Haukiputaalainen Tuomo Sorakangas on tottunut buuauksiin ja vihellyksiin. Hänen on pakko sietää niitä, sillä hän on jääkiekkoerotuomari. Miksi hän haluaa olla julkinen sylkykuppi?
"No, joo. En ole mikään masokisti. Olen vain koukussa kiekkoon", Sorakangas sanoo. "Kiekko on ihmeellinen peli."
Kiivaimmin yleisön tunteet ryöpsähtivät viime keväänä Riiassa Latvian ja Norjan 18-vuotiaiden maajoukkueiden 1. divisioonan ratkaisuottelussa. Norjan johtaessa toisen erän lopussa 1-0 latvialaishyökkääjän ampuma kiekko pomppi ilmassa aivan maaliviivan yläpuolella. Hyvin sijoittunut Sorakangas näki tilanteen selvästi, eikä hyväksynyt maalia. Videokankaalla pyöritetyssä kuvassa oli kuollut kohta, ja siellä näytti siltä, että kiekko olisi voinut käydä maalissa.
7 500-8 000 hengen yleisö mylvi ja buuasi. Jäälle lensi monenlaista tavaraa. Kesti kymmenen minuuttia ennen kuin ottelun toisen erän viimeinen minuutti pystyttiin pelaamaan.
Kun kolmas erä alkoi, mylvintä jatkui. Oikeudenjakaja ei tuntenut olevansa suosittu fanaattisuudestaan kuuluisan riialaisyleisön edessä. Norja voitti lopulta 1-0.
"Maksavalla yleisöllä on oikeus puolustaa omaa näkemystään", Sorakangas kuittaa tapahtuneen.
Entä, jos olisit huomannut olleesi väärässä?
"Sekin olisi pitänyt kestää. Tuomioita ei voi tehdä nauhoituksista, eikä päätöstä siis olisi enää pystynyt muuttamaan. Minun olisi pitänyt vain nollata tilanne ja yrittää nostaa selkä entistä suorempaan."
Nettipalstat ja kiekkouutiset eivät hemmottele tuomari Sorakangasta, kuten eivät muitakaan oikeudenjakajia. Milloin hän on pilannut pelin kokonaan väärillä vihellyksillään, milloin valmentaja on vakaasti sitä mieltä, että raitapaita tyssäsi joukkueen hyvin aloittaman kirin törkeillä oikeusmurhillaan.
Sorakangas ei itse kirjoittelua paljoa seuraa. Joskus ystävät lähettävät herkullisia pätkiä.
"Tiedän itse, miten olen onnistunut. Turha niistä on yöunia menettää", Sorakangas sanoo.
Ei koskaan taputuksia
Jyri Rönn, Timo Favorin Joukkotappeluita ja rutiinia.
Kun Haukiputaan Ahmoissa pakkina ja laitahyökkääjänä pelannut B-juniori lopetti kiekon, hän halusi jatkaa pikkumustan perässä. "Koulu ja jalkapallo veivät aikaani, eivätkä taidot olisi ehkä riittäneet kovin korkealla sarjatasolla pelaamiseen", mies tunnustaa.
Hän suoritti tuomarikortin 16-vuotiaana. Sitten seurasi nappulapelejä, junioreita, Suomi-sarjaa, divaria, SM-liigaa, kansainvälisiä otteluja, ensin linjamiehenä, sitten päätuomarina.
Tavoitteet eivät ole vielä täyttyneet. Päätuomarina maaottelussa? MM-kisoissa? Olympialaisten loppuottelussa? Ammattilaisena?
"Haluan mennä eteenpäin ja tuomita jokaisen ottelun hyvin. Katsotaan sitten, mihin se riittää", Tuomo Sorakangas vastaa suomalaisella urheiluslangilla.
Aasian sarjoja ja Valko-Venäjän finaalipelejäkin kolunnut mies on jo ehtinyt kokea monenlaista. Aasian liigan kolmas ottelu jäi mieleen, kun japanilainen ja kiinalainen joukkue aloittivat hurjan joukkotappelun jo ottelun seitsemännellä minuutilla. Kaikki kentällä olleet muksivat toisiaan.
Sorakangas koputti erään kiinalaispelaajan kypärään ja näytti, että tappelu seis. Pukari löi vielä kolme kertaa japanilaista, ennen kuin lopetti. Tuomarin tehtävä oli helppo: molempien joukkueiden koko kentälliset suihkuun.
Suurin osa ajasta jäällä kuluu lupsakkaasti ja rutiininomaisesti, kuten useimmissa töissä tai harrastuksissa.
Pari viikkoa sitten Sorakangas kupsahti nurin juuri ennen A-junioreiden Kärpät-Jyp -pelin alkua mennessään tervehtimään Jari "Papu" Laukkasta, Kärppien joukkueen päävalmentajaa. Yleisöllä oli hauskaa. "Onneksi väkeä oli vähän", tuomari lohduttautuu.
Työtä töiden välissä
Kolmanteen SM-liigan päätuomarikauteensa Tuomo Sorakangas valmistautui paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Nyt huippukunnossa oleva Sorakangas odottaa innolla alkavaa kautta ja ensimmäistä otteluaan oululaisparinsa Vesa Keräsen kanssa.
Kaukaloon ei ole mitään asiaa rapakuntoisena. Vaikka tuomarin harjoittelurääkki ei ole niin kovaa kuin ammattilaisina pelaavien kiekkoilijoiden, Sorakangas lenkkeilee tai harjoittelee päivittäin. SM-liiga testaa tuomareiden kunnon, tiedot ja taidot tarkasti moneen kertaan.
Sorakangas ei tunnusta, että jäälle vetäisi esimerkiksi valta tai pätemisen tarve. Tarkka sääntökirja asettaa tiukat rajat. Joka ainoan liigaottelun jälkeen tuomarivalvoja arvioi, miten tuomarit ovat onnistuneet. Tuomaroinnit loppuvat lyhyeen, jos valtaansa käyttää väärin.
Liigan tulokaspäätuomari saa joka pelistä 340 euron palkkion, mutta konkari yltää jo 515 euroon. Kun pelejä saattaa kertyä kaudessa 25-50, tilille kahahtaa kohtuullinen potti euroja.
"Ei, ei raha ratkaise", Sorakangas torjuu. "Ennen kuin liigarahoihin pääsee kiinni, joutuu ja pääsee tuomitsemaan monta vuotta puoli-ilmaisia otteluita nappula-, juniori-, nais- ja alemmissa miessarjoissa."
Sorakangas muistuttaa, ettei liigaraha tule ilmaiseksi. Kuopio ja Jyväskylä ovat kivenheiton päässä Haukiputaalta, ja esimerkiksi Kuopiosta ehtii vaimon viereen peli-iltana jo yhdeltä yöllä. Mutta Lappeenranta, Tampere, Pori, Rauma ja Turku kysyvät kaasujalkaa. Esimerkiksi Lappeenrantaan pitää lähteä pelipäivän aamuna jo yhdeksältä. Kotiin vällyjen alle ehtii takaisin vasta neljältä seuraavana yönä, ja aamulla on mentävä töihin. Lapset, vaimo ja koti on hoidettava siinä välissä. Kiirettä pitää.
Sääntökirjan mukaan
Kaukalossa pelaajat eivät kysele lupsakasti tuomarin kuulumisia. Jotkut julistavat iltapäivälehdissä, että vastustajan kanssa otetaan yhteen.
Jännittääkö, kun PasiNielikäinen, Sami Helenius tai Matt Nickerson uhoaa ennen peliä?
"Ei. Sääntökirjasta löytyvät selvät määräykset, miten tappeluissa toimitaan. En tuomitse kenenkään tapaa pelata. Vihellän vain tapahtumia jäällä. Liigassa kaikki ovat ammattimiehiä ja tekevät vain heille uskottuja tehtäviä."
Päätuomari ei voi mennä pukareiden väliin, vaan se epäkiitollinen tehtävä lankeaa linjureille. Päätuomareiden pitää koko ajan tietää, mitä kentällä tapahtuu. "Ei voi tietää, jos on liiskaantuneena kahden järkäleen väliin."
Sorakangas ei suostu nimeämään sikapelaajia, eikä -katsomoa. Hän varautuu aina huolellisesti illan peliin ja soittaa tavallisesti joukkueiden edellisen ottelun tuomareille ja kyselee, voisiko jotain erityistä olla tulossa. Pitkillä matkoilla ehtii tuomarikaverin kanssa pohtia tarkasti illan peliä.
Vaikka kiekko viuhuu kaukalossa, ei Sorakankaalle ole koskaan tapahtunut mitään vakavaa. Pari kertaa lätkä on osunut korvaan, mutta hän ei ole koskaan joutunut jättämään kaukaloa kesken pelin. Hän pitää liigan kahden päätuomarin järjestelmästä, koska se helpottaa päätuomareiden sijoittumista, eikä koko kenttää tarvitse yrittää nähdä.
Sorakangas ei ota kantaa joskus väläyteltyyn ammattituomarointiin. "Mutta jos Suomessa siirryttäisiin siihen, ilman muuta pyrkisin mukaan."
Rakkautta vain
Vetävätkö miestä kaukaloon eri puolille maailmaa tehtävät pelimatkat? Sorakangas kieltää. Yksi- ja kolmivuotiaan lapsen isä voisi viettää aikaansa kotona ja jopa kotisohvalla.
Vaatiiko tuomaroinnista innostuminen jonkun sortin hulluutta?
"Ei, vaan rakkautta lajiin. Usko pois", hän muistuttaa pieni hymynkare suupielessään ja silmissään.
Pakko uskoa. Hän kun käy vielä vapaa-aikanaankin katsomassa lätkää, aina SM-liigasta nappulapeleihin.
Kun Kärpät kaatoi viime keväänä viimeisen kerran Espoon Bluesin Raksilan hornankattilassa, Sorakangas taisi olla miltei ainoa pohjoissuomalainen, joka istui hallissa penkillään ratkaisumaalin jälkeen: tuomarilla ei saa olla suosikkijoukkuetta. Toki Sorakangas tunnustaa taputtaneensa pari kertaa finaaleissa palkinnon saaville tuomareille.
Joku on lintutieteilijä, joku toinen postimerkkeilijä. Joku tykkää maalata porsliinia, joku toinen taas heittää perhoa.
Tuomo Sorakangas tykkää luistella kaukaloissa viheltämässä matseja. Ei siinä sen ihmeellisempää.