Kun Anneli Jäätteenmäen hallitus kaatui juhannuksen alla, keskusta ja SDP sopivat nopeasti punamultayhteistyön jatkamisesta entiseltä pohjalta. Vain pääministeri vaihtui, vaikka koko hallitus nimitettiin uudelleen. Muut ministerit jatkoivat entisillä posteillaan, eikä Paavo Lipposta edes yritetty saada tai ajaa vakavissaan takaisin hallitukseen.
Lipponen olisi voinut palata hallitukseen ilman pelkoa, että hän olisi joutunut ottamaan vastaan ohjeita ja neuvoja vieroksumaltaan tai ehkä jopa inhoamaltaan Jäätteenmäeltä. Ison miehen ego on kuitenkin hänen fyysisten raamiensa mukainen. Lipposelle ei sopinut se, että hän olisi tullut hallitukseen jollekin muulle paikalle kuin pääministeriksi, eivätkä sosiaalidemokraatit halunneet avata pari kuukautta aiemmin sovittua hallituspohjaa ja salkkujakoa.
Jos SDP olisi halunnut lopettaa punamultayhteistyön heti alkuunsa, sillä olisi ollut siihen hyväksyttävä syy: keskustan puheenjohtajan toiminta. Keskustalle koko hallituskuvion avaus olisi ollut kauhistus.
Puolue olisi kaiken todennäköisyyden mukaan jäänyt nuolemaan näppejään hallituspelissä, eikä se olisi myöskään voinut hajotuttaa eduskuntaa. Se kun olisi joutunut vaaleihin täysin mahdottomassa tilanteessa. Puolue olisi kärsinyt rökäletappion, kun se olisi joutunut menemään vaaleihin ilman valovoimaista johtoa ja kansan moraalinen tuomio päällään.
Hallitus kaatui skandaalimaisissa oloissa - pääministerin omien edesottamusten takia. Kaiken kukkuraksi ongelmilla, joihin pääministeri kompastui, ei ollut mitään tekemistä hallituksen kanssa. Kyse oli vaaleja edeltäneistä tapahtumista.
Kun Jäätteenmäen hallitus muodostettiin, politiikan tarkkailijat kiinnittivät heti täysin oikeutetusti huomiota siihen, kuinka vahvat asemat sosiaalidemokraatit saivat hallitukseen. SDP menetti pääministerin salkun, mutta puolue hankki sille hyvityksen kahmimalla hallitusneuvotteluissa muut tärkeät ministeripostit kauppa- ja teollisuusministeriötä lukuunottamatta.
SDP jyräsi keskustan myös ohjelmaneuvotteluissa. Jäätteenmäen hallituksen ohjelma oli väkinäinen kompromissi SDP:n ja keskustan näkemysten välillä. Se saavutettiin, kun keskusta luopui monesta, mitä se oli pitänyt tärkeänä vaalien alla.
Lisäbudjettineuvotteluissa nähtiin käytännössä, mihin SDP:n vahva asema johti: Jäätteenmäen hallituksen verolinjaukset olivat lähes tyylipuhdas SDP:n diktaatti. Keskusta teki veropolitiikassa komean U-käännöksen.
Uutta hallitusta muodostettaessa SDP antoi kuitenkin armon käydä oikeudessa. Se päätti jatkaa entisellä pohjalla ja hyväksyi Matti Vanhasen pääministeriksi. Hallitusohjelmaankaan ei tehty kuin teknisiksi luonnehdittuja korjauksia.
Harva on huomannut, millaisen armonpalan keskusta sai SDP:ltä ja millaisen henkisen yliotteen se otti hallituskumppanistaan, kun se ei lähtenyt antamaan keskustalle poliittista kuoliniskua, vaan jatkoi hallitusyhteistyötä.
Uudeksi puolustusministeriksi noussut ja hallitukseen komean paluun tehnyt Seppo Kääriäinen on erittäin taitava ja kokenut poliittinen taktikko. Hänellä on yksi maan parhaita poliittisia pelisilmiä. Kääriäinen antoi äskettäin julkisesti tunnustusta sosiaalidemokraateille siitä, että he suostuivat jatkamaan punamultayhteistyötä.
Niin Kääriäisen lausunto kuin tosiasiatkin osoittavat, että keskustalle syntyi poliittinen kiitollisuudenvelka SDP:tä kohtaan.
Oltakoonpa Jäätteenmäestä mitä mieltä hyvänsä, hentovartinen ja yksityisesti hyvin herttainen ja pehmeä nainen osaa olla poliittisesti erittäin kova. Koko Irak-kiista onnettomine lopputuloksineen on siitä vahva todistus.
Vain erittäin kylmäpäinen ja vallanhaluinen poliitikko ottaa sellaisen riskin, että käyttää tietoisesti hyväksi poliittisessa taistelussa salaiseksi leimattuja tietoja suoraan tasavallan presidentin kansliasta. Ja vain kova poliitikko kiistää viime hetkiin asti julkisuudessa tosiasiat, joissa ei ollut mitään kiistettävää.
Jäätteenmäki osoitti tiukkuutensa myös hallitusneuvotteluissa. Hän ei tiettävästi pyytänyt Lipposelta anteeksi eikä esittänyt Lipposen toivomaa pahoittelua vaalien jälkeen. Hän pakotti SDP:n luopumaan pääministerin paikan tavoittelusta uhkaamalla muodostaa hallituksen kokoomuksen kanssa. Pohjalaisessa Jäätteenmäessä lienee aimo annos kotiseutunsa tunnettua henkistä ominaisuutta, jääräpäisyyttä.
Matti Vanhanen on toista maata. Hänestä ei tullut pääministeriä vaalien kautta eikä valittuna keskustan johtajana, vaan onnettomien olosuhteiden takia ja Jäätteenmäen varamiehenä. Jos keskusta olisi halunnut uuden hallituksen johtoon kovan tahtopoliitikon, Mauri Pekkarinen ja Seppo Kääriäinen olisivat olleet ylivoimaisia - myös tiedoiltaan ja taidoiltaan.
Hankala Pekkarinen ei kuitenkaan kelvannut SDP:lle, eikä Kääriäisestä keskusteltu vakavissaan pääministerivaihtoehtona. Demarit halusivat Vanhasen.
Vanhanen on ollut ainakin tähän asti poliitikkona tasaisen varma ja ennustettava. Hän ei ole osoittanut ainakaan toistaiseksi poliittista kovuutta, vaan pikemminkin herrasmiesmäisyyttä. Hän on erittäin asiantunteva, mutta ei mitenkään säkenöivä. Hän on perusluonteeltaan yksinäinen puurtaja. Hän oli sopiva henkilö hallituksen johtoon tilanteessa, jossa kaivattiin rauhallisuutta ja vakautta.
Vanhanen on SDP:n kannalta "varma nakki", ja juuri sen takia SDP saattaa jatkaa punamultayhteistyötä luottavaisin mielin. SDP:llä on kaiken tapahtuneen jälkeen hallituksessa vahva yliote.