Kansainvälisesti tunnettu säveltäjä ja basisti Pekka Pohjola on kuollut. Hän oli kuollessaan 56-vuotias.
Pohjola nousi tietoisuuteen 1970-luvun alussa Wigwam-yhtyeen jäsenenä. Hän teki myös lukuisia soololevyjä. Ensimmäinen sooloalbumi Pihkasilmä Kaarnakorva ilmestyi vuonna 1972.
Soolouran lisäksi Pohjola soitti 1970-luvulla Jukka Tolosen yhtyeessä, Made in Swedenissä ja Mike Oldfieldin Euroopan kiertueella. Myös Frank Zappa oli halukas pestaamaan Pohjolan orkesteriinsa. Muutama vuosi sitten hän teki myös kiertueen Japanissa.
Pohjolan tuotannossa on vaikutteita jazzista, klassisesta musiikista, rockista, kansanmusiikista ja virsistä. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa klassista pianon- ja viulunsoittoa. Vielä vuonna 1972 Pohjola osallistui Kuopion viulukilpailuun.
Pekka Pohjola sai Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon vuonna 2004.