Kirjailija Väinö Linnan trilogiassa Täällä Pohjantähden alla agitaattori Eetu Salin kysäisee rekimatkalla Pentinkulmalle Koskelan Akselilta, aikooko tämä äänestää sosialisteja senkin jälkeen kun torppa olisi vapaa. "Jaa... Tietysti... Muutonhan ne ottasivat takasin", Akseli sanoo. Salin vastaa: "Et sinä poika enää minua äänestä silloin kun saat torpan omaksesi."
Salin ennustaa myöhemmin: "Itse asiassa me toimimme sosialismia vastaan ajamalla heidän vapauttamistaan." Demarien kannalta penkin alle menneiden eduskuntavaalien jälkeen Salinin ajatuksen voi muotoilla uudelleen. Äänestävätkö duunarit SDP:tä sen jälkeen kun puolueen suuret tavoitteet ovat toteutuneet?
SDP sai 1900-luvun alkuvuosikymmenten eduskuntavaaleissa äänistä kahden puolen 40 prosenttia, enimmillään 47 prosenttia vuoden 1916 vaaleissa. Nyt tulos oli 21,4 prosenttia. Vielä torpparit äänestivät SDP:tä, mutta heidän jälkeläisensä ovat jo pitkään tukeneet lähinnä keskustapuoluetta. Maalisvaaleissa duunariääniä vuoti lorottamalla kokoomukselle.
Vielä sotien jälkeenkin pidetyissä vaaleissa SDP on noussut useimmiten suurimmaksi suurista puolueista. Demarikäyrä on kuitenkin sojottanut koko ajan alaviistoon, ja nyt tuli pahin pohjanoteeraus sitten 1960-luvun puoluehajaannuksen 1962 aiheuttaman alle 20 prosentin vaalituloksen. Uutta on nyt se, puolue putosi ensimmäistä kertaa puoluerankingin kolmoseksi.
Sosiaalidemokraattien ja vähän muidenkin suista kuullut arviot vaalitappion syistä kuulostavat historiallista taustaa vasten vaillinaisilta. Tappiossa on kysymys paljon muustakin kuin vain SAK:n älyttömästä vaalimainoksesta, SDP:n viestin väitetystä hukkumisesta matkalle ja puheenjohtaja Eero Heinäluoman huonosta imagosta. Nämä tekijät ovat syvemmällä olevien syiden oireita.
SDP:lle on tuhannen euron kysymys, mitkä johtopäätökset se tekee poliittisista taivaanmerkeistä. Houkutus ylittää aita matalimmalta kohdalta on varmasti suuri. Olisi helpointa olla katsomatta peiliin, hakea syitä ja syypäitä muualta ja jatkaa niin kuin tähänkin asti. Paljon vaikeampaa on olla itsekriittinen ja uudistua. Eräs uudistumista kannattava eturivin demari sanoi viikonvaihteessa, että oli itse asiassa parempi ottaa kunnolla turpiin kuin saada vaikkapa paikka enemmän kuin kokoomus.
Maailmalla on nähty onnistuneita esimerkkejä totaalisista demarikasvojen pesusta. Britannian Tony Blair nosti työväenpuolueen suosta viemällä labourin poliittiseen keskustaan ja irrottamalla sen ay-liikkeen kuristusotteesta. Blair voitti tällä reseptillä hämmästyttävästi kolmet vaalit peräkkäin. Saksassa Gerhard Schröder uudisti SPD:tä samaan tapaan, vaikka tulokset kalpenivatkin Blairin saavutusten rinnalla. Päinvastainen esimerkki on Ruotsin demaripuolue SAP.
Kylmä tosiasia on, että SDP ja kokoomus tavoittelevat yhä enemmän samoja äänestäjiä. Vaalien sanoma pelkistyi ehkä parhaiten Vantaalla, jonka perinteinen valtapuolue SDP on ollut. Nyt kokoomus pyyhälsi ohi. Kokoomuksen ääniosuus kasvoi Vantaalla yli viisi ja SDP:n tipahti peräti kuusi prosenttiyksikköä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevissa suurissa keskuksissa samoilla ääniapajilla liikkuu yhä enemmän myös keskusta. Oulu on tästä hyvä esimerkki.
Erityisen mietinnän paikka SDP:lle on puolueen suhde ay-liikkeeseen. Suhde kyllä tuo talkootyövoimaa ja rahaa vaalikassoihin, mutta myös syö puolueen uskottavuutta. Kuka uskoi tosissaan, että SAK rohkaisi nytkin kaikkia käyttämään äänioikeuttaan eikä vain omiaan? Oppositiossa SDP:tä voi houkutella ajatus vetää yhtä köyttä ay-liikkeen kanssa syksyn tuloneuvotteluissa....
Suurimman puolueen asema on antanut SDP:lle erikoisoikeuksia. Se on voinut valita hallituskumppaninsa, ja akseli ay-liikkeeseen kanssa on tuonut lisämuskeleita. SDP:llä on ollut monesti ulkopoliittinen värisuora, kun presidentin, pääministerin ja ulkoministerin tehtävät ovat olleet demarikäsissä. Värisuorasta ei ole uuden hallituksen muodostamisen jälkeen jäljellä enää muuta kuin presidenttiys.
SDP:n ja vasemmistoliiton yhdistäminen on usein kuultu resepti koko vasemmiston anemiaan. Kun katsoo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän koostumusta, lääke taitaisi olla pikemminkin kuoleman suudelma. Vasemmistoliittokin on alamäessä, ja on vain ajan kysymys, milloin vihreät ajavat ohi neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Puolueiden saamien äänten ero oli enää noin 10 000.