On keskiviikkoinen aamuyö, kun uniprojektori leikkaa kiinni. Vesipisaroiden villi vappumarssi peltikatolla on alkanut. Kello hiipii kohti yhtä.
Joku veti käyntiin robotin, yksinäisen peltirummuttajan, joka lähti kävelemään kaltevaa tasoa pitkin. Yö on tuhottu, unet nukuttu. Tähtien pisarasotaa taistellaan; vuorossa Episodi III - Markiisi de Sateen kosto.
Uniterroristeja on 2 697 557 kappaletta. Sen verran Suomesta löytyy naisia.
Naistenviikon ensimmäiset minuutit ovat menossa, eivätkä kauniimman sukupuolen kyynelka-
navat enää pysy kiinni. Riikka aloittaa ja Kirsti lopettaa viikon kestävän vollottamisen. Siinä ei kaljupäisen ja leukapartaisen mieslaulajan kyyneleen pyyhkimiset auta.
Sanotaan, että huhtikuu on kuukausista julmin, mutta se on valetta. Julmin on heinäkuu. Ja julmista heinäkuun viikoista julmin on naistenviikko.
Heinäkuussa vietetään esimerkiksi ukkosaltteinta kuukautta. Jokainen tervejärkinen ihminen pelkää ja kunnioittaa ukkosta sekä Jumalan suuttumista kuvaavaa miekansivallusta: salamaa.
Ketään ei yllätä tieto, että viimeiseen sataan vuoteen runsassateisin vuorokausi löytyy naistenviikolta. Vuonna 1944 heinäkuun 21. päivänä ropisi Espoossa lähes 20 senttiä. Jo vajaan puolen sentin vuorokautinen sademäärä luokitellaan runsaaksi sateeksi.
Ennätyssateeseen saattoi olla - naisten lisäksi - syynä myös taivaskanavien kollektiivinen itkukohtaus, kun Adolf Hitlerin murhayritys oli edellispäivänä epäonnistunut. Salaliittoa johtanut Claus von Stauffenberg ei sentään hukkunut sateeseen vaan luoteihin samana päivänä, kun Suomi pumppasi vettä kellareista.
Kuolematon Adolf-setä vannoi samanaikaisesti radiossa, että "syyllisiä tullaan rankaisemaan". Vedenpaisumuksella näköjään.
Heinäkuu on lisäksi mätäkuun aikaa. Ajatukset tahtovat mädäntyä helteen ja kosteuden yhteisvaikutuksessa. Hikikarpalot ja sadepisarat sotkeentuvat otsarypyissä sujuvasti toisiinsa kuin puurot ja vellit puurojen ja vellien sekoituskoneessa.
Naistenviikko ei tee oikeutta naisille.
Jos olisin nainen, nousisin barrikadeille ja huutaisin oikeuksieni perään. En haluaisi, että
sukupuoltani kunnioitettaisiin tummilla pilvillä, yläkerran Justiinan kaulimen jyrinällä ja alituisesti vuotavalla troposfäärin tiivisteellä.
En haluaisi, että ihmisten mielikuvat minun ja muiden kaltaisteni viikosta kiteytyisivät mätänemiseen, tulvaan, myrskyyn ja heinänteon sabotoimiseen.
Haluaisin, että naistenviikko toisi mielleyhtymän valkoisista kumpupilvistä, jotka lipuvat helmaansa heiluttaen auringon edestä pois.
Haluaisin, että pelkästä viikon nimen mainitsemisesta ajatus karkaisi tunteeseen varpaita vilvoittavasta aamukasteesta, kun matka juuri puhdistettuun puuceehen on rauhallisen järven rannalla sijaitsevalla mökillä alkanut.
Haluaisin, että nämä seitsemän päivää ääneen lausuttuna liidättäisivät mielikuvituksen lentokoneen turvalliseen laskeutumiseen Fidzille, ikuiseen työnteon lailliseen vieroksumiseen ja Suomen selviytymiseen jalkapallon arvokisoihin.
Ja mikä viikko se sellainen viikko on, joka alkaa keskiviikosta ja loppuu tiistaihin?
Akkojen kotkotuksia.
Missä te viivytte, te keskiviikkopojat, Jaakko, Jaakob, Jimi ja Jaakoppi? Auttakaa, että pilvet kauas karkaavat. Tännehän hukkuu!