Helsinki Saamelaisten perinteinen kulttuuri on niin henkitoreissaan, että seidan salaisuus, sen suojeluksen syy, on pakko rikkoa.
Tämä on hätähuuto isän puolelta saamelaisen, äidin puolelta suomalaisen, puoliksi inarilaisen ja puoliksi helsinkiläisen Pauliina Feodoroffin sielusta ja suusta.
"Vanhojen ihmisten, jotka vielä tuntee perinteen, niitten on pakko murtaa salaisuuden sinetti ja avata seitaa. Muuten me nuoret ihmiset ei saada oikeata tietoa mistään. Minä tiiän näin vähän (näyttää sormilla sentin verran). Kun yritän omille lapsille selittää, ne tietää enää näin vähän (millin verran) ja niitten lapset ei tiiä enää mittään."
Seita (saameksi sieidi) on pyhä paikka, uhripaikka. Feodoroffin ohjaamassa puolifiktiivisessä elokuvassa Non Profit rakennetaan ja rikotaan seita.
Siitä ei seuraa rangaistusta, vaikka Pauliina puhuukin Non Profitin kirouksesta. Kirous tarkoittaa sitä, että elokuvan valmistuminen kesti kymmenen vuotta ja vastoinkäymisiä oli paljon.
Elokuva tehtiin sukkanauhabudjetilla ja talkoohengessä ruokapalkalla. Helsingin ensi-ilta oli kuukausi sitten. Elokuvassa on mukana koko joukko suomalaisen teatterin naispuolista avantgardea: Minna Harjuniemi, Milja Sarkola, Katja Kukkola, Heli Sirviö, Saija Lentonen, Ria Kataja, Eeva Aitta Kajaanin kaupunginteatterista, kolttasaamelainen käsityömestari ja kulttuurivaikuttaja Katri Jefremoff sekä Kaisa Korhonen.
Valtakulttuuri jyrää
Pauliina Feodoroffia huolettaa, kuinka saamelaiset menettävät koko ajan tietoa, miten elää maan kanssa.
"Tieto ei katoa sattumalta vaan sen takia, että toinen kulttuuri assimiloittaa, sulauttaa. Mie itte olen elävä esimerkki assimilaatiosta. Olen käynyt suomalaisen koulun, äidinkieli on suomi", kertoo lakkautetun Akujärven ala-asteen sekä Ivalon yläasteen ja lukion kasvatti.
"Varmasti kieli ja käsityötaidot säilyy vielä jonkun sata vuotta, mutta se että ihmiset oikeasti osaisivat ellää luonnon kanssa, se tulee päättymään ennenkö minä olen hauassa."
Pauliinaa arveluttaa, voiko kaksi ääripäistä kulttuuria ylipäänsä olla olemassa rinnakkain. Hänen mielestään perinteinen saamelainen kulttuuri ja länsieurooppalainen kulttuuri eivät juuri resonoi.
"Anglosuomalainen kulttuuri ei siedä perinteisen saamelaisen kulttuurin hiljaisuutta, sen selittämättömyyttä, sen tavallaan epämääräisyyttä ja ennen kaikkea sen tuottamattomuutta. Eikä saamelaisilla ole keinoja artikuloida sitä tai puolustautua omilla taidoilla, vaan meidän täytyy alkaa käyttämään anglokulttuurin kieltä ja keinoja, yrittää vetää jotain rajaa, että älkää enempää murentako."
Vaikeudet taamottavat
Feodoroffin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa ryhmä johtavia tieteentekijöitä perustaa tiedesovhoosin napapiirin pohjoispuolelle. Tarkoitus on löytää kestävä ratkaisu maapalloa uhkaavalle makean veden ja energian pulalle.
Elokuvan kuusi naistutkijaa ovat kuin kuusi eksoottista kasvia, jotka eivät osaa toimia heille oudoissa oloissa.
Niinpä ryhmä luopuu lähtökohdastaan ja ryhtyy kokeilemaan harjoitteita, joilla saavuttaa energeettinen yhteys luonnonvoimiin.
Pauliina paljastaa, että näihin kuuteen hahmoon on ajettuna hänen oma sisäinen ristiriitansa ja kykenemättömyytensä elää perinteisessä saamelaisessa kulttuurissa.
Kuvauksia tehtiin myös Nikelissä, kolttien vanhoilla sukumailla.
"Me jäätiin sinne rajan taakse ja jouduttiin kuulusteluun, kun eksyttiin ja meiltä meni viisumit umpeen. Se oli ensimmäinen kuvausreissu ja vähän semmoinen katastrofitunnelma."
Feodoroff uskoo, että kaikki vastoinkäymiset taamottavat eli kesyttävät, nöyrryttävät häntä.
"Kuten myös kolttia. Tuntuu, että kolttapuolella vasta minua nuoremmista alkaa tulla tavallisia ihmisiä. Ne ei ole niin särkyneitä sisältä."
Seuraavaksi Pauliina Feodoroff haluaisi tehdä seurantadokumentin Pohjois-Mongoliassa asuvan dukha-kansan poroista.
"Heidän poronsa eivät enää lisäänny keskenään. Hyvin monimutkaista reittiä pitkin on tullut koltille pyyntö, että josko he voisivat lähettää poroja dukhille avuksi. Dokumentin teko on siitä kiinni, onnistuuko porosiirto."