Tammikuun vaalien jälkeinen tilaisuus parempaan näyttää Irakissa menetetyltä. Condoleezza Ricen pikakäynti maassa kertoo poliittisen prosessin vaikeuksista.
Tammikuiset parlamenttivaalit sujuivat Irakissa selvästi odotuksia paremmin. Irakilaiset kävivät äänestämässä väkivallan pelosta huolimatta. Sen koommin Irakista ei ole kuulunutkaan edistysaskeleita. Hallituksen muodostaminen kesti kuukausikaupalla, minä aikana Irak vajosi jälleen lähes täydelliseen tyhjiöön. Hallitus on nyt olemassa, samoin kuin muut valtioelimet, mutta niiden ote vallasta on vain nimellinen. Lisäksi väestöryhmien suhteet eivät toimi.
Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice kävi viikonloppuna Irakissa salaa ja tiukasti vartioituna. Hänen roolinsa oli nostattaa omien henkeä rankkojen aikojen jälkeen ja samalla patistaa Irakin uutta hallintoa ottamaan paremmin sunnimuslimit huomioon perustuslakia laadittaessa.
Tällainen apu on kuitenkin pitkälti tekohengitystä. Verinen vastarinta on jälleen kiihtynyt, ja uhreja ovat ennen muuta irakilaiset itse.
Amerikkalaisia sotilaita on Irakissa sodan alun jälkeen kuollut jo yli 1 600. Irakilaiset maksavat väkivallasta moninkertaista hintaa: yksin kahden viime viikon aikana erilaisissa pommi-iskuissa on menehtynyt satoja ihmisiä.
Irak on savuverhon peitossa, sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. On erittäin vaikea saada tietää, mitä todellisuudessa tapahtuu. Toimittajilla ei käytännössä ole menemistä Bagdadin vartioidun keskustan ulkopuolelle. Tiedot äskettäisestä isosta amerikkalaisen sotilasoperaatiosta ja taisteluista Syyrian rajan lähellä ovat hyvin niukkoja.
Irakin sisäinen tilanne on näin ollen pitkälti arvoitus. On hämmentävää, että vastarintaliikkeen tavoitteista ja menetelmistä, sen koostumuksesta ja kannatuksesta ei luotettavasti pystytä sanomaan juuri mitään, ei edes sitä, mistä itsemurhapommittajat oikein tulevat.
Amerikkalaiset ovat pyrkineet kasvavassa määrin siirtämään vastuuta sisäisestä turvallisuudesta paikallisille poliisivoimille, joita vastaan taas on jatkuvasti hyökätty pommi-iskuin. Näiden poliisivoimien todellinen teho on hyvin kyseenalainen, mutta niihin liittyminen tarjoaa työtilaisuuden, joista Irakissa on huutava pula.
Uusi hallitus edustaa nimellisesti koko Irakia. Käytännössä kuitenkin Irak näyttää yhä selvemmin jakaantuvan sekä uskonnollisin että kansallisin perustein. Shiia- ja sunnimuslimien erot ovat korostuneet, ja kurdien alue pohjoisessa muistuttaa jo lähes itsenäistä valtiota. Irakin kurdit ovatkin ryhmä, joka voi pitää itseään tilanteesta hyötyjänä, eikä se hevin halua luopua tästä asemasta.
Useat maat - Bulgaria, Ukraina, Puola, Filippiinit - ovat lähteneet tai tekevät lähtöä Irakista. Liittouma jää entistäkin enemmän amerikkalaisten harteille. Irak sitoo Yhdysvaltain joukkoja paljon laskettua enemmän ja pidempään, eikä ulospääsyä ole vieläkään näkyvissä.
Toiveikkuudelle Irakin tilanteen pikaisesta selvenemisestä ei ole juurikaan pohjaa. Millään osapuolella ei näytä olevan kykyä tai voimaa saada Irakia todelliseen valvontaan. Vielä pahemman väkivallan eli laajan sisällissodan puhkeamista Irakin eri ryhmien välille on povattu pitkään. Sellainen ei ole syttynyt, mikä sinällään on hyvä merkki, mutta mahdollisuutta ei millään muotoa voi sulkea pois. Tavallisten irakilaisten elämä on tuoreen YK:n selvityksen mukaan yhä kurjistunut, eikä helpotusta ole luvassa, ellei myönteisiä ihmeitä ala tapahtua.