Viime keväänä sauna paloi kokoomuksessa. Nyt tuli on alkanut nuoleskella sosiaalidemokraattien löylyhuoneen nurkkaa. Kokoomuksessa palo johti puheenjohtajan vaihtumiseen Alexander Stubbista Petteri Orpoon. SDP:ssä voi käydä samoin Antti Rinteelle.
Rinteen vaihtoviikkoihin on kuitenkin vielä pitkä matka. Sydänkesällä mietitään muuta kuin puheenjohtajan vaihtamista. Voi kuitenkin ennustaa, että vaihtospekulaatio vilkastuu kun politiikan syksy koittaa.
Supatukseen Rinteen vaihtamisesta on useita syitä. SDP sai hänen johdollaan kunniakkaan historiansa huonoimman vaalituloksen viime vuoden eduskuntavaaleissa. Niiden jälkeen gallupkäyrä painui todella pohjamutiin.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen uhkarohkeat työmarkkinasuunnitelmat käänsivät SDP:n käyrän väkisinkin nousuun. Noste on hyytynyt sen jälkeen kun hallitus sai kuin saikin aikaan kilpailukykysopimuksen. Se on raadollisesti suoraan pois SDP:n kannatuksesta.
Mielipidetiedustelut voivat heittää vielä häränpyllyä moneen kertaan. Peukalosääntö on kuitenkin, että huonoina aikoina ison oppositiopuolueen suosion pitäisi kasvaa. Historia ei aina toistakaan itseään: kun Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus joutui törmäyskurssille ay-liikkeen kanssa, SDP:n suosio ampaisi jyrkkään nousuun.
Demarien alakulossa on enemmän kysymys pitkästä trendistä kuin puheenjohtajan kyvyistä. Perinteisen teollisuustyöväen määrä on laskenut, mikä ei voi olla näkymättä SDP:n luvuissa. Kun puolue ei lisäksi ole pystynyt uudistumaan, sen takavuosien ja -vuosikymmenien kannatustaso on yhä vaikeampi saavuttaa.
Seuraava syy löytyy siitä, että taloudessa on alkanut näkyä varovaisia merkkejä paremmasta. Kun talous menee alas, hallituksen suosio laskee. Kun talous kohenee edes vähäsen, hallituksen käyrä nousee tai ainakin pysyy ennallaan. Hallituspuolueista konttaa nyt kunnolla vain perussuomalaiset.
Yksi syy on demarien sisäinen tilanne. Jutta Urpilaisen häviöstä alkanut kuplinta ei ole vieläkään asettunut. Yli kaksi vuotta ei ole riittänyt parantamaan haavoja. Kun puheenjohtajakilpa ratkesi vielä niukkaakin niukemmin Rinteen eduksi, jälkipeli vain jatkuu.
Rinne on ollut SDP:n ohjissa jo riittävän ajan. Hänellä on ollut aikaa näyttää puheenjohtajan kykynsä. Rinteen ehkä heikoin kohta on julkisuus. Hän ei tahdo pärjätä kollegoilleen tv- ja eduskuntaväittelyissä.
Keskustelu on lähtenyt liikkeelle myös allakan takia. Jos Rinne asettuu uudelleen ehdolle ja jos hänet myös valitaan, hän mitä todennäköisimmin vie puolueen vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.
Puolue on siirtynyt kolmen vuoden välein pidettäviin puoluekokouksiin aiemmasta kahdesta vuodesta. Rinne on vaihdettava, jos kerran vaihdetaan, Lahdessa ensi helmikuussa. Kokous vielä aikaistettiin loppukeväästä kuntavaalien alle, ehkäpä Rinteen asemien varmisteluksi siltä varalta, että vaaleissa tulisi taas tappio.
SDP:n johtajapeli muistuttaa kokoomuksen alkuvuoden tilannetta. Istuvan puheenjohtajan haastaminen vaatii kovaa pokkaa. Haasteen ensimmäiseksi heittävä ei yleensä voita, mutta hän avaa tietä varteenotettaville ehdokkaille. Näin kävi kokoomuksessa.
Rinne ilmoitti Demokraatissa kertovansa aikeistaan luultavimmin tämän vuoden puolella. Aikataulu on outo: nopea ilmoitus jatkohaluista veisi ilmaa mahdollisten haastajien siipien alta. Viivyttely vaikuttaa päinvastoin ja luo vaikutelmaa, että Rinne empii. Ajanpeluutaktiikka toimii silloin kun on vahvoilla.
Kansanedustajat Timo Harakka ja oululainen Tytti Tuppurainen kertoivat keskiviikkona STT:lle, etteivät he ole haastamassa Rinnettä. Jos ehdokkaita olisi useita, kaksikko jo harkitsisi. Mitä vastaisi kyselyihin Erkki Tuomioja, tuo demarien Bernie Sanders?
Demarien perusongelma on siinä, että puolue tavoittelee uutta nousua menneisyyden opein. Kysymys on siis muustakin kuin vain Rinteestä.
Puolueista SDP on jäänyt pahiten ajasta jälkeen. Puolue ei ole tunnustanut tätä, vaikka se on hävinnyt ties kuinka monet vaalit putkeen.
Demarit hokevat, ettei puolueen viesti ole mennyt perille. Voisiko olla näin, että vika on viestissä?
Kolumni