Radiosta tuli veikeä raportti Virosta, jossa luontoväki keräili sammakoita turvaan öisiltä teiltä. Huomiota kiinnitti se, että nuoret ympäristöaktivistit kertoivat toiminnastaan sujuvasti englanniksi. Jos raportti olisi tullut 20 vuotta sitten, virolaiset olisivat todennäköisesti kertoneet asiansa viroksi tai viron sanoilla terästetyllä suomella.
Parikymmentä vuotta sitten melkein kenen tahansa virolaisen saattoi pysäyttää Tallinnassa ja kysyä suomeksi vaikkapa tietä. Nyt suomen hallitsee lähinnä se osa kansasta, joka aikoinaan oppi kielensä Suomen televisiosta Heimo Tauriaiselta, Arvi Lindiltä, K-kaupan Väiskiltä tai Dallasin tekstityksistä.
Nuorille virolaisille suomi ei ole enää kovin tärkeä kieli. Sen taito on hiipumassa. Englanti on myös tasapuolisesti kummallekin osapuolelle vieras kieli.
Tutun tallinnalaisen mukaan englanti puskee pintaan yllättävissäkin tilanteissa. Hän sanoo todistaneensa tapausta, jossa muutama tallinnalainen virolaisnuori puhuu englantia samassa kaupungissa asuvien samanikäisten venäläisten kanssa. Ehkä kyse ei ollut vain kielitaidoista vaan myös tahdosta.
Ruotsin puolella Kaaresuvannossa asuva meänkielinen virkamies hämmästeli joitakin vuosia sitten, että rajan yli tapaavat nuoret saattavat suomen, meänkielen, saamen tai ruotsin sijasta käyttää englantia. ”Se tuntuu niin mielettömältä, että melkein itkettää”, hän vuodatti.
Englannin yhä vahvistuva asema nostaa kiihkeitäkin tuntemuksia. Eihän siinä paljon tolkkua ole, jos Kaaresuvannon kahta puolta jokea asuvat mopopojat vaihtavat mielipiteitä englanniksi. Mutta jos ruotsin tai suomen opiskelu ei maistu, parempi, että heillä kuitenkin on yhteinen kieli.
Englannin asemaa maailmalla vie eteenpäin se yksinkertainen tosiasia, että on kätevää, jos joka puolella pärjää yhdellä ja samalla kielellä.
Keinotekoisen esperanton idea on hieno, mutta kun sillä ei ole tukenaan valmista monisatamiljoonaista puhujajoukkoa, siitä ei koskaan ole muuksi kuin suppean harrastajajoukon ”maailmankieleksi”.
Englannin kielen status tuntuu muuttuneen niin, että se mielletään jo neutraaliksi maailmanlaajuiseksi yhteydenpidon työkaluksi. On vaikea nähdä, että se enää suuremmin kantaisi mukanaan esimerkiksi amerikkalaista kulttuurihegemoniaa. Tämä ajattelun muutos näyttää lyöneen läpi jopa Ranskassa, jossa kyky ja tahto puhua englantia on kolmessa vuosikymmenessä olennaisesti vahvistunut.
Ei englanti edelleenkään ole kaikkialla maailmassa hallittu kieli, vaikka sen taitajien määrä on suurempi kuin millään muulla kielellä. Yleinen arvio on, että vajaat kaksi miljardia ihmistä pystyy ainakin jotenkin kommunikoimaan englanniksi.
No, tästä on väännetty se vitsi, että huonosti puhuttu englanti on maailman yleisin kieli. Tosiasia silti on, että maailmanhistoriassa minkään kielen asema ei ole ollut yhtä vahva.
Kehityksellä voi olla surkeitakin seurauksia kuten uhanalaisten kielten aseman heikentyminen, jopa joidenkin kuolemat. Tiedemaailmassa englanti on aiheettakin syrjäyttämässä kansalliset kielet.
Ja voidaan englannin merkityksen kasvu ymmärtää kummallisestikin. Fortune-lehden Dubaissa käynyt toimittaja kirjoittaa: ”Näyttää siltä, että englannista on nopeasti tulossa uuden sukupolven koulutettujen arabien ainoa kieli”. Hänen mukaansa monessa saudiarabialaisessa perheessä puhutaan englantia siksi, ettei arabia tunnu riittävän hienostuneelta.
Kuulostaa lähinnä surkuhupaisalta. Oli kuitenkin aika, jolloin arabiaa puhuvat tiedemiehet kuuluivat maailman etevimpiin.
Pitää siis toivoa, ettei englanti jyrää allensa pienempiä kieliä. Niiden osaamisesta saatavaa hyötyä maailmankieli ei voi koskaan syödä kokonaan pois.
Muuten englannin kielen mahtiasema kannattaa ottaa arjen tosiasiana. Tuntuu, että esimerkiksi kansainvälistymään pyrkivässä Oulussa oivallus on jäänyt puolitiehen. Englanninkielisiä opasteita on kaduilla, kaupoissa ja virastoissa edelleen olemattoman vähän.