Suomalaisten EU-tuntemus on lähes 20 EU-jäsenyysvuoden jälkeenkin luvattoman heikko. Edelleen kuulee kysyttävän, mitä se EU oikein tekee, mistä se päättää ja miten se vaikuttaa meihin.
Kysymyksenasettelu on samaa mittaluokkaa kuin se, miten yksikamarinen eduskunta on vaikuttanut kansalaisten elämään. Tiivistetty vastaus on: monella tapaa ja jatkuvasti.
Jos perusasiat ovat hataralla pohjalla, kansalaisia voi rauhassa sumuttaa ja vääristellä asioita. Suu kauhusta ammollaan ihmetellään, mitä pahaa se EU on taas tehnyt ja miten se kurittaa meitä suomalaisia.
EU:ta demonisoidaan, vaikka Suomen kannalta mörkö asuu ihan eri suunnalla. EU-päätöksentekoa on helppo mystifioida, sillä kaikilla kansalaisilla ei ole aina kovin selvää kuvaa edes siitä, miten lähellä oleva kunnallishallinto saati eduskunta ja hallitus toimivat.
EU-tuntemuksen pikakurssi ei kuitenkaan vaadi paljon. Asioista pääsee hyvin perille, jos uhraa puoli tuntia lukaisemalla esimerkiksi lukion oppikirjasta Euroopan unionin toimintaa ja Suomen EU-asioiden käsittelyä koskevat luvut. Tunnin toisen puoliskon voi käyttää suomalaisen poliittisen järjestelmän kertaamiseen.
Kun perusteet ovat kunnossa, on hyvät edellytykset seurata julkista keskustelua ja päätöksentekoa sekä pohtia EU:n tulevaisuutta parhaillaan vaalikampanjaa käyvien EU-vaaliehdokkaiden kanssa.
EU:n keskeiset toimielimet ovat EU-komissio, EU-parlamentti ja EU-ministerineuvostot. Niillä kaikilla on oma roolinsa, ja jokaisessa niissä on Suomella oma edustus. Komissiossa komissaarit, EU-parlamentissa EU-parlamentaarikot ja ministerineuvostoissa ministerit. Komissaari ei tosin nimityksensä jälkeen edusta Suomea vaan palvelee koko unionia.
Sen lisäksi valtionpäämiehet ja -naiset kokoontuvat säännöllisesti EU-huippukokouksissa, joissa linjataan unionin kehittämistä. Viime vuodet on pelastettu Euroopan taloutta.
Suomessa EU-asioiden käsittelyyn osallistuu niin hallitus kuin eduskunta. Esimerkiksi huippukokoukseen valmistautuva pääministeri käy etukäteen suuressa valiokunnassa saamassa evästystä ja jälkikäteen raportoimassa, mitä sovittiin.
Euroopan unionin kaltaisessa 500 miljoonan asukkaan yhteisössä päätöksenteko on toki vaativampaa kuin pienessä maassa. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Kovin monta asiaa ei liioin voi pimittää, sillä kaikki asiat kerrotaan ja dokumentoidaan. Jos ei kerrota, 28 maan valpas media pitää lopusta huolen.
EU:ta pidetään byrokraattisena, mutta kyllä suomalainenkin päätös- ja virkakoneisto osaa laatia lakeja, asetuksia, pykäliä, määräyksiä, tulkintoja, suosituksia, ohjeistuksia ja mitoituksia. Ja kaikki kansalaisten parhaaksi.
EU:n eri toimielimissä paljon parjattuja EU-virkamiehiä on yhteensä noin 40 000, kun Suomessa pelkästään valtion virkamiehiä on noin 75 000.
Väitetään, että pienellä maalla ei ole vaikutus- ja sananvaltaa. EU-hengen läpitunkemat luxemburgilaiset pystyvät vaikuttamaan ja tarjoamaan toistuvasti asiantuntemusta johtotehtäviin. Aloitteet, jotka kehittävät unionia ovat tervetulleita. Yleensä on niin, että se joka puhuu vain itsestään, seisoo yksikseen.
Suomessa aito kiinnostus EU-asioita kohtaan puuttuu. Yhteistyön sijaan on juututtu vastustukseen, koska sen kuvitellaan olevan isänmaallista.
Suomi, luojan kiitos, on EU:ssa mukana omasta tahdostaan. Yhtään jäsenmaata ei ole otettu unioniin väkisin. Ukrainassa ja Krimillä nähdään parhaillaan, mitä vastoin kaavailtujen jäsenten tahtoa synnytettävät liitot saavat aikaan.
Lähinaapurista on riittävästi vertailupohjaa, miten duuman tehtäväksi jää taputtaa, kun presidentti on sopinut asioista kaveripiirinsä kanssa.
EU ei ole diktatuuri vaan maailman suurimpia demokratioita. Kun pitää tämän totuuden mielessä, sen jälkeen pystyy sietämään asioiden valmistelun, keskustelun ja hionnan vaatimaa pientä epämukavuutta.