Britannian pääministeri Tony Blair on Euroopan sosiaalidemokraattien niin sanotun kolmannen tien valovoimaisin kulkija. Myös Saksan liittokansleri Gerhard Schröder lukeutuu uuden ajan demareihin, jotka ovat julistaneet etsivänsä ennakkoluulottomia ratkaisuja yhteiskunnan suuriin ongelmiin perinteisen vasemmistolaisen ja oikeistolaisen ideologian välistä.
Suomen sosiaalidemokraattien ei ole juuri nähty pyörivän kolmannen tien kokouksissa. He katselevat pikemminkin nenän vartta pitkin kolmannen tien toverien retoriikkaa ja puuhia. Suomen demarit uskovat vakaasti siihen, että heidän politiikkansa on fiksumpaa ja tuottaa parempia tuloksia kuin esimerkiksi Blairin linja. He kaivavat mielellään väitteidensä tueksi lukuisia esimerkkejä, joissa asiat ovat Suomessa paremmin kuin Britanniassa.
Yhdestä kiusallisesta vertailusta Suomen demarit kuitenkin vaikenevat.
Suomen suurin yksittäinen yhteiskunnallinen ongelma on suurtyöttömyys. Se on tullut maksamaan pian lähes 50 miljardia euroa (300 mrd mk). Suomi on kärsinyt suurtyöttömyydestä jo yksitoista vuotta huolimatta siitä, että talous on kasvanut niistä seitsemän vuotta ennätysnopeasti. Suomessa oli elokuussa työministeriön mukaan 287 000 työtöntä ja tilastokeskuksen "virallisen" tilaston mukaan 214 000 työtöntä. Luvut ovat juuri nyt pikemminkin nousussa kuin laskussa.
Työministeriön laskutavan mukainen työttömyysaste oli Suomessa elokuussa 10,9 prosenttia. Tilastokeskuksen luku oli 8,1. Tuorein Britannian mittaus on heinäkuulta. Maan työttömyysaste oli vain 5,2 prosenttia. Britannia on hakannut kirkkaasti Suomen työttömyystilastoissa lamasta lähtien.
Ruotsin työttömyysaste oli elokuussa 4,1 prosenttia. Suomalaisittain sitä pidettäisiin täystyöttömyytenä. Tanskassa vastaava luku oli 5,1 prosenttia ja Itävallassa 4,2 prosenttia. Muut pienet Suomen kaltaiset maat ovat pystyneet nujertamaan sen työttömyyden, johon politiikalla pitäisi voida vaikuttaa. Niiden jäljellä oleva työttömyys on pakko hyväksyä realiteetiksi.
Suomen työttömyys näyttää jämähtäneen taantuman takia noin kahdeksan prosentin tasolle, jota on jo vuosia pidetty maagisena rajana. Maagisuus tulee siitä, ettei työttömyys juuri laske enempää, ellei työmarkkinoilla tehdä paljon puhuttuja rakenteellisia uudistuksia.
Valtiosihteeri Raimo Sailas on pantu paljon haltijaksi. Hän johtaa pääministeri Paavo Lipposen asettamaa työryhmää, jonka odotetaan sanovan ruman sanan niin kuin se on. Ryhmän pitäisi sanoa, mitä Suomessa on tehtävä, jotta rakenteellisesta työttömyydestä päästäisiin vihdoin eroon.
Sailas valotti rakenteellisen työttömyyden ongelmaa 1.9. kolumnissaan Kalevassa. Hän totesi, ettei helppoja keinoja ole sen ratkaisemiseksi.
"Kysymys on pikemminkin siitä, löytyykö kansallista yhteisymmärrystä sellaisen keinovalikoiman käyttöönottoon, joka voisi tilannetta korjata. Suomen oloissa tätä yhteisymmärrystä tarvitaan sekä poliittisten päättäjien että työmarkkinaosapuolten keskuudessa", Sailas kirjoitti.
Siinäpä se. Tuota konsensusta rakenteellisen työttömyyden nujertamiseksi ei ole löytynyt Paavo Lipposen seitsemän ja puoli vuotta jatkuneella valtakaudella. Työttömyys on vähentynyt Esko Ahon hallituksen aikaisista huippuluvuista yli 200 000:lla, pääasiassa talouskasvun vaikutuksesta. Työllisyyspolitiikan osuus laskussa on vähäinen.
Lipposen ykköshallituksen piti puolittaa työttömyys 1995-1999. Työministeri Liisa Jaakonsaari vakuutteli koko hallituskauden alkupuoliskon uskoaan, että hallituksen politiikka puree ja työttömyys puolittuu. Ikävä kyllä, Lipposen toinen hallituskaan ei puolita työttömyyttä. Sillä ei ole ollut halua tehdä tarvittavia rakenteellisia uudistuksia - esimerkiksi Britannian tavoin.
Liittokansleri Gerhard Schröder asetti myös kovan tavoitteen itselleen vuoden 1998 vaalien alla. Hänen piti pudottaa työttömien määrä 3,5 miljoonaan; muuten hän ei ansainnut tulla uudelleenvalituksi. Saksassa oli syyskuun vaalien aikaan yli neljä miljoonaa työtöntä, mutta se ei kuitenkaan estänyt Schröderin paluuta liittokansleriksi. Hän voitti vaalit täpärästi.
Schröder otti vaalituloksen tosissaan. Niin voi ainakin päätellä siitä, että hän on ryhtynyt suuriin rakenteellisiin uudistuksiin liittovaltion hallinnossa. Hän on päättänyt luoda Saksaan uuden superministeriön yhdistämällä toisiinsa talous- ja työministeriöt. Superministeriksi Schröder valitsi uudistajana tunnetun Wolfgang Clementin. Samalla hän antoi potkut työministeri Walter Riesterille, jolla on vahva ammattiyhdistystausta.
Schröderin kolmannen tien politiikka epäonnistui työttömyyden alentamisessa. Työttömyys laski hänen ensimmäisellä kanslerikaudellaan vain hitusen. Sen sijaan hän pystyi keventämään verotusta ja uudistamaan eläkejärjestelmiä kolmannen tien oppien mukaisesti.
Nyt Schröder yrittää käydä käsiksi Saksan tunnetusti jäykkiin työmarkkinoihin Clementin johtaman superministeriön avulla.
Suomessakin yritettiin panna vireille superministeriöuudistus viime vaalikauden lopulla. Työministeriö oli määrä lopettaa vaalien jälkeen ja yhdistää kauppa- ja teollisuusministeriön ympärille luotavaan elinkeinoministeriöön. Ajatus kaatui omaan mahdottomuutensa. Uudistus oli poliittisesti liian radikaali.
Tony Blairin kolmas linja ei kelpaa Suomen demareille, joita ilman rakenteelliset työmarkkinauudistukset eivät etene Suomessa. Olisikohan nyt aika ottaa oppia Schröderistä ja yrittää uudelleen? Häntä kun ei vierasteta SDP:ssä niin kuin Blairia.
Schröder tarvitsee superministeriön toteuttaakseen rakenteellisia työmarkkinauudistuksia. Ilman niitä työttömyys ei laske riittävästi. Schröderin omat kokemukset osoittavat sen - ja Lipposen.