Sosiaalidemokraattisen puolueen suhteet Yhdysvaltoihin sotien jälkeen olivat selvästi merkittävämmät kuin mitä aiemmin on tutkimuksissa tullut esiin. 1940-luvun lopulla Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu ryhtyi rahoittamaan SDP:n toimintaa. Dollarit muuttuivat markoiksi hyväntekeväisyyskaupoilla, millä oli erittäin suuri merkitys SDP:lle.
SDP:n historiaa kirjoittava tohtori Mikko Majander on tehnyt varsinaisen työnsä ohessa tutkimuksen Demokratiaa dollareilla -- SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945--1954 (Otava). Uutena lähdeaineistona hänellä on ollut käytössään SDP:n pitkäaikaisen taloudenhoitajan Aarne Paanasen Ruotsiin 1950-luvulla taltioimat asiakirjakansiot.
Majander arvioi, että jopa 80 prosenttia SDP:n taloudesta perustui ulkomaiseen apuun. Virallisista tilikirjoista tämä ei välttämättä näkynyt.
SDP ryhtyi saamaan tukea muista pohjoismaista heti sotavuosien jälkeen. Toisena rahoituslähteenä olivat Yhdysvaltoihin muuttaneet työläistaustaiset siirtolaiset.
Vuosi 1949 oli kuitenkin tärkeä vedenjakaja ulkomaisessa avussa. Kommunistit oli jo edellisenä vuonna saatu pois hallituksesta. Yhdysvallat vakuuttui etenkin kommunistijohtoisen lakkoliikkeen kukistamisen jälkeen, että Suomesta ei sittenkään tullut Neuvostoliiton satelliittia. Majanderin mukaan Suomi oli Yhdysvalloille paikka, jossa oli voitettavaa toisin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Yhdysvaltojen näkökulmasta SDP nähtiin siten ainoana merkittävänä voimana kommunismin patoamisessa.
Aluksi SDP:lle luvattiin jopa 10 000 dollarin määrärahaa kuukaudessa. Tämä ei kuitenkaan semmoisenaan toteutunut.
Hyväntekeväisyyskaupoilla muhkeisiin voittoihin
Tapa, jolla ulkomainen raha kanavoitiin Suomeen, oli sinänsä nerokas. Rahat muutettiin ulkomailla tuotteiksi, joista Suomessa oli suuri puute. Näissä hyväntekeväisyyskaupoissa tuoja sai usein 50 prosentin alennuksen tullimaksuissa ja liikevaihtoveroissa. Suhteellisen pienikin avustussumma muuttui muhkeaksi voitoksi, kun tuotteet myytiin niitä hamuaville.
SDP oli aloittanut liiketoiminnan kahvilla jo vuonna 1947. Sittemmin mukaan tulivat appelsiinit ja monet muut hedelmät. Tuotevalikoimaa laajennettiin nylonsukkiin, huulipuniin ja autoihinkin. Hyväntekeväisyyskauppaa harrastivat kaikki puolueet ja monet kymmenet kansalaisjärjestöt. SDP:llä kauppa oli kuitenkin mittavinta. Tärkeää oli, että järjestelmällä oli valtiovallan hiljainen siunaus.
Käytännössä järjestelmä toimi niin, että "ystävien" kerrottiin lahjoittaneen joko puolueelle tai jollekin sen käyttämälle järjestölle esimerkiksi suuren appelsiinilastin. Suomessa nämä himoitut hedelmät myytiin sitten hyvällä voitolla. Tosiasiassa tuotteet oli ostettu puolueen saamilla tukirahoilla. SDP:ssä järjestelmä oli hyvin pienen piirin tiedossa.
Majander kirjoittaa, että hyväntekeväisyyskaupoissa liikuttiin lain pykälien ja hengen sekä maassa vakiintuneiden käytäntöjen hämärällä alueella. Esimerkiksi totuutta muunneltiin, kun tuonnille haettiin helpotuksia.
Majander kuvaa hyväntekeväisyyskauppaa loistavaksi järjestelyksi. Siinä nimittäin kaikki voittivat.
SDP sidoksissa kylmään sotaan
Valuuttaa ei voinut tuoda Suomeen suoraan. Siitä piti huolen säännöstelytalous. Vuosia myöhemmin, kun hyväntekeväisyyskaupoista käytiin oikeutta, ainoat tuomiot langetettiinkin niille, jotka olivat rikkoneet valuuttamääräyksiä.
Puuhamiehinä järjestelyissä olivat SDP:n puoluesihteerit Unto Varjonen ja Väinö Leskinen. Yhdysvalloissa vastaava hahmo oli SDP:n "kunniavanhus" Oskari Tokoi. Käytännön järjestelyistä vastasivat Paananen Suomessa ja vuosisadan alkuvuosina Yhdysvaltoihin muuttanut Frank Aaltonen Yhdysvalloissa.
Majander päättelee, että pienestä koostaan ja syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Suomi kuului kommunismin vastaiseen tulilinjaan Euroopassa. SDP oli siten Suomen puolueista kaikkein voimallisimmin sidoksissa kylmään sotaan, halusi se sitä tai ei.
Suomi ei virallisesti saanut Yhdysvalloista Marshall-apua. Majander kuitenkin tulkitsee, että SDP:lle Marshall-apua tuli.