Satavuotias Veikko Ojalehto toivoo jälkipolvien elävän sovussa ja rauhassa.
Sata vuotta sitten Suomessa kuljettiin vakaasti kohti itsenäisyyttä. Naapurimaassa Venäjällä sosialistinen bolsevikkipuolue otti vallan lokakuun vallankumouksen seurauksena.
13. marraskuuta 1917 pientilallisen Ojalehdon perheeseen syntyi poikalapsi, joka kastettiin Veikoksi.
Pitkä matka muistella menneitä, eikä niitä kaikkia enää niin muistakaan, tänään maanantaina sata vuotta täyttävä Veikko Ojalehto pohtii.
Ojalehdon muistin tukena on vävy Olavi Keinänen, tyttären aviomies. Ojalehto kuuntelee, kun Keinänen lukee onnittelukirjeitä. Yhden toivotuksista on lähettänyt Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen, toinen on saapunut Mäntyniemestä.
– Arvoisa Veikko Ojalehto, Sydämelliset onnittelumme 100-vuotispäivänne johdosta! Vietämme juhlavuotta. Te omassa elämässänne ja koko Suomi itsenäisyyden ajassa. Omalla työllänne olette ollut mukana rakentamassa itsenäistä maatamme. Jälkipolvet eivät tule unohtamaan toimianne Suomen ja suomalaisten hyväksi. Syntymäpäiväonnittelumme lisäksi haluamme lämpimästi kiittää Teitä kaikista toimistanne isänmaan puolesta. Allekirjoitus Sauli Niinistö, tasavallan presidentti ja Jenni Haukio, tasavallan presidentin puoliso, Keinänen lukee Mäntyniemestä saapuneen kirjeen.
– Se oli hyvä puhe, Ojalehto nyökyttelee tyytyväisenä.
Presidentin sanat tuovat Ojalehdon mieleen puhelinpylvään. Niitä kun on tullut kiivettyä ylös ja alas lähes 40 vuotta kestäneen työuran aikana.
– Se tolppa pelasti Niinistön ja hänen poikansa hengen, kun tsunami iskeytyi Thaimaahan.
Ojalehdon lapsuutta varjosti äidin kuolema. Juho-isä elätti nelilapsisen perheen metsätöillä ja viljelemällä maata.
Isä oli avarakatseinen ja pisti pojan kansakouluun, vaikka rahasta ja ruuasta oli pula ja kotona olisi ollut tarvetta työmiehelle. Koulun jälkeen nuoren miehen tie vei rengiksi Hämeeseen.
Ojalehto ennätti olla armeijan leivissä vuoden, kun kävi käsky rintamalle. Sotareissu viestipataljoonassa kesti vuodesta 1939 vuoteen 1944.
– Me olimme siinä ensimmäisinä Karjalassa, kun sota syttyi.
Oma henki säilyi, mutta Ojalehto koki ja näki läheltä ystävien ja vihollisten kuolemaa.
– Minä pelkäsin joka päivä.
Heti sodan jälkeen Ojalehto oli purkamassa Porkkalan mottia ja rakentamassa uusia puhelinlinjoja.
Hän oli rakentamassa myös kuuloyhteyttä valvontakomission asustamaan hotelli Torniin.
Sodan aikana karttunut työkokemus puhelinlinjojen ja kaapeliyhteyksien korjaajana ja rakentajana poiki työpaikan Posti- ja lennätinlaitoksesta.
Myöhemmin Ojalehto oli muun muassa rakentamassa Hailuodon ja Oulun välistä merikaapelia ja asentamassa saaren ensimmäisiä puhelimia 1940-luvun lopussa.
– Siellä se kaapeli on meressä vieläkin.
Sortavalasta kotoisin olleen Aino Moilasen Ojalehto tapasi sodan jälkeen ja vuonna 1945 vietettiin jo häitä. Perheeseen syntyi kolme lasta ja oma koti rakennettiin Kempeleeseen 1949.
– Työtä minä tein. Ei siinä ennättänyt harrastella, vaikka opettelin minä mandoliinilla soittamaan Oi, muistatkos Emma sen kuutamoillan -valssin.
Lauantaina perheen kesken vietetyn juhlahetken kruunasi lapset, lastenlapset ja näiden jälkipolvi. Asukkaiden kesken merkkipäivää juhlitaan Hovila-kodissa 13. marraskuuta.
Veikko Ojalehto
Syntynyt 13. marraskuuta 1917 Nivalassa. Vaimo Aino Moilanen (2005). Kolme lasta, 5 lastenlasta ja 9 lastenlastenlasta.
Kävi neljä vuotta kansakoulua kotitöiden ohessa.
Palveli puolustusvoimissa viestimiehenä ja autonkuljettajana 1938–1939.
Toisen maailmansodan aikana viestipataljoonassa 1939–1944.
Työskenteli Posti- ja lennätinlaitoksessa liki 40 vuotta.
Toimi linja-autonkuljettajana eläkeläisten retkillä.
Suomen Valkoisen Ruusun l luokan mitali.
Veteraaniliiton kultainen ansiomerkki.
Soitti mandoliinia ja haitaria.
”Me olimme siinä ensimmäisinä Karjalassa, kun sota syttyi.”