Ennakkokohun perusteella saattoi uumoilla joko vuoden mainoskikkaa, ”suuria” paljastuksia tai sitten oikeasti jotakin katsomisen arvoista.
Piti ottaa riski ja mennä asiasta tehden katsomaan Tuukka Temosen dokumentti Presidentintekijät.
Jos joku ei vielä tiedä: Presidentintekijät kertoo Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjasta tai oikeammin siitä, mitä kampanjan takahuoneessa puhuttiin. Niinistö on mukana vain muutamassa kohdassa sekä lisäksi pahvi-Saulina ja vaalijulisteissa.
Yllätys, yllätys. Presidentintekijät ei osoittautunut vuoden mainoskikaksi.
Dokumentti ei myöskään sisältänyt suuria paljastuksia, ei ainakaan politiikkaa seuraavalle.
Jotakin katsomisen arvoista siinä kuitenkin oli.
Presidentintekijöiden lähtökohta on tylsä. Niinistön valinta on ennalta kirkossa kuulutettu. Äänessä ovat kampanjan harmaat takapirut, jotka istuvat kokouspöydän ääressä, puhua pälpättävät ja lähettävät tekstiviestejä.
Siinä on kuitenkin myös dokumentin vahvuus: se vain tallentaa mitä sanotaan.
Uutta on Suomen oloissa se, että kamera on päässyt vapaasti seuraamaan taustakeskusteluja. Niissä ehdokas (hän ei ole yhdessäkään niissä paikalla) saa kuulla kunniansa.
Niinistön julkikuvasta sekä oikeammasta tai ainakin täydellisemmästä kokonaiskuvasta syntyvä kontrasti on dokumentin parasta antia. Hän(kään) ei ole oikeasti aivan sellainen kuin julkisuudessa näyttää.
Tällainen kontrastointi ei ole aiemmin kuulunut suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Poliitikoista on piirretty joko filmille tai paperille epäuskottavia kiiltokuvia.
Niinistö on dokumentin(kin) mukaan yksityiskohtiin tarttuva kontrollifriikki eikä muutenkaan helpoin mahdollinen ihminen. Kampanja ei saanut tehdä juuri mitään ilman ehdokkaan lupaa. Tämä kaikki tuskin lienee yllätys kenellekään.
Olisi ollut mukava nähdä samalla tyylillä Tarja Halosen kampanjasta tehty dokumenttielokuva. Ehdokasluonnehdinnat eivät olisi ainakaan kalvenneet Niinistöön nähden.
Dokumentin sisältö poltti (ainakin julkisuudessa) pahiten kokoomuksen puoluesihteerin ja kampanjan vetäjän Taru Tujusen päreet. Dokumentti tekee hänelle kuitenkin kunniaa: tomera toimen ihminen.
Tujunen on väittänyt vakavalla naamalla, ettei ongelma ollut dokumentin sisältö vaan se, että Temonen olisi syyllistynyt sopimusrikkomukseen. Kyllä kenkä puristi oikeasti aivan muualta eli siitä, ettei dokumentti ollutkaan kiiltokuva-Niinistö.
Presidentintekijöiden toinen vahvuus onkin aitous. Kukaan ei näyttele, vaan oma itsensä ja puhuu niin kuin taustapalavereissa puhutaan.
Kolmas vahva puoli on se, että dokumentti vastaa täsmälleen sitä, mitä Niinistöstä tiedetään ja miltä Niinistön kampanja näytti ulkopuolelta. Kampanja oli flegmaattinen, varmisteleva ja intoa tyhjä.
Vaikka kampanjahenkilökunta on politiikan rutinoituneita tausta-ammattilaisia, välillä pukkaa huvittamaan heidän epätoivonsa ja Niinistön vastaehdokkaaksi kakkoskierroksella noussutta vihreiden Pekka Haavistoa kohtaan tuntema pelko.
Haaviston kampanjassa kyllä pöhisi, mutta hänen mahdollisuutensa kepittää Niinistö toisella kierroksella olivat useimpien, paitsi näköjään kampanjaväen, silmissä olemattomat.
Presidenttiä on tavattu pitää kaapin päällä. Presidentintekijät tekee palveluksen ja riisuu instituution hohtoa.
Kekkosen Suomessa tällaista dokumenttia ei olisi tehty. Presidentin ylenmääräisestä vallasta riisuttuun Suomeen dokumentti sen sijaan sopii.
Kun demokratia kestää tämän, mikseivät myös kokoomus ja Niinistö?
Kolumni