Kun arvostetun yliopistokoulutuksen saaneen tietokoneammattilaisen suurin intohimo on rakentaa taloja ja pienoiskaupunkeja legoista, jonkun vieraamman ajatuksiin saattaa nousta kysymys siitä, onkohan miehen päässä aivan kaikki kotona.
"Tiedän kyllä, että tämä kummastuttaa joitakin ihmisiä, mutta enhän minä sille mitään voi", nauraa newyorkilainen Sean Kenney, 26, harrastuksensa nostelemille kulmakarvoille.
"Minulla on jopa joitakin ihan hyviä ystäviä, jotka välttelevät aihetta. Legoista ei yksinkertaisesti puhuta mitään. Mutta enemmän tämä on kyllä yhdistänyt minua muihin alan harrastajiin, joita muuten on paljon", Kenney vakuuttaa.
Kenney kuuluu niihin satoihin, ellei tuhansiin amerikkalaisiin jotka ovat aikuistuttuaan kaivaneet vanhat legonsa komeroista ja löytäneen lapsuuden palikoista oivallisen kanavan purkaa luovuuttaan ja tehdä jotakin konkreettista tietokoneiden tarjoaman virtuaalitodellisuuden tai loputtoman konttoriarjen vastapainoksi. Kenneykin suunnittelee päätöikseen eri yritysten internet-sivustoja.
"Eihän monikaan tästa harrastuksestaan numeroa tee. Ihmisten on niin vaikea olla pitämättä legoilla askartelua lapsellisena vaikka rakentelun lopputulokset olisivat kuinka kunniahimoisia", Sean Kenney kertoo.
Kaikki alkoi
duploista
"Ensimmäiset legoni olivat niitä isoja duploja, aivan pienimmille lapsille tarkoitettuja palikoita joilla leikin pari-kolmevuotiaana veljieni kanssa", Kenney kirjaa harrastuksensa varhaista historiaa 1970-luvun New Jerseystä.
"Ne olivat kai kaikkein rakkaimmat leluni niin kauan kun ylipäänsä lapsuuden leikit kestivät. Sitten niin minulle kuin muillekin aikuisina legoihin hurahtaneilla alkoi alan ihmisten piirissä dark agena, pimeyden kautena tunnettu jakso jolloin legot jäävät vintille tai kellariin."
"Dark age alkaa keskikoulun alusta ja suurin osa ihmisistä ei koskaan löydä legojaan uudestaan. Ne jotka löytävät, löytävät ne yleensä muuttaessaan ensimmäistä kertaa todella omaan kotiin vanhempien luona ja yliopistokampuksilla asumisen jälkeen."
"Kun minä raijasin tavarani omaan kotiini tänne New Yorkiin, kaiken muun mukana tuli sattumalta myös vanha legolaatikkoni ja kerran sen avattuani en enää saanut sitä suljettua. Näillä palikoilla vain sattui olemaan niin maaginen vetovoima."
"Ja koska olin ensimmäistä kertaa oikeissa töissä, minulla oli myös ensimmäistä kertaa rahaa ostaa niin paljon legoja kuin halusin. Tämä olikin ihan toista kuin se lapsuuden aikainen rakentelu, jolloin piti rakentaa siitä, mitä laatikossa kulloinkin sattui olemaan. Oli kuin olisi päässyt karkkikauppaan töihin!"
Satoja
laatikollisia
Alkuun Kenney rajoitti legohankintansa pariinsataan dollariin kuukaudessa, mutta myöhemmin rahan miettiminen jäi vähemmälle.
Nykyään hänen kotonaan jo satoja huolellisesti lajiteltuja laatikoita ja lokerikkoja täynnä legopalikoita rahaakaan ei enää mene niin paljon.
"Aikaisemmin kun oli pulaa osista piti käyttää enemmän mielikuvitusta, nyt sitä sen sijaan voi paremmin etukäteen suunnitella mitä on tekemässä ja pääsee sitten toteuttamaan aikeensa juuri sellaisena kuin halusikin."
Sean Kenney on rakentanut legoista muun muassa tuhoutuneiden WTC:n tornien tarkan pienoismallin ja edelleenkin hänen kotonaan seisoo parimetrinen kopio Empire State Buildingista.
Eniten vaivaa hän on toistaiseksi kuitenkin nähnyt rakentamalla tarkan kopion muutamasta kokonaisesta New Yorkin Greenwich Villagen korttelista.
"Tähän meni puolisen vuotta aikaa", Kenney kertoo pienoiskaupungista, johon kuuluvat yksityiskohtia myöten New Yorkin arkkitehtuurin ja katuelämän kummallisuudet. Talojen julkisivuja koristavat paloportaat, kattoja vesitornit ja tuttuun newyorkilaiseen tapaan liikenne seisoo kadulla läpipääsemättömässä ruuhkassa.
"Tätä piti kyllä suunnitella aika pitkään ja käydä monta kertaa paikan päällä katsomassa ja kuvaamassa jotta yksityiskohdat osuisivat kohdalleen", Kenney hehkuttaa onnellisena aikaansaannoksensa ääressä.