Kun arkisten taloudellisten huolien painama ja elvytysriitelyyn tuskastunut kansalainen pysähtyy tarkastelemaan tasavaltamme 100-vuotista kehitystä, hänellä on aihetta tuntea tyydytystä ja ylpeyttä kansakunnan saavutuksista.
Arvioinnin tulos on tietysti riippuvainen näkökulmastamme. Ahtaasta nykyhetkeen rajoittuvasta näkökulmasta katsottuna maisema ei ole niin valoisa: talous kasvaa liian hitaasti, verorasitus on huipussaan, samoin myös työttömyys.
Jos sen sijaan otamme vertailuumme maailman kaikki kansat, tulos on toinen. Silloin huomaamme, että me suomalaiset elämme hyvässä maassa: kuulumme etuoikeutettuihin kansoihin. Me asumme, syömme, käymme kouluja ja hoidamme terveyttämme paremmin kuin koskaan ennen. Suomalainen sosiaaliturva on yhteiskuntarakenteemme vankka perusta.
Mutta lisää olemme vaatimassa, vaikka tiedämme, että lisäetuudet on myös lisäveroina maksettava. Työttömyys, joka erityisen raskaasti koettelee nuoria, olisi torjuttava. Päättäväisten tekojen lisäksi tarvitaan myös suomalaisten keskinäistä solidaarisuutta, olisi tunnettava aitoa huolta niistä, jotka ovat työttömiä ja syrjäytyneitä.
Nyt tarvitaan yhteishenkeä, yhteisymmärrystä. Tarvitaan myös rakkautta: lähimmäisenrakkautta, rakkautta tähän maahan ja sen asioiden hoitamiseen. Me voisimme olla hiukan vähemmän happamia ja ärhäköitä, hiukan asiallisempia, suvaitsevampia ja hyväntuulisempia - sen kunniaksi, että meillä on perusturvallisuutta; on elintasoa, kaunis ja lempeä luonto; on vapaus puhua ja tilaa hengittää.
Tiedämmekö todella, mitä elämältämme haluamme? Syytämme mielellämme politikkoja. Politiikka, kansalaisten yhteistoiminta luo kyllä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta se ei korvaa inhimillistä lämpöä.
Ihmissuhteet ovat kai sittenkin meille kaikille tärkeintä elämässä. Ja se on politiikan ulottumattomissa. Suomalainen elämänmuoto tulee omaleimaisuudessaan esiin vapaa-ajan vietossa. Meillä lienee maailmanennätys kesämökkitiheydessä, ja myös urheiluhulluus yhdistää meitä.
Luottavaisin mielin voimme katsoa tulevaisuuteen, koota itsemme kansakuntana, uskoa itseluottamukseen ja tahtoon käyttää itsenäisyyttä yhteiseksi hyväksi. Jos kastelisimme inhimillisyytemme jyvää suvaitsevuuden sateella, siitä versoisi rauhan ja hyvän tahdon puu, jonka varjossa voisimme levollisin mielin tehdä työtämme ja kehittää maatamme.
Annikki Niemi
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.