Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämä mielipidetiedustelu kertoo karua kieltä kansan suhtautumisesta suurimman oppositiopuolueen, sosiaalidemokraattien, johtajaan Jutta Urpilaiseen.
Urpilaisen kannatus kansan keskuudessa on luokattoman heikko. Jopa edellinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma ja puheenjohtajavaalien ikuinen häviäjä Erkki Tuomioja ovat suositumpia kuin vuonna 2008 puheenjohtajaksi suurin odotuksin ja raikuvin kättentaputuksin saateltu Urpilainen.
Jotain on silloin vialla ja pahasti, kun kumpikin herroista pesee istuvan puheenjohtajan jopa demarien oman järjestöväen keskuudessa.
Jutta Urpilainen on ensimmäinen nainen, joka on noussut SDP:n puheenjohtajaksi. Urpilaiseen ladattiin suuria toiveita. Olihan hänen edeltäjänsä Paavo Lipposen ja yhden kauden puheenjohtajan Eero Heinäluoman vetovoima ehditty jo ammentaa loppuun.
Urpilaisen taival puheenjohtajana lähti kuitenkin liikkeelle takellellen. Uutuus haihtui sen myötä, kun ilmeni hänen kykenemättömyytensä ottaa ohjat omiin käsiinsä. SDP ajautui tuuliajolle, jota Urpilainen yritti paikata nostamalla Heinäluoman eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja Ylestä pois potkitun Mikael Jungner puoluesihteeriksi.
Rukkaukset eivät auttaneet varsinkin, kun Urpilainen on kerta toisensa jälkeen epäonnistunut yrittäessään tehdä poliittisia avauksia. Sekoilut eduskuntakeskusteluissa asiaosaamisen puutteineen ovat heikentäneet hänen uskottavuuttaan.
Elämme edelleen sen verran miehisessä maailmassa, että naisia arvioidaan eri tavalla kuin miehiä. Politiikan huippupaikat ovat sosiaalidemokraateillakin olleet niin pitkään miesten käsissä, että naisen täytyisi olla monin verroin miestä pätevämpi pärjätäkseen vastaavassa tehtävässä. Tätä Urpilainen ei ole ollut.
Demareille on ollut tunnusomaista se, että he moukaroivat oman puolueensa johtajia aivan eri tavalla kuin muissa puolueissa. Siinä solidaarisuudesta ei ole ollut tietoakaan. Toisin kuin kokoomuksessa ja keskustassa. Vaikka niissä puoluejohtajien töppejä arvostellaan, tehdään se silkkihansikkain verrattuna demareiden tapaan ojentaa omia johtajiaan.
Jos SDP:n ongelmat olisivat kiinni vain siitä, kuka on puolueen puheenjohtaja, ne olisi helposti ratkaistavissa. Näinhän yritettiin toimia vaihtamalla viimeksi Heinäluoma Urpilaiseen.
Ongelmat ovat kuitenkin paljon syvemmällä. Taustalla on koko länsimaisen sosiaalidemokratian kriisi. On rakennettu hyvinvointivaltiota, mutta ei tiedetä, miten mennä eteenpäin, ja minne mennä.
Demareilla meni hyvin niin kauan kun puolue pysyi vallassa ja kannatus korkealla. Valta muodostui kuitenkin tärkeämmäksi kuin politiikan sisältö. Niinpä ajoissa ei herätty siihen, että puolueen täytyy kyetä uudistumaan, ja että uudistuminen tarkoittaa muutakin kuin puolueen näkyvän johdon nuorentamista.