1916: 47,29. 1939: 39,77. 1962: 19,50. 1995: 28,25. 2011: 19,10. 2015: ?
Numeropötkön alkuosa kertoo muutamien eduskuntavaalien ajankohdat. Loppuosa kertoo sosiaalidemokraattien kannatusprosentin noissa vaaleissa.
Suomen historian ykköspuolue SDP on nyt historiansa syvimmässä kriisissä. Ei ole sattuma, että SDP kyntää syvällä. Myös sen luomus, suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on pulassa. Nämä kriisit ovat saman kolikon kaksi puolta. Puolueen ahdinkoa vain syventää, että se on hallitusvastuussa.
SDP:n eduskuntavaalitulos sukelsi 2011 alemmaksi kuin koskaan. Alle 20 prosentin puolue sukelsi myös 1962. Silloin oli kysymys puoluehajaannuksesta, 2011 ei.
Viimeisimmissä gallupeissa SDP on kolkutellut jo 15 prosentin rajaa. Se on niin surkea lukema, että jos tahti ei parane, SDP saa itseensä auringonlaskun puolueen leiman.
Pelastusta on alettu hakea puoluejohtajan vaihdosta. Se on puolueen perinteinen tapa reagoida, kun kannatuskäyrä lurpsahtaa.
Tuskinpa SDP:n ongelma ratkeaa vaihtamalla Jutta Urpilainen Antti Rinteeseen. Puolueen ahdingossa ei ole kysymys henkilöstä, vaan siitä, etteivät SDP:n perinteisen kannatuksen tukipilarit enää pidä.
Nykyinen hyvinvointimalli on tullut tiensä päähän. Perinteinen elinkeinorakenne on murtunut. Kun perinteinen työväenluokka pienenee, myös työväenpuolue pienenee. Kaikki nämä ilmiöt sahaavat SDP:n tukijalkoja.
Alastomimmillaan SDP:n ongelmat näkyvät savupiipputeollisuudestaan tunnetussa Kymenlaaksossa. Sitä mukaa kuin metsäyhtiöt ovat sulkeneet myllyjä, demarien kannatus tuolla alueella on sukeltanut – ja perussuomalaisten noussut.
Jos SDP ei pysty uudistumaan perustuksiaan myöten, hurskaat puheet puolueen linjan kirkastamisesta sun muusta ovat korkeintaan puolueaktiiveja kiinnostavaa sanalätinää.
Kolme ehdotusta demareille, ja vielä ihan ilmaiseksi.
1) Puolueen nimi. Olisiko jo aika luopua -demokraattinen sanan etuliitteestä, kirjoitettiinpa se yhdellä tai kahdella a:lla?
Lasse Lehtinen ehdotti jokin vuosi sitten SDP:n nimen muuttamista Suomen demokraattiseksi puolueeksi. Tyrmätty ehdotus oli hyvä tuolloin ja vielä parempi nyt.
Nimenmuutos edellyttäisi puolueen ohjelman täydellistä mylläystä. Ohjelmien radikaalin rukkauksen tarpeen näkee ulkopuolinenkin, niin pahasti ne ovat pihalla nykymenosta.
2) Aatteellisesta ikivanhuudesta kertoo korvaan pahasti kirskahtava sitkeä tapa käyttää sanaa toveri.
Vaikka toveri-sana on kuinka kunniakasta perinnettä, useimmat liittävät sen kuopattuun neuvostososialismiin. Toveri voi olla rakas puhuttelumuoto ikidemareille, mutta se karkottaa potentiaalisia kannattajia.
Demarien alakulo näkyy myös eurovaalien ehdokasasettelussa. Säväyttävää ehdokasnimeä ei ole näkynyt eikä kuulunut. Mikael Jungnerin kaupittelu tällaiseksi oli tammikuun huonoin poliittinen vitsi.
3) Hakekaa Sipilän demariversiota. Keskusta otti äkkiä opikseen vaalitappiosta ja nosti johtoon siihen häthätää liittyneen Juha Sipilän.
SDP ei voi silti kopioida keskustan menestysmallia yksi yhteen. Keskustalla on se etu, että ykköspuolueen asemaan riittävä määrä isojen kaupunkiseutujen ulkopuolisista äänestää joka tapauksessa sitä.
SDP ei ole samassa asemassa rintamailla. Siksi sen ainoa mahdollisuus kääntää käyrää on hakea uutta vauhtia mullistamalla puolue ja ohjelma.
Jos puolue ei suojele itseään, sen käy huonosti. SDP:llä on puolueista suurin tarve päihittää perussuomalaiset. Muuten perussuomalaiset tulevat ja jyräävät demarit.
”Tuskinpa SDP:n ongelma ratkeaa vaihtamalla Jutta Urpilainen Antti Rinteeseen.”