SDP näyttää toipuneen paniikistaan, johon se vaalitappion ja oppositioon joutumisen vuoksi ajautui. Puolueen itsetunto on palannut ja puheenjohtaja Eero Heinäluomakin silmin nähden pontevoitunut.
Monen arvion mukaan Heinäluoman asema on vahvistunut notkahduksesta, johon se vaalien jälkeen vajosi. Puheenjohtajan nuijan uskotaan pysyvän tukevasti Heinäluoman kädessä myös ensi kesän puoluekokouksen jälkeen.
On toki niitäkin, joiden mielestä Heinäluoman asema on yhä heiveröinen. Selvää saati yhtenäistä sisäisen veneen keikuttajaporukkaa ei SDP:ssä kuitenkaan ole. Tyytymättömiä toki löytyy, kuten aina.
Supatteluja, virityksiä ja jonkinasteisia suunnitelmia eri nurkissa kyllä punotaan ensi kesän puheenjohtajavaalia varten. Kisan lähtötelineitä ei avoimesti kukaan ole vielä juoksuradalle naulannut.
Kaikki odottavat etenkin sitä, mitä tulevat mielipidemittaukset näyttävät. Jos SDP ei pysty gallupeissa tulevan talven aikana hyödyntämään oppositioasemaansa, saattaa Heinäluoma saada haastajan, vaikka se tällä hetkellä näyttää enemmän epätodennäköiseltä.
Ajoitus vaihtaa johtajaa muutama kuukausi ennen kunnallisvaaleja sisältää sekin riskin. Mitä jos tulee häviö uuden johtajan johdolla? Toiseksi Heinäluoman selän takaa ei kurki yhtään selvää ja karismaattista seuraajaehdokasta. Tilanteen muuttuessa tai avautuessa joku silti kyllä pian putkahtaa.
Yksi asia on selvä. Heinäluoma ei onnistu hillitsemään henkilöpeliä talvikuukausiksi.
Heinäluoma on moneen kertaan todennut, että hän ottaa kantaa omaan haluunsa jatkaa puheenjohtajana vasta ensi keväänä. Silloin on hänen mielestään oikea aika polkaista henkilökeskustelu käyntiin, koska puoluekokousedustajatkin valitaan vasta maaliskuussa. Nyt pitää Heinäluoman paneutua asioihin ja oppositiopolitiikan tekoon.
Turha vetoomus. Nimiä on jo heitelty ilmaan: kaksi puheenjohtajakisaa käynyt Erkki Tuomioja, eduskuntaryhmää johtava Tarja Filatov, ryhmän varapuheenjohtaja Jutta Urpilainen, kansanedustajat Heli Paasio, Maria Guzenina ja Miapetra Kumpula-Natri, toimihenkilöjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.
Heistä Paasio on todennut, ettei ilmoittaudu eikä kieltäydy, mutta kypsyttelee ehdokkuutta.
Tuomioja ilmoitti, että hän kertoo vielä tämän vuoden puolella, pyrkiikö puolueen puheenjohtajaksi. Tuomioja jatkoi, ettei vielä tiedä, mitkä hänen omat aikeensa ovat tai milloin hän ratkaisustaan ilmoittaa.
Yhden asian hän tiesi. Tuomioja on eri mieltä Heinäluoman kanssa aikataulusta.
Tuomiojan mielestä ehdokkaiden pitäisi olla tiedossa silloin, kun ryhdytään valitsemaan puoluekokousedustajia. Mahdollisilla haastajilla pitää Tuomiojan mielestä olla kireämpi ilmoittautumisaikataulu kuin Heinäluomalla.
Härnääkö Tuomioja tahallaan Heinäluomaa, jolle hän hävisi puheenjohtajakisan Jyväskylän puoluekokouksessa 2005 äänin 138-201? Onko hän tosissaan miettimässä kolmatta yritystä puheenjohtajaksi? Toimiiko Tuomioja tuulenhalkaisijana ja yrittää aikataulupuheellaan raivata tietä jollekin toiselle haastajalle? Tuomioja tietää vastaukset, muttei kerro vielä.
Heli Paasion kypsyttely saattaa päätyä siihen, että haastajalla pitää olla tarjota myös jotain uutta. Paasio on tullut tunnetuksi lähinnä arvostelustaan. Kriitikko on Tuomiojankin.
Tarja Filatov, joka monen mielestä ainoana voisi tosissaan haastaa Heinäluoman, harkitsee tarkkaan. Hän ei ole lyönyt omaa kantaansa lukkoon suuntaan tai toiseen vaan jahkailee yhä. Filatovin kohdalla kevään tilanne ratkaissee paljon.
Mikäli puoluekokous ensi kesänä muuttaa SDP:n sääntöjä niin, että kolmen vuoden sijasta puoluekokous kutsutaan koolle joka toinen vuosi, Filatovin todellinen aika voisi tulla 2010.
STTK:n Mäenpää on ruotinut sitä, että puolueessa ei ole tarpeeksi toimihenkilöitä eikä nuoria näkyvillä paikoilla. Molemmissa hän osuu oikeaan. Muuten Mäenpää puheet tuskin enteilevät sitä, että hän suunnittelee Heinäluoman haastamista.
Nuorista naisista Urpilainen omaa riittävästi kunnianhimoa, mutta hän malttanee odottaa vielä kuten Miapetra Kumpula-Natrikin. Guzenina napannee varapuheenjohtajan paikan, jos suuri Uudenmaan piiri häntä sille päättää esittää.
Yllättäjä voi tilaisuuden avautuessa olla varapuhemies Johannes Koskinen.
Hän on koivistomainen fundeeraaja, mutta sanonut olevansa valmis radikaaleihin uudistuksiin puolueessa. Mutta olisiko hänessä tarpeeksi karsimaa johtajaksi?
Entä rouva suorasuu, Liisa Jaakonsaari, joka on vaatinut puoluejohdon rapsakasta uudistamista? Visioita hänellä riittää, mutta ehkei kannatusta ylimenokauden johtajaksi.
Valmiita saappaita ei tosin anneta koskaan kenellekään. Jokainen joutuu hankimaan natsansakin itse.
Heinäluoma olisi voinut paremmalla tilannetajulla kirkastaa omiaan: osoittaa vaalitappion jälkeen nöyryyttä ja toivoa haastajaa.
Tekonöyryyttähän se olisi ollut, mutta Heinäluomaakin olisi kuorossa suorastaan vaadittu jatkamaan puheenjohtajana.