Sveitsiläisohjaaja Milo Rau teki teatteriesityksen raa'asta murhasta, joka tapahtui Belgian Liégessä 2012. Kolme miestä pahoinpiteli ja jätti alastomana kadulle Ihsane Jarfin. Myös Ouluun teatterinjohtajaksi valittu Alma Lehmuskallio pitää liukumaa toden ja fiktion, näyttelijän ja roolihenkilön välillä törkeän kiinnostavana. Lehmuskallion Ibsen-tulkinnassa Noran rinnalla elämästään avautuvat Ingrid Bergman ja Aung San Suu Kyi.
Sveitsiläinen ohjaaja Milo Rau on monimediatekijä. Hän toteuttaa elokuvia, teatteria ja kirjoja 2007 perustamansa ryhmän International Institute of Political Murder (IIPM) nimissä.
"Instituutti" syntyi tavoitteenaan tehdä dokumentaatiota Elena ja Nicolae Ceausescun viimeisistä hetkistä. Romanian diktaattori ja hänen vaimonsa teloitettiin joulupäivänä 1989.
Ceausescujen viimeiset päivät toteutuikin teatterina, elokuvana ja kirjana.
Nyt Rau on aloittanut NTGent-teatterin kanssa esityssarjan Histoire(s) du théatre, jonka ensimmäinen osa La Reprise nähtiin Tampereen Teatterikesässä. Sarja tutkii ja pohtii väkivallan ja traumaattisten tapahtumien siirtämistä näyttämölle.
Vierailuesityksen nimi on suomennettuna Toisinto. Se toisintaa teatterin, videon ja livekuvauksen keinoin traagiset tapahtumat Belgian Liégessä 2012. Tuolloin nuori mies nimeltä Ihsane Jarfi nousi harmaaseen Opeliin, jossa oli kuski ja kaksi muuta miestä. Samana yönä Jarfi pahoinpideltiin ja murhattiin brutaalisti.
La Reprise on jakautunut viiteen "lukuun", joita edeltää ja seuraa kehyskertomus. Kehyskertomuksessa pohditaan esittämisen ja toden suistoaluetta.
– Millä hetkellä muutun hahmoksi, näyttelijä Sabri Saad el Hamus kysyy yleisöltä etunäyttämöllä. Sitten hän pyytää näyttämösavua ja esittää Hamletin isän haamua.
– Se on teatteria, kun kuollut puhuu, hän toteaa.
"Teatterista oppii elämää"
NTGent-ryhmälle on luotu kymmenkohtainen Ghent-manifesti, periaatteiden joukko tanskalaisten elokuvamiesten Dogma95-opinkappaleiden tapaan.
Ensimmäisen säännön mukaan kyse ei ole enää vain maailman esittämisestä, vaan sen muuttamisesta:"Tarkoitus ei ole kuvastaa todellisuutta, vaan tehdä itse kuvauksesta todellinen."
Ennen ensimmäistä lukua, Elävien yksinäisyys, järjestetään ikään kuin audition, valintahaastattelu mukaan haluaville "pystymetsäläisille". Kukin kolmesta hakijasta istuu tuoliin vuorollaan ja hänen kasvonsa heijastetaan koko haastattelun ajan lähikuvassa videoscreenille.
Miksi teatteri kiinnostaa?
– Siitä oppii elämää, näyttelijä Tom Adjibi vastaa. Omana havaintonaan tai käsikirjoituksen mukaan. Tai sekä että.
La Reprise on hyvin vaikuttava ja vakuuttava. Näyttelijäntyö on herkkää ja neuvottelevaa sekä näyttämöllä että videolla. Osa videoista on kuitenkin hämäystä. Kertomisen todenmukaisuus kyseenalaistetaan ovelasti. Kun murhatun Ihsane Jarfin löytänyttä miestä esittävä näyttelijä ulkoiluttaa videolla koiraansa, hänellä on sessu remmin päässä. Näyttämöllä samaan aikaan muka livenä kuvattu kohtaus ei ole toisinto, sillä koiraa ei ole. Näin liu'utaan jatkuvasti esittämisen ja todellisen kuvauksen välillä.
Nora monistuu ja moninaistuu
Ouluun teatterinjohtajaksi valitun Alma Lehmuskallion ohjaus Nora on tyylikäs ja älykäs tulkinta Ibsenin Nukkekoti-näytelmän naispäähenkilöstä. Näyttämöllä on kaksi Noraa, Rosanna Kemppi ja Kreeta Salminen, jotka myös heilahtelevat alkuperäisnäytelmän sisältä tähän todellisuuteen ja johonkin välille niin, että Nora ei katoa, vaan monistuu ja moninaistuu.
Toisella puoliajalla monologit ovat fiktiota, käsiohjelma opastaa. Silloin pääsevät ääneen Noran tavoin oman kasvunsa tai uran ennen perheenäidin roolia asettaneet elokuvatähti Ingrid Bergman ja Myanmarin valtiokansleri Aung San Suu Kyi.
– Liukuma toden ja fiktion, näyttelijän itsensä ja hänen esittämänsä roolihenkilön välillä on ihan törkeän kiinnostavaa, Lehmuskallio sanoo.
Tuntuu, että Euroopan kärkiohjaajiin lukeutuva Milo Rau ja Alma Lehmuskallio liikkuvat samassa maastossa.