Vihreiden vaalivoitto takasi punavihreälle hallitukselle jatkoajan Saksassa, mutta Gerhard Schröderin asema liittokanslerina heikkeni samalla.
Saksan liittopäivävaaleista tuli niin jännittävät kuin mielipidetutkimusten perusteella saattoi ennakoida. Kristillisdemokraattien ja vapaiden demokraattien ote kirposi yön tunteina ja punavihreä koalitio otti voiton muutaman paikan turvin. Näin siitä huolimatta, että ääniosuuksissa CDU/CSU voitti ja sosiaalidemokraattinen SPD hävisi. Molemmat saivat äänistä 38,5 prosenttia.
Ilman vihreiden voittoa valta Saksassa olisi vaihtunut. Kun DDR:n kommunistien perilliset tipahtivat parlamentista, hallitusratkaisussa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pelin politiikkaan. Vihreät ja sosiaalidemokraatit jatkavat neljä vuotta sitten alkanutta yhteistyötään. Se tosin voi olla aikaisempaa hankalampaa. Vaalivoiton turvin vihreillä on mahdollisuus vaatia lisää hallituspaikkoja ja toisenlaista otetta ympäristökysymyksissä.
Äärimmäisen tiukkaa vaalitulosta voi tulkita ehkä niin, että saksalaiset halusivat vaihtaa hallitusta, mutta eivät liittokansleria. Schröder on karismaattinen kansanjohtaja, joka ei kuitenkaan ole kyennyt pitämään neljä vuotta sitten vaalien alla antamiaan työllisyyslupauksia. Kristillisdemokraattien ja Edmund Stoiberin noste hyytyi syystulviin. Schröder profiloitui jämäkkänä kriisijohtajana. Kansleriehdokkaiden tv-väittelyissäkin Schröder veti aina hivenen pitemmän korren.
Saksa on perinteisesti ollut Euroopan talousveturi, jonka turvin maanosa on selviytynyt taantumista silloin, kun Yhdysvaltain talouskasvu on taittunut. Nyt on toisin. Uuden hallituksen edessä on suuria ongelmia, joita ei poisteta vaaliretoriikalla ja Schröderin henkilökohtaisella karismalla.
Neljä vuotta sitten Schröder lupasi vähentää työttömyyttä, mutta maassa on yhä neljä miljoonaa ihmistä vailla työtä eli saman verran kuin neljä vuotta sitten. Punavihreä hallitus ei ole kyennyt tekemään mitään todellista työllisyyden parantamiseksi. Toinen asia on, olisiko vallan vaihtuminenkaan kyennyt muuttamaan Saksan jäykkiä työmarkkinoita. Pienet ja keskisuuret yritykset olisivat ehkä saaneet Stoiberin oikeistohallitukselta enemmän ymmärtämystä kuin punavihreältä koalitiolta, jonka aikana verohelpotuksia ovat saaneet lähinnä suuryritykset. Palkansaajat ja pienyritykset ovat jääneet nuolemaan näppejään.
Vaalituloksen pakottamana Schröderin on tehtävä jotain. Valtiontalous on pahasti alijäämäinen eikä Saksa kykene pitämään kiinni Emu-kriteereistä. Kaiken huipuksi se tukee sadoilla miljoonilla euroilla konkurssikypsiä firmoja. Sitä EU:ssa on arvosteltu.
Euroopan unionin huolena ei ole vain Saksan talous. Schröder on tiukasti vaatinut maksuosuuden kohtuullistamista unionin maatalouspolitiikassa. Itälaajentumista vaalitulos ei sentään uhkaa, vaan Eurooppa-politiikassa Saksa jatkaa entisillä linjoilla. Näin ainakin uskotaan.
Vaalitaistelun melskeessä Saksan suhteet Yhdysvaltoihin kärsivät kolauksen. Jos tavoitteena oli Saksan ja Euroopan oman tien vahvistaminen, siinä onnistuttiin. Mutta kovin viisasta se ei ehkä ole. Ilman USA:ta ja Natoa EU ei kykene turvaamaan rauhaa vielä pitkään aikaan. Kampanjan aikana Schröder kannusti kansaa amerikkalaisvastaisuuteen, mutta hän voi joutua perumaan puheitaan. Hitler-vertauksen esittänyt oikeusministeri tosin putosi liittopäiviltä, mutta se tuskin riittää presidentti George W. Bushille anteeksipyynnöksi.