Metsäpaloriski on nyt kaikkialla todella suuri. Venäjän holtiton asenne paloihin on ongelma myös naapureille.
Yhteistyön rajan yli on toimittava paremmin.
Karjalan kannas on kirjaimellisesti tulessa. Esimerkiksi Viipurista Pietariin johtavan rautatien penkka ja lähimetsät olivat torstaina paikoin ilmiliekeissä. Tätä reittiä kulkevat myös junat Suomesta Venäjälle.
Sama näky toistuu usein. Palopesäkkeitä on paljon ja laajalla alueella. Metsäpaloista on kärsitty viime ajat tavallista enemmän myös Suomessa ja Virossa. Syy on ilmeinen: aurinko on porottanut kuumasti jo viikkokausia, eikä sadetta ole saatu lainkaan. Maasto on erittäin kuivaa.
Erikoista viime päivien tilanteessa on ollut, että Venäjän metsäpalot tuntuvat olevan suurempi ongelma Suomen kuin Venäjän puolella. Vallitsevien tuulten myötä eteläinen Suomi Helsinkiä myöten on kärsinyt heikosta ilmanlaadusta.
On täysin mahdollista, että tilanne toistuu vielä myös pohjoisessa, jossa itärajan takana aukeavat laajat korpimetsät. Jos paloja ei tahdota saada kuriin tiheämmin asutetulla eteläisellä alueella, vielä huonommin se onnistuu korpimaastossa.
Venäjällä suhtautuminen maastopaloihin on perinteisesti paljon huolettomampaa kuin Suomessa. Sitä voi sanoa jopa välinpitämättömäksi. Keväinen kulotus on yhä laajasti käytössä. Tämän hetken metsäpalojen sarja selittyy paljon sillä, että tulta käsitellään maastossa holtittomasti, ottamatta ollenkaan huomioon vallitsevaa äärimmäistä kuivuutta. Sammutustyötkin ovat törmäilleet rajavyöhykkeen byrokratiaan ja muuttuviin sääntöihin.
Tällaisiin tapoihin ja asenteisiin on hyvin vaikea mennä vaikuttamaan ulkoapäin. Tosiasiana pysyy se, että maastopalot ovat Venäjällä huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa.
Mutta sitä suurempi on tarve silloin sille, että yhteistyö ja tiedon kulku rajan yli sujuu nopeasti ja ilman esteitä. Nyt Suomi on saanut savua, mutta ei tietoa. Ulkoministeriö joutui erikseen pyytämään Venäjän hätätila- ja metsäviranomaisilta tilannekatsausta ja tietoja toimenpiteistä palojen sammuttamiseksi.
Tietojen pitäisi tällaisissa tapauksissa kulkea luontevasti viranomaisten kesken ilman erillisiä pyyntöjä. Tarvitaan myös julkista tiedottamista, kun palojen savu vaikeuttaa ihmisten elämää naapurimaassa satojen kilometrien etäisyyksillä. Kaikessa tässä on ollut lievästi sanottuna hyvin paljon toivomisen varaa.
Heinäkuussa Suomi lähetti Viron pyynnöstä helikoptereita ja 25-henkisen komennuskunnan sammuttamaan Virossa riehunutta vaikeaa metsäpaloa. Juuri näin tuleekin toimia. Kun omat voimat eivät riitä estämään onnettomuutta, apua pyydetään muilta.
Suomen ja Venäjän välillä on ensi vaiheessa tärkeää pyrkiä nykyistä avoimempaan ja nopeampaan tiedonkulkuun, mutta myös muun yhteistyön rajan yli pitäisi voida olla mahdollista. Maastopalojen sammutus on tietysti ennen muuta jokaisen maan omalla vastuulla. Silti voidaan helposti kuvitella tilanne - ja sellainen saattaa olla jo käsillä - jossa ulkopuolisen avun käyttö olisi kaikkien eduksi.
Yhtä hyvin joissakin oloissa, esimerkiksi onnettomuustilanteessa rajan lähellä, Suomessa voitaisiin tarvita vaikkapa venäläisten kuljetushelikopterien apua lyhyellä varoitusajalla.
Metsäpaloista syntynyt hämminki on muistutus siitä, että Suomen ja Venäjän yhteistyövalmiudessa poikkeustilanteissa on yhä paljon toivomisen varaa. Kunhan tämä savu on laskeutunut, tarvitaan keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä paremmin.