Nyt sen tietävät kaikki. Sauli Niinistö jättää helmikuussa kovapalkkaisen virkansa Luxemburgissa ja palaa Suomen politiikkaan, jonka hän jätti kyllästyneenä ja uupuneena vajaat neljä vuotta sitten.
Niinistö sai presidentinvaalien toisella kierroksella tammikuussa yli 1,5 miljoonaa ääntä. Hän mennee siksi heittäen eduskuntaan Uudeltamaalta. Arvoitus on vain se, vetääkö hän yhden, kaksi vai peräti kolme kokoomuslaista perässään ja pystyykö hän nostamaan kokoomuksen kannatusta koko maassa. Hän kun lähtee turneelle kohottamaan kokoomuslaisten moraalia ja intoa.
Eihän tässä näin pitänyt käydä. Niinistö piti heti presidentinvaalien toisen kierroksen jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa hän totesi:
"En tunne vetoa päivänpolitiikkaan, jota eduskuntavaaleissa
on. --- En ole koskaan harrastanut kovin pitkälle meneviä suunnitelmia oman tulevaisuuteni osalta. Yhteiskunnalliset tehtävät muualla kuin politiikan piirissä saattaisivat kiinnostaa."
Niinistön lausunnot omasta tulevaisuudestaan ovat heittäneet ennenkin häränpyllyä. Muistissa on, että hän kieltäytyi pitkään kokoomuksen presidenttiehdokkuudesta, mutta antoi lopulta periksi houkutuksille. Hän oli tarjonnut tehtävää sitä ennen Jorma Ollilalle. Lisäksi hän oli tukenut julkisesti Gustav Hägglundin ehdokkuutta.
Jos ajassa mennään taaksepäin, Niinistön lausuntojen ja toiminnan välinen epäjohdonmukaisuus korostuu vielä entisestään. Kun hän ilmoitti 2002 jättävänsä seuraavana vuonna eduskunnan, hän totesi uransa tulleen "kolmanteen vaiheeseen".
Vähän myöhemmin saatiin vahvistus arveluille, että hän halusi kokeilla kansainvälistä uraa. Se urkeni Euroopan investointipankissa Luxemburgissa. Hänestä tuli pankin varapääjohtaja.
Tuolloin Niinistö toimi viiltävän loogisesti. Hän oli jo luopunut kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä. Vaalien jälkeen hän jätti valtiovarainministeriön. Kaikki viittasi siihen, että hän halusi tehdä pesäeron päivänpolitiikkaan.
Vaikutelmaa vahvistivat vielä lausunnot, joita hän antoi Luxemburgissa suomalaistoimittajille. Hyväntuulinen Niinistö kertoi monissa haastatteluissa viihtyvänsä hyvin keskellä Eurooppaa. Miljardien eurojen lainasalkku ja rullaluistelu Moselin rannoilla motivoivat häntä.
Niinistön oman logiikan mukaan hän ei ilmeisesti siirry nyt elämänsä neljänteen vaiheeseen, vaan palaa takaisin toiseen vaiheeseen: päivänpolitiikkaan, jossa hän pärjäsi hyvin mutta jonka hän jätti lopullisen tuntuisesti taakseen.
Päivänpolitiikan raadollisuus ja raskaus rasittivat Niinistöä, ja se näkyi usein pinnan kireytenä. Niinistön lähellä ei ollut helppo työskennellä. Kitsas valtiovarainministeri ei myöskään pystynyt nostamaan puolueensa kannatusta 21 prosentin tasolta, vaikka hän nautti yleistä arvostusta. Kokoomus siirsi puolueen vetovastuun Niinistöltä pehmopoliitikko Ville Itälälle.
Tapahtunutta pesäeroa vasten on arvoitus, miksi päivänpolitiikka kiinnostaa Niinistöä niin paljon, että hän pyrkii takaisin eduskuntaan. Jyrki Kataisen on toistuvasti vakuutettu olevan kokoomuksen pääministeriehdokas, ja sitä on uskominen. Niinistökin on todennut sen tammikuussa presidentinvaalien jälkeen ja uudelleen asettuessaan ehdolle Uudellamaalla.
Pääministeriehdokkuudella spekulointi on muutenkin jokseenkin jonninjoutavaa puuhaa juuri nyt, kun kokoomuksen ero gallupeissa keskustaan ja SDP:hen on kolmisen prosenttiyksikköä, välillä enemmänkin. Yleisen arvion mukaan Niinistö tähtää presidentiksi 2012. Se onkin todennäköistä, mutta ennenaikaisuudessaan täysin spekulatiivista poliittista viihdettä.
Yksi raadollinen selitys Niinistön paluulle politiikkaan voi olla se kuuluisa Siperian opetus. Elämä kaukana Suomesta yksin ja poissa politiikan kirkkaista parrasvaloista Luxemburgissa on voinut alkaa tuntua tylsältä Niinistöstä, joka on saanut politiikalta paljon. Vain pääministerin ja presidentin virat ovat jääneet häneltä saavuttamatta. Hän noussee eduskunnan hyväpalkkaiseen puhemiehistöön ja voi toimia siellä halutessaan korkealla profiililla mutta ilman kovia poliittisia paineita, kuten Paavo Lipponen on tehnyt.
Presidentinvaalit ikonisoivat Niinistön. Halu realisoida tuota poliittista pääomaa näyttää kiehtovan häntä. Valta janottaa.
Niinistö on sanonut olevansa selkäytimellä toimiva ihminen. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi hänestä ei saa kunnon otetta ja miksi hän käyttäytyy usein arvaamattomasti. Hän on omia teitään kulkeva poliitikko, joka paljasti viime vuonna kirjassaan enemmän yksityisyydestään kuin sadoissa haastatteluissa sitä ennen.
Niinistö on Suomen politiikan Camel-mies.