Satoja kuollut Sierra Leonen tul­vis­sa

Sierra Leonen tulvissa ja maanvyöryssä oli maanantai-iltana kuollut jo yli 300 ihmistä, kertoi maan Punainen Risti.

Sierra Leonen tulvissa ja maanvyöryssä oli maanantai-iltana kuollut jo yli 300 ihmistä, kertoi maan Punainen Risti.

Järjestön tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle, että uhrien määrä saattaa nousta. Järjestö vasta tutkii tulva-alueita pääkaupunki Freetownissa.

Rankkasateet upottivat alleen ihmisten koteja ja aiheuttivat myös maanvyöryn. Vyöry tapahtui pääkaupungin eteläosissa varhain maanantaiaamuna. BBC:n paikalla olevan toimittajan mukaan lukuisat ihmiset saattoivat olla nukkumassa vyöryn aikaan. Punaisen Ristin mukaan jopa sata taloa olisi jäänyt vyöryn alle ja osa olisi romahtanut. Alueelle ilman lupaa rakennetut hökkelit olivat ehkä osasyy katastrofiin, BBC:n toimittaja kertoi.

Maan varapresidentti Victor Bockarie Foh sanoi, että uhreja on todennäköisesti satoja. Viranomaiset vahvistivat, että presidentti Ernest Bai Koroma on julistanut kansallisen hätätilan tulvien vuoksi.

BBC:n mukaan vyöryn tuoma muta näyttää tukevalta, mutta se murenee helposti. Pelastustyöntekijät olivat maanantai-iltana paikalla ja myös tavalliset ihmiset etsivät sukulaisiaan tai tuttaviaan. Vaarana kuitenkin on, että vyöryalueelle kävelevät ihmiset saattavat itse upota mutaan.

Alue eristettiin ja ihmisiä evakuoitiin vyöryalueelta.

Yksi Afrikan köyhimmistä valtioista

Pääkaupungin kadut muuttuivat voimakkaasti virtaaviksi joiksi, ja vettä oli paikoin jopa rinnan korkeudelle.

Viranomaisten mukaan yli 2 000 ihmistä on jäänyt kodittomaksi. Sairaaloilla kerrotaan olevan vaikeuksia selviytyä uhrien määrästä. Sairaalalähteiden mukaan useat kuolleista ovat lapsia.

Länsi-Afrikassa sijaitseva Sierra Leone on yksi Afrikan köyhimmistä valtioista. YK:n mukaan noin 60 prosenttia maan asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella.

Pääkaupunki Freetownissa asuu 1,2 miljoonaa asukasta, ja siellä on vuosittain tulvia useiden kuukausien pituisen sadekauden aikana. Taudit, kuten kolera, leviävät tulvien mukana.

Vuoden 2015 tulvissa kaupungissa kuoli 10 ihmistä ja tuhannet jäivät kodittomiksi.

Linkki juttuun

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä