Pakkalan vanha, nyt jo edesmennyt, nurmikenttä Oulun Raksilassa.
On elokuun toiseksi viimeinen lauantai vuonna 1970. Vettä tulee taivaalta säälimättömän kovaa, kun Oulun Kärpät ja Rovaniemen Reipas ratkovat kentällä paremmuuttaan.
Käynnissä on jalkapallon nappulamestaruusturnaus numero 1.
Reipas on menestynyt 11-vuotiaiden valtakunnallisissakin sarjoissa hienosti. Se on siis suosikki myös nyt, kun ratkotaan paremmuuksia pohjoissuomalaisten joukkueiden kesken.
Ennakkosuosikki hallitsee hienokseltaan kenttätapahtumia, mutta Kärpät on paitsi viekas myös sinnikäs. Hieman yllättäen se menee ottelussa johtoon.
Sitten rovaniemeläisten niskaan sataa vettä oikein roppakaupalla. Joukkueen peli sekoaa täysin, kun Hemmo Kuuppo ilmestyy vasemmalta laidaltaan kuin tyhjästä ja iskee Kärpille maalin.
Ja millaisen maalin!
Vastaavia ei näe joka päivä, ei ihan joka vuosikaan. Maali oli kuin suoraan jalkapallon oppikirjasta.
"Tauriaisen Jarmon potkut olivat aivan hirveitä muulin kiskaisuja, ruudikkaita ja ihan älyttömiä. Hänen potkuissaan oli voimaa kuin siinä kuuluisassa pienessä pitäjässä, ja pallo lensi ainakin kolme kertaa pidemmälle kuin meillä muilla", Kuuppo selventää 39 vuotta ottelun jälkeen.
Kärpät pelasi maaliin johtaneen tilanteen nopeasti oikean laidan kautta. Tauriainen harhautti ovelasti Reippaan puolustajan ja keskitti kulmalipun kohdalta taaksepäin.
Kuuppo oli aavistanut oikein, ryntäsi oikea-aikaisesti rangaistusalueelle palloa vastaan, leijui kuin siivet saaneena vaakasuorassa asennossa palloa vastaan ja jysäytti päällään vajaasta kymmenestä metristä vastapalloon.
Siellä se oli: 2-0.
Kärppien valmentaja Sakari Hakola muistaa tilanteen hyvin.
"Ihmettelin, kun Hemppa lensi ilmassa kuin lentokone. Ilmasyöksy kesti ja kesti - painovoima oli noiden sekuntien ajaksi kokonaan menettänyt otteensa Hemppaan, oli se poika niin liukas laitahyökkääjä."
Kuuppo nousee innostuneena tuoliltaan ja melkeinpä lähtee uudestaan lentoon. Hän kertaa elävästi jo ties monettako kertaa tuota mieleen painunutta tilannetta.
"Ei se niiden maalivahti voinut yhtään mitään, tuskin se ehti silmäänsä räpäyttää. Pallo singahti otsastani kuin tykin suusta ja painui muistaakseni tarkasti aivan pystytolppaa hipoen verkkoon."
Hän hipaisee otsaansa ja muistaa, että sateen kastelema nahkapallo painoi ainakin tuplaten kuivaan jalkapalloon verrattuna.
"Sitä palloa ei olisi saanut kukaan kiinni, ei edes Lev Jashin. Oli se sellainen jysäys", Hakola vertaa.
Kärpät voitti ottelun 2-1 ja vei lopulta ensimmäisen nappulamestaruuden. Tiukassa loppuottelussa se löi seuraavana päivänä Oulun Keskuskentällä OTP:n rankkarikilpailun jälkeen 14-13.
"Loppuottelu oli tasainen peli. Mutta toki me olimme parempia ja ansaitsimme voittomme", Kuuppo tähdentää kuin varmuuden vuoksi.
Hakola ja Kuuppo, valmentaja ja pelaaja, istuvat leppoisasti pöydän ääressä ja selaavat 39 vuoden takaisia lehtileikkeitä.
Nyt juttu on löysässä: tässä muistellaan menneitä.
"Meillä oli kova joukkue, me olimme silloin aikaamme edellä", Hakola myhäilee.
"Ongelmana oli, kun pelejä oli niin vähän ja ne loppuivat kesken kesän. Se oli yksi merkittävä syy, mistä tämä loppukesällä järjestettävä Kaleva-turnaus sai alkusysäyksensä."
Kuuppo nyökkää vieressä.
Hän sanoo oppineensa puskemaan ilmasta vastapalloon kovan treenauksen kautta.
"Harjoittelimme noita tilanteita paljon. Pakkalan kentällä ja sen takana olleilla pelloilla Sakke opetti kädestä pitäen, ja lopulta se oli minulle helppoa. Oikea-aikaisuushan siinä on tärkeintä, kyky lukea peliä. Pitää tietää, milloin keskitys lähtee."
"Olin jonkin sortin urheiluhullu. Oppimisessa auttoi sekin, että pelasin myös lentopalloa, joten tuollaiset tiikerihypyt sujuivat toisaalta kuin luonnostaan."
Kuuppo kehuu Hakolan olleen paras mahdollinen valmentaja.
"Se oli rauhallinen, sopivasti jämäkkä ja reilu kaikkia kohtaan. Ja oli silläkin vähän merkitystä, että Sakella oli hyvät suhteet Valiolle. Sieltä ylijääneitä ruttutuutteja me saimme syödä turnauksen päätteeksi niin paljon että navat rutisivat."
Kärpät pelasi oikeaoppista ja yksinkertaista jalkapalloa: laidan kautta nopeasti päätyyn, keskitys jyrkkänä taaksepäin ja pum - maali!
Poikien vanhemmat arvostivat Hakolaa paitsi valmentajana myös kasvattajana.
Siihen aikaan joukkueiden peliasut, kenellä nyt sellaisia ylipäätään oli, eivät olleet aivan niin pakasta vedettyjä ja yhtenäisiä kuin tänään. Kun kärppäpojat saivat ensimmäiset numerolliset pelipaitansa, oli hetki ikimuistettava.
"Eräs äiti soitti minulle ja kysyi, että mitä hän tekee, kun poika on pitänyt tuota kärppäpaitaa päällänsä yhtä soittoa jo neljättä päivää ja yötä."
"No, asia tuli kuntoon helposti, kun mainitsin siitä pojalle. Sitten äiti soitti ja harmitteli, että poika vain leekaa pallon kanssa ja läksyt meinaavat jäädä tekemättä. Sekin asia tuli kuntoon, ja ennen kevättä äiti kiitteli ja sanoi, että poika kuului luokkansa parhaimmistoon", Hakola sanoo.
Kuuppo nyökkää vieressä. "Tuo Sakke oli meille kuin jumala."
Kärppäläiset saivat pelinumeron lisäksi keltaiseen pelipaitaansa myös seuran komean, tarralla kiinnitettävän kärppämerkin.
"Olimme siitä älyttömän ylpeitä. Oli OTP:lläkin pelipaidat, mutta ei niissä ollut seuran merkkiä", Kuuppo muistaa ihan selvästi.
Vielä seuraavana kesänä Kärpät menestyi hyvin.
"Talvella Suikkasen Kai tuli OTP:stä meille pelaamaan. Sekin oli melko hyvä maalintekijä ja toi hyökkäyksiimme jonkin verran lisävoimaa", Kuuppo selventää.
"Kerran pelasimme Sinkki-Seppoja vastaan Pakkalassa. Voitimme 13-0. Sakke, kai muistat vielä maalintekijät?"
Hakola ei muista. Mutta Kuuppopa muistaa.
"Suikkanen iski kuusi. Ja minä seitsemän."
Oulun Kärppien jalkapallotoiminta päättyi vuoteen 1974, jolloin seuran edustusjoukkue pelasi vielä III divisioonassa. Seuraavana vuonna sen paikan otti Oulun Pelimiehet, ja samalla Kärppien sydän alkoi sykkiä voimallisemmin nousevan jääkiekon puolesta.
Kärppien vuoden 1970 nappulamestarijoukkueen pelaajista neljän ura jatkui myöhemmällä iällä vahvasti jääkiekon parissa. Reijo Ruotsalaisen ja Kari Jalosen tiet veivät NHL:ään asti. Heidän lisäkseen Suomen liigajäillä nähtiin kärppänutussa Jarmo Tauriainen ja Pentti Perhomaa.
Vain yhden pelaajan ura jatkui jalkapallossa SM-tasolle. Ehtipä Juha Äijälä edustaa Suomea kahdessa jalkapallon A-maaotteluissakin.
Poikien Pohjois-Suomen mestaruuskilpailu, Kaleva-turnaus, on pelattu vuosittain vuodesta 1970 alkaen. Ensi viikonloppuna Oulun Heinäpäässä pelattava kilpailu on järjestyksessään 40:s.