Tuomas Nevanlinna: Nurin oikein. Teos 2006.
Jokin tekee maailmanparantajista vastenmielisiä. "Miksi on niin ärsyttävä se naiiviuksia lateleva kirkasotsainen nuorukainen, joka näyttää juuri liittyneen Hyvien Asioiden Yhdistykseen", kysyy Tuomas Nevanlinna (s. 1960), joka tietää sijoittuvansa itsekin jollain asteikolla "kymmenen pisteen höyrypääksi".
Idealistit eivät ole harmittomia. Realistien mukaan kaikki tyrannit ja totalitaristit ovat alkujaan idealisteja, jotka vetävät kukkaiskielellä mukaansa hyväuskoisten nuorten massat.
Maailmanparantaja on siis diktaattorin alku, ja se siinä ärsyttää.
Kenen puolella on todellisuus, kysyy Nevanlinna ja todistelee realistit "taivaanrannan maalareiksi". Sujuvana verbalistina hän on mieltynyt kielen kieputteluun, jolla voi osoittaa mitä vain.
Mutta todellisuus ei tue sanasisältöjen vaihtamista, siitä syntyy vain kivaa kirjallisuutta.
"Me nostalgiset vasemmistolaiset", sanoo Nevanlinna, jolle kapitalisti on yhä paha sana - marxilainen sapluuna voi jäädä päähän kiinni. Nyt hän ilmoittautuu kaunosieluiseksi harhailijaksi ympäristössä, jossa jokainen miina on mahdollisuus.
Sellainen on tupakkalakkokin, joka tuo apeaa näköalattomuutta kirjailijan elämään. "Tupakka saa maailman näyttämään kauniilta", hän valittaa vieroitusoireissaan. Kaiken pilasivat "terveysraivoilijat" kertoessaan syyn hänen keuhkojensa rahinaan.
Sijaissyyllistäminen huipentuu väitteeseen, että tupakanvastaisessa sodassa on kysymys "ideo-loogisesti täsmälleen samasta asiasta kuin Yhdysvaltain ulkopolitiikassa".
Koville siis ottaa, kun sauhuajan aivokemia elpyy hitaasti ennalleen.
Hilpeän itsekriittisesti Nevanlinna samaistuu kirjoittajiin, jotka ovat hanakoita "likaamaan kotipesänsä ja vastustamaan länttä". Ihaillaan lännenvastaisia diktatuureja, mutta hyödytään niitä vastaan käytyjen sotien hedelmistä.
USA on taas näiden "sotilaskarkureiden" sylkykuppina, vaikka se on jo kaksi kertaa pelastanut Euroopan diktatuurilta.
Nevanlinna haluaakin sanoa nyt selvästi: "Minä olen lännen puolella".
Veto on älykäs, USA-kritiikistä tuleekin näin "itsekritiikin muoto".
Lännen tärkeitä ideoita hänelle ovat muun muassa kuolemanrangaistuksen kielto, johdonmukaisuus, abortti. Miten johdonmukaista on surman salliminen elämän alussa (abortti), mutta ei sen lopussa (eutanasia)?
Punavihreät hurraahumanistit ovat hiirenhiljaa myös ihmisarvon inflaatiosta - ylikansoituksesta, joka on pahimpien ongelmien kuten ilmastonmuutoksen lähde.
Loputon puhe "köyhyyden poistamisesta" on poliittisesti korrektia kokousretoriikkaa, joka ei edellytä mitään.
Paitsi lisää maapalloja.
Tunnin välein toistuvat "raatouutiset" eivät nekään kerro todellisuutta. Ne vain uusintavat maailmaa "sellaisena kuin olemme tottuneet sen uutisista tuntemaan", Nevanlinna toteaa. Uutiset kerskuvat asiallisuudellaan, vaikka ne ovat hänestä vain aivopesua ja aikuisviihdettä.
"Olenko yksin, ihmiset", hän kysyy.
Tuskinpa. Yhä useampi ohittaa jo "raatouutisten" jankutuksen, joka lietsoo Suomeen ahdistavaa sotatilan tunnelmaa ja moraalipaniikkia. Nevanlinnan kritiikki osuu hyvin.