SDP:n poliittinen linja on ollut pahasti hukassa. Samassa liemessä ovat veljespuolueet muualla Euroopassa. Linjan kirkastaminen ei kuitenkaan ole yhdestä ihmisestä kiinni.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne haastaa SDP:n istuvan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ensi kevään puoluekokouksessa. Rinne perustelee puheenjohtajakisaan lähtemistään halulla löytää yhteinen linja puolueelle uudelleen.
SDP:n linja on ollut hukassa, vaikka Urpilainen muuta väittää. Tämä on näkynyt selvästi poukkoiluna valtion taloutta koskevia päätöksiä tehtäessä sekä kunta- ja sote-uudistusten rakentelussa. Näistä ei parhaalla tahdollakaan voi nähdä selkeää linjaa.
Ensilausuntojen perusteella kovin kirkasta vaihtoehtoa ei Rinnekään tarjoa.
SDP:n on jo pidemmän aikaa ollut vaikea löytää paikkansa tässä ajassa. Toistasataa vuotta sitten pidetyn Forssan kokouksen tavoitteet ovat toteutuneet, eikä puolue ole kyennyt löytämään niiden tilalle mitään, joka säväyttäisi kansalaisia samalla tavalla.
Ongelma ei ole ainoastaan SDP:n, vaan saman neuvottomuuden vallassa ovat olleet sen veljespuolueet muualla Euroopassa. Kansainvälisyyttä aina korostanut poliittinen liike on ehkä yllättäen joutunut ahdinkoon juuri kansainvälistymiskehityksen johdosta.
Pääoman maailmanlaajuisen liikehdinnän seurauksena talouden perusta niin Suomessa kuin Euroopassa laajemminkin on muuttunut rajusti viimeisten vuosikymmenten aikana.
Tämä on rapauttanut työväestöön kannatustaan rakentaneen sosiaalidemokraattisen liikkeen kannatuspohjaa. SDP:n perinteinen kannattajakunta, tehdastyöväestö, on käynyt vähiin. Sen tilalle tulleista uusista palkansaajaryhmistä kamppailevat kaikki puolueet.
Uusissa ryhmissä SDP:tä ei nähdä yhtä selkeästi palkansaajien etujen ajajana kuin se koettiin vanhassa teollisuusyhteiskunnassa.
Viimeisin isku SDP:tä kohtaan on ollut perussuomalaisten nousu. Perussuomalaiset on onnistunut saamaan kannattajikseen SDP:n politiikkaan pettynyttä työväestöä.
Perussuomalaisten etenemisellä on ollut suora vaikutus SDP:n politiikkaan. Kun kannatusluvut ovat laskeneet, politiikkaa on huovattu ja soudettu sen mukaan. Tästä on seurannut linjattomuus, josta Rinne kumppaneineen puoluejohtoa arvostelee.
Rinne julistaa haluavansa asemoida SDP:n uudelleen työväenliikkeen näkökulmasta tähän päivään. Julistus on vain sanoja paperilla. Jos Rinne haluaa vetää linjaa, tarvitaan kouriintuntuvampia työkaluja. Vanhan työväenlaulun sanoin ”suunsoitto ei nälkää karkota eikä tyhjää täydeksi tee”.
Vaikka puheenjohtajan haastaminen jakaa aina väen, sisältyy siihen kuitenkin tilaisuus käydä perusteellista keskustelua puolueen linjasta. Hyvässä lykyssä puheenjohtajakisa voi poikia uusia ideoita, joiden perustalle rakentaa politiikkaa. Pahimmillaan valtataistelu johtaa puolueen jakaantumiseen ja sitä kautta halvaantumiseen.
Rinteestä tuskin on Urpilaisen kaatajaksi etenkin kun SDP ei voi enää olla ammattiyhdistysliikkeen jatke niin kuin menneinä vuosikymmeninä.