaja sanoo, että kolme metriä menisi kyllä, kun tekniikka saataisiin kohdalleen", Räisänen tuumaa tavoitteitaan pohtiessaan.
Ja sitä tekniikkaa hiotaan.
Räisänen treenaa viitisen kertaa viikossa, joskaan kaikissa treeneissä ei hypätä.
Tällä hetkellä seiväshyppääjät treenaavat pääasiassa peruskuntoa, kisakausi starttailee hiljalleen helmikuun loppupuolella.
Kilpailuissakin Räisänen sanoo hakevansa pikemminkin omaa ennätystään kuin tiettyä sijaa.
"Tässä lajissa saa kilpailla itsensä kanssa."
Pelkkä tekniikka ei kuitenkaan riitä, täytyy löytyä myös oikeanlainen seiväs. Se tuntuukin olevan kokonaan oma taiteenlajinsa.
"Niitä on eripituisia ja eriasteisella jäykkyydellä. Itselle sopiva löytyy kokeilemalla."
Kati Valjus